Tee se itse mökkikuntosali! (Mukana monipuolinen mökkitreeni!)

Me oltiin viikonloppu mökillä rentoutumassa ja lataamassa akkuja ja mikäs olisi sen rentouttavampaa kuin kunnon hien irroittava mökkitreeni. Aika harvalla mökillä kuitenkaan on kuntosalia, mikä kieltämättä vaikeuttaa treenaamista hieman. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, sillä aina voi rakentaa ihan oman mökkikuntosalin!

mökkitreeni

Koivusta kuntosaliksi

Vaikka aniharvalla suomalaisella kesämökillä on omaa kuntosalia, uskallan väittää että lähes jokaisen suomalaisen kesämökin pihapiirissä kasvaa koivuja. Suomi 100 -teeman mukaan paljon muuta ei tarvitakaan. Koivu, saha ja kirves, niillä rakennetaan jo melkein ammattitason mökkikuntosali!

Ensin valitaan pihapiiristä sopivankokoinen koivu, tartutaan sahaan ja kipataan se nurin. On hyvä huomioida pihapiirin rakennukset ja peruuttaa autokin hiukan kauemmaksi, jotta vältytään turhilta vaurioilta ja kirosanoilta. Kun koivu on nurin, sahataan se sopiviin, noin kahden metrin mittaisiin tukkeihin.

Monipuolinen mökkitreeni

Koivusta saatiin neljä eri painoista ”tukkia”, jotka soveltuvat hienosti erilaisiin treeniliikkeisiin. Mitä isomman koivun kaataa, sen raskaampia juuresta sahatut tukit ovat.

Koska koivun kaataminen, karsiminen ja pätkiminen toimi erittäin tehokkaana alkulämmittelynä, voidaan hypätä suoraan treeniin.

Ensimmäisenä liikkeenä hauiskäännöt

Koska painomäärä on mikä on, pelataan tässä treenissä toistoilla. Niitä tehdään joka liikkeessä niin paljon kuin pystytään tekemään. Ensimmäinen osa koivun rungosta kouraan ja pumppaamaan!

Toisena liikkeenä ojentajapynnerrus niskan takaa

Rauhallisesti ja ojentaja aktivoiden punnerretaan niin monta kertaa kuin hyvällä tekniikalla pystytään. Toistomäärä voi olla melkein mitä vain ”tukin” painosta riippuen, mitä kevyempi ”tukki” sitä enemmän toistoja, luonnollisesti.

Seuraavana pystypunnerrus

”Tukki” rinnalle ja punnertamaan. Tässä liikkeessä on hyvä huomioida ”tukin” paksuus ja että siitä on tavallista tankoa hankalampi pitää kiinni. Punnerrellaan siis varovasti ettei ”tukki” kopsahda päähän…

Kulmasoutu yhdellä kädellä

Tuttu liike käsipainolla ja levytangolla tehtynä, mutta oletkos tehnyt ennen koivunrungolla? Toimii hyvin mökkitreenissä, kannattaa kokeilla! Ensin niin monta toistoa kuin irtoaa toisella kädellä ja sitten vaihto.

Vihdoin päästään kyykkäämään!

Kyykyssä haastavinta oli saada ”tukki” niskan taakse telomatta itseään. Itse kyykkääminen sujui kyllä hienosti. Kyllä siinä tunsi itsensä sisukkaaksi suomalaiseksi kyykätessään koivunrunko niskassa!

Viimeiseksi vielä maastaveto

Mökkitreeni ei ole mökkitreeni ilman maastavetoa, mutta myönnettäköön suoraan, että se oli hivenen hankala liike toteuttaa. Paksun rungon takia ristiote oli ainoa mahdollinen tapa ottaa rungosta kiinni, mutta se taas käänsi näin paksun rungon vinoon. Silti kiukulla vetelin muutaman kerran, ihan vaan jotta voin blogiin kirjoittaa tehneeni maatsavetoa koivunrungolla!

Loppuveryttelynä toimii sitten ”tukkien” pätkiminen ja halkominen sopiviksi saunapuiksi, sillä saunominenhan se on mökkielämän perusta!

Missä menee raja harrastuksen ja pakkomielteen välillä?

Eilen tuli salilla juttua treenaamisesta ja erilaisista tavoista suhtautua treenaamiseen. Salitreeni voi jollekin olla harrastus, toiselle elämäntapa, kolmannelle pakkomielle ja neljännelle ammatti. Omalla kohdallani olen käynyt läpi aika monta erilaista ”treenivaihetta” parinkymmenen vuoden treenihistoriani aikana.

elämäntapa

Alku

Ensimmäistä kertaa ajauduin kuntosalille noin 15-vuotiaana kun koulun liikunnassa oli valittava kuntosali tai kävely räntäsateessa. Mitään en salilla osannut tehdä, mutta innostuin. Siellä tuli sitten käytyä enemmänkin ja sivustaseurailtua mitä isot pojat salilla tekivät. Pikkuhiljaa sitä jotain oppi ja treeni alkoi luistaa. Pari-kolme kertaa viikossa kävin salilla tekemässä milloin mitäkin.

Penkki ja hauis

Aika pian sitä sitten innostui tekemään sitä mitä useimmat teinipojat, eli treenaamaan penkkiä ja hauista. Niitä hinkattiin enemmän tai vähemmän muutaman vuoden ajan ja intoiltiin miten ensin penkistä nousi 80 kiloa, sitten 100 kiloa. Armeijan jälkeen oli melkoinen kehityskausi, penkkitulos hujahti muutamassa kuukaudessa 100 kilosta 130 kiloon. Silloin oli itsetunto kohdallaan!

Innostus

Opiskeluvuosina iski kunnon innostus, joka ei ole oikeastaan laantunut missään vaiheessa vuosien varrella. Treenaaminen kiinnosti ja tuli opittua paljon uutta. Otin käyttöön ensimmäiset oikeat treeniohjelmat, joiden mukaan treenasin, opiskelin itsekseni ravitsemuksen alkeita (mitä on proteiini ja mistä sitä saa), kävin kuntosaliohjaajakurssin ja otin ensimmäisen kerran käyttöön alkeellisimpia lisäravinteita. Into oli kova, tietotaito ei niinkään, mutta sitäkin karttui koko ajan.

Elämäntapa

Opiskeluvuosien jälkeen treenaaminen ja siihen liittyvät jutut muuttuivat harrastuksesta enemmänkin elämäntavaksi. Ruokailut säännöllistyivät ja alkoivat enenevässä määrin olla ravintoarvoiltaankin treenaamista tukevia. Lisäravinteet tulivat mukaan tukemaan treenaamista ja täydentämään ruokavaliota. Treenaaminen ja siihen liittyvät jutut olivat osa elämää.

Pakkomielle

Jossakin vaiheessa homma meni sitten näin jälkikäteen ajatellen yli, silloin se ei siltä toki tuntunut. Tuossa vaiheessa treenaaminen meni kaiken edelle, ei ollut viikonpäiviä, vaan oli treenipäiviä ja lepopäiviä. Ruokailujen suhteen aikataulutus oli tiukka, ruokailujen väli ei saanut venyä liian pitkäksi ja varmuuden vuoksi mukana kulki aina sheikkeri proteiinijauhoineen. Myös yöunen määrästä olin tarkka. Tavoitteena oli aina 10 tunnin yöuni ja paniikki alkoi hiipiä jos unen määrä uhkasi jäädä alle kahdeksaan tuntiin. Tuolloin nautin suuresti tuosta elämäntavasta, johon ei juuri kuulunut muuta kuin treeni, työ ja elokuvat. Nyt jälkeenpäin ajatellen tuo oli ihan hullua, mutta myönnettävä on että silloin olen ollut elämäni parhaassa kunnossa.

Tasaantuminen

Tällä hetkellä elän tasaantumisvaihetta treenaamisen suhteen. Treenaaminen on edelleen iso osa elämää. Se ei kuitenkaan ole enää tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, vaan muut jutut ovat menneet sen edelle. Treenaan muun elämän ehdoilla, en enää elä treenaamisen ehdoilla. Treenaaminen, syöminen ja koko touhu on järkevöitynyt. Nautin treenaamisesta edelleen todella paljon ja pyrin treenaamaan mahdollisuuksien mukaan viisi kertaa viikossa. Välillä tulee viikkoja ettei salille ehdi niin paljon kuin haluaisi, mutta se ei ole enää maailmanloppu. Ruokailujen runko on terveellinen, mutta ei pakkomielteinen. Pizzaa voi syödä ja karkkipussikin löytyy ihan liian usein ostoskärrystä. Kehitys on hidasta, mutta ainakin itse väittäisin sitäkin tapahtuvan. Varmasti kehittyisin enemmän panostamalla treenaamiseen ja syömisiin entiseen malliin, mutta se ei tunnu tällä hetkellä sen arvoiselta. Nautin elämästä tällä hetkellä myös monella muulla osa-alueella, joita ei aiemmin elämääni edes kuulunut. Sitä ei tiedä, missä vaiheessa mennään muutaman vuoden päästä, mutta yksi on varmaa, jossakin muodossa treenaaminen tulee olemaan osa elämääni loppuun asti.

Mites on, tunnistatteko samoja vaiheita omalta kohdaltanne? Onko treenaaminen teille harrastus, elämäntapa vai addiktio?