Lasten Liikuntamaa – Riemua johon kaikilla on varaa!

Porin Karhuhalli on paikka, jossa jalkapalloilijat potkivat pallojaan, pesäpalloilijat heiluttelevat mailojaan, pikajuoksijat tekevät spurttejaan ja kuulantyöntäjät ähkivät ringeissään. Itse olen muutama vuosi sitten ollut harjoittelemassa taklauksia Karhuhallin tekonurmella rugby-treeneissä. Karhuhalli tarjoaakin hyvät puitteet melkein mille tahansa urheilulajille, kuten myös Lasten Liikuntamaalle.

liikuntamaa

Lasten Liikuntamaa

Lasten liikuntamaa on Porin kaupungin liikunta- ja nuorisoyksikön järjestämä tapahtuma sunnuntai-iltapäivisin. Karhuhalli on tuolloin kokonaisuudessaan lasten käytössä ja mielenkiintoisten pituus- ja korkeushyppypaikkojen, juoksuratojen, kuularinkien ja muiden ”perusjuttujen” lisäksi Karhuhalli on täynnä erilaisia peuhupaikkoja, hyppyalustoja, kiipeilyratoja ja muita toimintapisteitä.

Toiminta on valvottua, mutta ei ohjattua ja jokaisella lapsella pitääkin olla mukana oma pelikaveri (huoltaja, jonka vastuulla lapsi touhuaa). Sisäänpääsy Leikkimaahan on 2 € / lapsi, aikuiset pääsevät mukaan ilmaiseksi.

Yksi hienoista asioista Liikuntamaassa onkin mielestäni juuri hinta, parin euron sisäänpääsymaksuun on jokaisella varaa. Se on hiukan eri luokkaa kuin sisäleikkipuistojen, kuten HopLopin ja Poriin piakkoin avattavan Leos Leikkimaan sisäänpääsymaksut, joka on molemmissa noin 15 euron luokkaa / lapsi. Eihän se 15 euroa paljon ole, mutta saattaa silti tuntua pienituloisten perheiden rahapussissa, varsinkin jos lapsia on enemmän kuin yksi… Ja sitäpaitsi, Liikuntamaassa on vähintäänkin yhtä hauskaa kuin HopLopissa!

Liikunnan iloa Liikuntamaassa!

Liikuntamaa oli meille tuttu juttu jo entuudestaan, mutta vasta eilen me oltiin Emilian kanssa ensimmäistä kertaa Liikuntamaassa, eikä kerta todellakaan jää viimeiseksi. Oli mahtavaa nähdä se riemu Emilian kasvoilla ilmatäytteisellä juoksu/pomppuradalla tai taikaviitan alla. Oli mieletöntä miten pienen harjoittelun jälkeen Emilia löysi tasapainon ja oppi kulkemaan tasapainoradalla omatoimisesti läpi erilaisten esteiden.

Me pompittiin patjoilla, leikittiin pehmopalikkataloissa, rakenneltiin torneja lakuista, kiipeiltiin, juostiin, ryömittiin ja hypittiin sydämemme kyllyydestä. Ja meillä oli hauskaa, todella hauskaa.

Liikuntamaassa jokaisen lapsen oli mahdollista leikkiä omanlaisiaan liikunnallaisia leikkejä iästä ja taitotasosta riippumatta, jokaiselle löytyi jos jonkinlaista puuhaa ja leikkikavereitakin riitti pilvin pimein. Mukana olleet vanhemmat osallistuivat kukin lastensa leikkeihin haluamallaan aktiivisuudella, osa tyytyi seisoskelemaan ja tuijottelemaan puhelintensa ruutuja osan leikkiessä mukana ja kannustaessa lapsiaan. Kaikki aikuiset pitivät kuitenkin huolta, ettei pienemmät jääneet isompien jalkoihin ja että kaikilla oli kivaa.

Juuri tällaisesta toiminnasta lapsi oppii liikunnan ilon ja siinä sivussa ottamaan muita lapsia huomioon, odottamaan omaa vuoroaan ja jakamaan leluja ja leikkipaikkoja. Täytyy kyllä nostaa hattua Porin kaupungille ja kaikille vapaaehtoisille, jotka ovat mukana pyörittämässä Lasten Liikuntamaata ja mahdollistamassa toiminnan jatkumisen ja lasten riemun sunnuntaista toiseen.

Porilaiset, onko Lasten Liikuntamaa teille tuttu juttu, vai kuulitteko siitä ensimmäistä kertaa?

Muut, onko teidän paikkakunnillanne vastaavaa toimintaa?

P.S. Sarin joulunpunainen Vero Modan paita 12,95 € TÄÄLTÄ ja Vilan punainen takki 39,95 € TÄÄLTÄ

We are City Survivors!!!

Eilen oli ihan mieletön päivä. Päivä jota oli odotettu pienellä jännityksellä ja suurella innolla. Eilen me osallistuttiin City Survivors -kisaan Turussa!

City Survivors

City Survivors on yhden päivän mittainen kisa, joka on toteutettu samalla periaatteella kuin jokunen vuosi sitten televisiossa pyörinyt Amazing Race. Kisa alkoi Paavo Nurmi Stadionilta, missä pienen alkulämmittelyn jälkeen saatiin ensimmäinen vihje. Jonkin aikaa vihjettä tuijotettuamme lähdimme intoa puhkuen juoksemaan… kohti tuntematonta. Meistä kumpikaan ei tunne Turkua tippaakaan, joka loi tietyn pienen haasteen ainakin ensimmäiselle rastille löytämisen suhteen. Onneksemme kännykkä toimi ja elintärkeitä vinkkejä saatiin puhelimen välityksellä (Kiitos Maiju!)

Kuva: Monna Pursiainen
Kuva: Monna Pursiainen
Riittääkö äly? Entä kunto?

Jokaisella rastilla oli jonkinlainen älyä, fyysisyyttä tai molempia vaatinut tehtävä, joka johdatti seuraavalle rastille. Siellä piti taas ratkaista tehtävä jotta sai vihjeen seuraavasta rastista ja niin edelleen. Käytännössä siis juostiin pitkin Turun katuja rastilta toiselle tuskailemassa kinkkisten älypähkinöiden kuin fyysisyyttäkin vaatineiden tehtävien parissa.

Tiettyä jännitystä kisaan toi se, että itse olin juossut viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä arviolta noin kymmenen metriä. Juoksukunto oli siis jokseenkin arvoitus, mutta jännitys sen suhteen osoittautui matkan varrella turhaksi, juosta olisi jaksanut tarvittaessa enemmänkin. (Illan mittaan kisan jälkeen alkoi kyllä pohkeissa tuntua siltä, että saa nähdä kävelenkö ensi viikolla askeltakaan…)

Kisassa oli kaksi sarjaa, vakavamielisempi kilpasarja ja hieman rennompi hupisarja, johon me osallistuimme. Reitit olivat eri sarjoissa erilaiset, mutta tehtävät ainakin osittain samoja, eivätkä todellakaan mitään ihan läpihuutojuttuja. Harmaita aivosolujaan sai joillakin rasteilla vaivata ihan tosissaan seuraavan määränpään selvittämiseksi. Miten hitossa oikeiden kirjainten löytäminen väärien seasta ja vielä oikeaan järjestykseen saaminen voi olla niin vaikeaa…

Kilpasarjan reitti oli hupisarjan reittiä pidempi, mutta kyllä sitä hupisarjassakin sai ihan kiitettävästi tossua laittaa toisen eteen. Yllättävästi se meikäläisenkin juoksukunto oli säilynyt vuosien takaa ja hölkytellä jaksoi mainiosti lähes kaikki välimatkat rastilta toiselle. Ja ainahan oli mahdollista kävellä välillä hetken verran antaen sykkeen laskea, tai käydä vaikka leikkipuistossa hiukan leikkimässä jos alkoi pohkeissa painaa…

Välimatkoista siis selvittiin ja Sarin hermojen avulla niistä hieman hankalemmistakin rasteista, joilla itse olin jo valmis repimään koko tehtäväpaperin ja lahjomaan rastin valvojan kertomaan seuraavan määränpään…

Täysin ongelmitta ei kisasta kuitenkaan selvitty. Voin kertoa, että rastien löytämistä haastavammaksi oli nousta vessan löytäminen Turun puistoista tai sivukujilta. Onneksi (ja Sarin housujen pelastukseksi) löytyi pieni kahvila, joka armollisesti antoi hikisten ja huohottavien selviytyjien lainata vessaansa. Ikävä kyllä kahvilan nimi pääsi unohtumaan, mutta jos sinä meille voipuneille kisaajille tuoretta leipääkin tarjonnut mummo satut tämän lukemaan, suuri kiitos sinulle!

We are City Survivors!

Haasteellisten rastien ja arviolta 11-12 kilometrin juoksemisen jälkeen reitti vei takaisin Paavo Nurmi Stadionille, missä odotti viimeisenä haasteena kolme korkeahkoa aitaa. Täytyy sanoa että viimeisen aidan huipulla oli aika voittaja olo.

Siitä kun vedettiin vielä viimeinen spurtti maaliviivalle ja saatiin mitalit kaulaan, alkoi hymy nousta väkisin naamalle. Me voitettiin, jos ei muuta niin itsemme! We are City Survivors!

Ensi vuonna sitten siihen kilpasarjaan!

Kuva: Monna Pursiainen
Koska uusiks?

Seuraava City Survivors järjestetään ensi keväänä Helsingissä. Tarkempi päivä on 5.5.2018 ja sinne on liput jo nyt ennakkomyynnissä. Vielä tämän viikon ajan liput tuohon kevään kisaan on mahdollista lunastaan edulliseen early bird -hintaan 59 €.

Lisää tietoa City Survivorsista ja ilmoittautumislomake ensi kevään kisaan löytyy City Survivorsin nettisivuilta. Suosittelen ehdottomasti lähtemään mukaan!

Kiitos City Survivorsin järjestäjille, oli aika mieletön kokemus!

Ja kiitos Satakunnan Brändituotteelle meidän siisteistä kisapaidoista ja pipoista!