Zone-sarjan valmisjuomat – onko niistä mihinkään?

Kautta aikojen on kauppojen hyllyillä ollut valmispalkkareita pahvitetroissa ja pullotettuna salien kylmäkaapeissa. Hiton helppo valinta kiireiseen päivään tai kun ei ole mahdollisuutta roudailla sheikkereitä jauhoineen mukana. No nyt on viimein saatu Supermass Zone-sarjan huipputuotteet valmisjuomina niihin kylmäkaappeihin.

zone

Zone-sarja on noussut jo aikaisemmin kaikkien salihemmojen ja mimmien tietoisuuteen laadukkaina ja tehokkaina tuotteina. Prezone antaa kunnon buustin treeniin, Intrazone pitää treenitehoja yllä ja Afterzone potkaisee käyntiin palautumisen ja uskomattoman kehityksen.

Noniin, nyt kun mainospuhe on saatu hoidettua, voidaan alkaa puhua asiaa.

Testasin noita valmisjuomia tässä yhdessä treenissä ja kerron nyt rehellisen mielipiteeni kyseisistä valmisjuomista.

Prezone RTD

Prezonesta minulla oli energajuoman makuinen versio ja sitä aloin hörppiä salin aulassa salille saapuessani. Odotukset oli luonnollisesti korkealla, olihan kokemukset jauhomuotoisesta Prezonesta hyvät. No mitään järisyttävää uudestisyntymistä Herkuleksena tai itse Arnoldina ei tapahtunut. Hiukan alkoi ihoa kihelmöidä, minkä toivoin ennakoivan valtavaa ihonalaisen lihaskudoksen kasvua… Kun mitään sen kummempaa ei tapahtunut, talsin pukuhuoneeseen vaihtamaan treenikamppeet päälle.

Kun pukuhuoneen peilikään ei paljastanut mitään uusia muhkuroita muodostuneen paidan alle, tulin siihen jotopäätökseen, että tälläkin kerralla oli mentävä hikoilemaan painojen kanssa salin puolelle, ei ollut Prezone RTD oikotie onneen…

Muutaman ensimmäisen sarjan jälkeen se sitten alkoi. Tuntui kuin joku olisi ottanut takatukasta kiinni ja antanut potkun perseelle. Prezone alkoi toimia ja tehoa alkoi löytyä. Olin ollut liian hätäinen ja odottanut vaikutusta liian nopeasti. Prezone kannattaa siis hörppiä reilusti yli puoli tuntia ennen treeniä jos haluaa sen antavan potkua heti ensimmäisistä sarjoista alkaen. Ja miskikäs ei, onhan Intrazonen tarkoitus pitää ne treenitehot yllä treenin ajan…

Intrazone RTD

Treenin aikana aloin sitten hörppiä omenan makuista valmis-Intrazoneani. Maku oli todella hyvä, raikas ja omenainen. Mielellään sitä siinä hörppi rintaa ja olkapäitä treenatessa. Lämmittelyjen lisäksi taisi molemmille lihasryhmille tulla kovia sarjoja jotakuinkin 10 joista pari viimeistä supersetteinä. Missään kohtaa ei tuntunut treenitehon laskua, ettei jaksaisi, vaan päin vastoin. En olisi oikeastaan malttanut lopettaa silloinkaan kun suunniteltu treeni oli tehty. Sitä en sitten tiedä, oliko kyse treenilaturin antamasta buustista, intran ylläpitävästä vaikutuksesta vai oliko sitten vaan kohdalle osunut erityisen hyvä treenipäivä. Ehkä kaikkea näitä yhdessä.

Yksi huomio Intrazone RTD:sta, yksi puolen litran intrajuoma tarvitsee kaverikseen muutakin juotavaa, vaikka pullollisen vanhaa kunnon vettä… Itse valitsin aloittaa Afterzonen hörppimisen jo hyvissä ajoin ennen treenin loppumista.

Afterzone RTD

Afterzonesta valitsin päärynän makuisen vaihtoehdon, mikä oli uskoakseni onnistunut valinta, hyvää se ainakin oli. Aloin tosiaan hörppiä Afterzonea jo noin 15 minuuttia ennen treenin loppua, kuten minulla on tapana ihan perinteisten jauhoista sekoiteltavien palkkareidenkin kanssa.

Palautusjuoma on siitä hankala arvioitava, että mitenkään ei ole mahdollista sanoa mitään sen toimivuudesta yhden pullollisen perusteella. Maku oli hyvä ja usko aiempien kokemusten mukaan Supermass-tuotteeseen kohdallaan.

Loppulauselma

Mitään uusia muhkuroita ei pukuhuoneen peilissä ihon alla näkynyt treenin jälkeenkään, mutta treeni kulki hiton hyvin ja uskomattoman helppoja ja käteviähän nämä tällaiset valmisjuomat on. Saattaa niitä joskus muulloinkin treenikassiin eksyä…

We are City Survivors!!!

Eilen oli ihan mieletön päivä. Päivä jota oli odotettu pienellä jännityksellä ja suurella innolla. Eilen me osallistuttiin City Survivors -kisaan Turussa!

City Survivors

City Survivors on yhden päivän mittainen kisa, joka on toteutettu samalla periaatteella kuin jokunen vuosi sitten televisiossa pyörinyt Amazing Race. Kisa alkoi Paavo Nurmi Stadionilta, missä pienen alkulämmittelyn jälkeen saatiin ensimmäinen vihje. Jonkin aikaa vihjettä tuijotettuamme lähdimme intoa puhkuen juoksemaan… kohti tuntematonta. Meistä kumpikaan ei tunne Turkua tippaakaan, joka loi tietyn pienen haasteen ainakin ensimmäiselle rastille löytämisen suhteen. Onneksemme kännykkä toimi ja elintärkeitä vinkkejä saatiin puhelimen välityksellä (Kiitos Maiju!)

Kuva: Monna Pursiainen
Kuva: Monna Pursiainen
Riittääkö äly? Entä kunto?

Jokaisella rastilla oli jonkinlainen älyä, fyysisyyttä tai molempia vaatinut tehtävä, joka johdatti seuraavalle rastille. Siellä piti taas ratkaista tehtävä jotta sai vihjeen seuraavasta rastista ja niin edelleen. Käytännössä siis juostiin pitkin Turun katuja rastilta toiselle tuskailemassa kinkkisten älypähkinöiden kuin fyysisyyttäkin vaatineiden tehtävien parissa.

Tiettyä jännitystä kisaan toi se, että itse olin juossut viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä arviolta noin kymmenen metriä. Juoksukunto oli siis jokseenkin arvoitus, mutta jännitys sen suhteen osoittautui matkan varrella turhaksi, juosta olisi jaksanut tarvittaessa enemmänkin. (Illan mittaan kisan jälkeen alkoi kyllä pohkeissa tuntua siltä, että saa nähdä kävelenkö ensi viikolla askeltakaan…)

Kisassa oli kaksi sarjaa, vakavamielisempi kilpasarja ja hieman rennompi hupisarja, johon me osallistuimme. Reitit olivat eri sarjoissa erilaiset, mutta tehtävät ainakin osittain samoja, eivätkä todellakaan mitään ihan läpihuutojuttuja. Harmaita aivosolujaan sai joillakin rasteilla vaivata ihan tosissaan seuraavan määränpään selvittämiseksi. Miten hitossa oikeiden kirjainten löytäminen väärien seasta ja vielä oikeaan järjestykseen saaminen voi olla niin vaikeaa…

Kilpasarjan reitti oli hupisarjan reittiä pidempi, mutta kyllä sitä hupisarjassakin sai ihan kiitettävästi tossua laittaa toisen eteen. Yllättävästi se meikäläisenkin juoksukunto oli säilynyt vuosien takaa ja hölkytellä jaksoi mainiosti lähes kaikki välimatkat rastilta toiselle. Ja ainahan oli mahdollista kävellä välillä hetken verran antaen sykkeen laskea, tai käydä vaikka leikkipuistossa hiukan leikkimässä jos alkoi pohkeissa painaa…

Välimatkoista siis selvittiin ja Sarin hermojen avulla niistä hieman hankalemmistakin rasteista, joilla itse olin jo valmis repimään koko tehtäväpaperin ja lahjomaan rastin valvojan kertomaan seuraavan määränpään…

Täysin ongelmitta ei kisasta kuitenkaan selvitty. Voin kertoa, että rastien löytämistä haastavammaksi oli nousta vessan löytäminen Turun puistoista tai sivukujilta. Onneksi (ja Sarin housujen pelastukseksi) löytyi pieni kahvila, joka armollisesti antoi hikisten ja huohottavien selviytyjien lainata vessaansa. Ikävä kyllä kahvilan nimi pääsi unohtumaan, mutta jos sinä meille voipuneille kisaajille tuoretta leipääkin tarjonnut mummo satut tämän lukemaan, suuri kiitos sinulle!

We are City Survivors!

Haasteellisten rastien ja arviolta 11-12 kilometrin juoksemisen jälkeen reitti vei takaisin Paavo Nurmi Stadionille, missä odotti viimeisenä haasteena kolme korkeahkoa aitaa. Täytyy sanoa että viimeisen aidan huipulla oli aika voittaja olo.

Siitä kun vedettiin vielä viimeinen spurtti maaliviivalle ja saatiin mitalit kaulaan, alkoi hymy nousta väkisin naamalle. Me voitettiin, jos ei muuta niin itsemme! We are City Survivors!

Ensi vuonna sitten siihen kilpasarjaan!

Kuva: Monna Pursiainen
Koska uusiks?

Seuraava City Survivors järjestetään ensi keväänä Helsingissä. Tarkempi päivä on 5.5.2018 ja sinne on liput jo nyt ennakkomyynnissä. Vielä tämän viikon ajan liput tuohon kevään kisaan on mahdollista lunastaan edulliseen early bird -hintaan 59 €.

Lisää tietoa City Survivorsista ja ilmoittautumislomake ensi kevään kisaan löytyy City Survivorsin nettisivuilta. Suosittelen ehdottomasti lähtemään mukaan!

Kiitos City Survivorsin järjestäjille, oli aika mieletön kokemus!

Ja kiitos Satakunnan Brändituotteelle meidän siisteistä kisapaidoista ja pipoista!