Karjurock – Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Päähänpisto nro 1: Lähdetään Karjurockiin.
Päähänpisto nro 2: Vuokrataan asuntoauto vuodelta kivi ja keppi.
Lopputulos: Ihan helvetin hauska viikonloppu!

Karjurock

Torstai – Mikäs mesta tää oikein on?

Täytyy myöntää että torstaina jossakin vaiheessa Karjurockiin ajaessa nousi mieleen, että mitenköhän tässä reissussa kahdelle innokkaalle, mutta kuitenkin suhteellisen mukavuudenhaluiselle seikkailijalle lopulta oikein käy. Hymy oli kuitenkin huulessa jo mennessä kun vastaan tulevat karavaanarit morjestelivat ja matka taittui.

Perillä majoituttiin ja saatiin autoon sähköt (sitä mukavuutta) Läheltä löytyi myös pienestä lisämaksusta käyttöön saatavat vesivessat ja suihkut. Halutessaan olisi päässyt saunaankin. Edes ensimmäisen illan Jari Sillanpään ponneton esiintyminen ei saanut fiilistä laskuun. Nukkumaan käperryttiin asuntoauton makuusiipeen odottavalla fiiliksellä.

Perjantai – Fiilis nousee

Perjantaina nukuttiin pitkään, kierreltiin tutkailemassa festarialuetta ja nautittiin hienosta ilmasta. Iltapäivällä festarit lähtivät todella käyntiin Lauri Tähkän keikalla. Koskaan en ole mikään erityinen Tähkä-fani ollut, mutta on sanottava että esiintyä se kaveri osaa. Vielä kun seurasi rinnalla fiilistelevää Saria, jolle jokainen biisi oli tuttu, huomasi lopulta itsekin välillä hyppivänsä musiikin mukana.

Eikä seuraavana esiintynyt Laura Voutilainen jäänyt yhtään sen huonommaksi. Yleisö eli mukana ja hauskaa oli. Pääsin taas toteamaan teoriani paikkansapitävyyden: Hyvä esiintyjä isolla lavalla on hieno kokemus, vaikka ei ehkä ihan siihen omaan musiikkimakuun kolahtaisikaan.

Illemmalla päästiin sitten lähemmäs sitä omaa musiikkimakua Michael Monroen ja Sonata Arctican myötä. Sähkökitarat pauhasivat ja bassot hakkasivat. Tukkakin olisi heilunut jos sellaista olisi ollut… Sonatan myötä siirryttiin omaan pikku kopperoon nukkumaan ja latautumaan seuraavaa päivää varten.

Lauantai – Elämysmatkailun multihuipentuma

Lauantaina heräiltiin muiden peltomajoittujien ääniin jo yhdeksän aikaan. Osa festarikansasta oli päässyt jo hyvään vauhtiin, jos vauhti nyt oli missään vaiheessa edes hidastunut. Aurinko paistoi aamupalaa syödessä ja festari-aikataulua silmäillessä. Suihkussakäynti virkisti ja kun ensimmäisen esiintyjän aika koitti, oltiin virkeinä ja energisinä valmiina viimeiseen festaripäivään. Ensimmäisenä ohjelmistossa olisi Anatude…

Antti Tuisku on omasta musiikkimausta yhtä kaukana kuin festareiden makkaraperunat guormet-illallisesta. Mutta Antti Tuiskun show oli timanttia. Suomessa ei ole montaa yhtä ammattimaista esiintyjää, jonka show on aivan kansainvälistä tasoa. Hieman ristiriitaa oli mielestäni siinä, että ensin Tuisku kehui kuinka hienoa on nähdä lapsia isiensä ja äitiensä kanssa keikkaa katsomassa ja seuraavan biisin aikana esitti hyvinkin seksuaalisväritteistä liikehdintää mikrofonitelineensä kanssa. Show oli silti upea, jopa tällaisen tiukkapipoisen epätuiskufanin mielestä.

Tuiskun jälkeen käytiin festarilounaalla omassa Casa de Autere:ssa pellon keskellä. Oli kyllä oikeasti aika mukavaa olla asuntoautolal liikkeellä, sai syödä juuri sellaisia eväitä kuin itse tahtoi, eikä tarvinnut tyytyä pelkkiin muikkuihin tai kebab-lautasiin…

Pienen virkistäytymisen jälkeen päivä jatkui Ellinooran laulellessa raikkaita ja iloisia, kesäisiä biisejään. En ollut koskaan ennen nähnyt Ellinooraa livenä, mutta silti lähes kaikki biisit olivat tuttuja. Todellinen hyvänmielen keikka.

Festarimeininkiä

Ennen illan ohjelmistoon menemistä muutama sananen Karjurockin festarialueesta. Miljöö on todella kaunis navettoineen ja kivikellareineen. Järjestelyt toimivat hienosti, henkilökuntaa oli tarpeeksi ja paikat pysyivät siisteinä, siinämäärin kuin festareilla nyt ikinä on mahdollista. Järjestyshäiriöihinkään en itse törmännyt missään vaiheessa normaalia festarisikailua lukuun ottamatta.

Parasta festareilla on metrilaku

Festarisikailuun liittyen on kyllä pakko sanoa, että ennen kuin yksikään täti-ihminen lähtee moittimaan nykynuorison menoa, kannattaa joskus poiketa festareilla kurkkaamassa nykyaikuisten menoa. Aikuiset miehet Gantin paidoissaan kusevat siihen missä sattuvat seisomaan ja sivistyneet naiset oksentavat maskarat poskilla.

Illan huippuesiintyjät

Illalla oli vielä muutamia huippuesiintyjiä jäljellä. Niitä ennen käytiin taas asuinyksikössä hieman tankkaamassa ruokaa ja vaihtamassa lämpimämpää vaatetta päälle, vaikka päivällä aurinko porottaa ja on kuuma, illalla oli ihan hiton kylmä.

Jarin paita Jack & Jones, Sarin takki Vero Moda, huivi Pieces ja paita Vero Moda House Of Brandonista.

Iltaesiintyjien esiinmarssin aloitti Nikke Ankara, jonka keikalla koin ainoan kerran tämän viikonlopun aikana joukkoon kuulumattomuuden tunnetta. Yleisön keski-ikä oli alle kahdenkymmenen ja jokainen lauloi mukana biisit joita en ollut koskaan kuullut. Aavistuksen noloa oli että ainoa biisi jossa osasin laula amukana oli Nikke Ankaran Vain Elämää -ohjelmassa versioima Laura Voutilaisen No hitto miksei… Onko tämä niitä keski-ikäistymisen ensioireita? En suostu!

Ikäkriisi paheni 69 Eyesin keikalla kun laskeskelin olleeni ensimmäisen kerran kyseisen bändin keikalla Turun DBTL:ssä 16 vuotta sitten. Siis 16 vuotta sitten! Silloin nuo Nikke Ankaran fanit olivat vielä tutti suussa…

Joka tapauksessa omalta kohdaltani parhaan festarikeikan tänä viikonloppuna vetivät nämä vanhat konkarit. 69 Eyes rokkasi ja lujaa, mukana kaikki suurimmat suosikkini vuosien takaa, Brandon Lee, Chair ja Lost Boys.

Illan huipensi Vesala. Vesalan keikka ei ollut pelkkää biisien esittämistä, se oli omanlaisensa elektromusiikkivaloshow joka toimi pimenevässä yössä ihan hiton hyvin.

Kotimatka alkaa

Nyt on Karjurock 2017 taputeltu kasaan ja meidän elämysmatka lähenee loppuaan. Nyt laitetaan kamppeet kasaan ja lähdetään köröttelemään kotiinpäin fiilistellen karavaanarielämää. Hauskaa oli, kiitos Karjurock!

P.S.

Nyt kun arki koittaa, on hyvä lähteä tähyilemään kohti House Of Brandonin Alen lopetukseen, koodilla JLSLS saa 20% lisä-alennuksen jo alennetuista tuotteista 16.7. – 24.7. Laittakaahan siis syksyn vaatetus kuntoon kertaheitolla!

Superdry-paita House Of Brandonista

Yksin vai yhdessä? – Treenikaverin merkitys treenatessa

Onko treeni sinulle tiukkaa puurtamista mielellään ilman häiriötekijöitä vai sosiaalinen tilanne jossa kaverin seura ja apu ovat kultaakin kalliimpaa? Saatko treenistä enemmän irti omassa rauhassa keskittymällä vai kaverin tsempatessa vierellä? Treenaatko mieluummin yksin vai yhdessä?

yhdessä

Ymmärrän kyllä niitä treenaajia, jotka sulkeutuvat omaan maailmaansa hupparin hupun ja kuulokkeiden alle. Näille treenaajille oma rauha ja keskittyminen on tärkeää treenin onnistumisen kannalta. Itsekin olen viimeaikoina löytänyt jotain viehätystä siitä omasta rauhasta treenatessani osan treeneistä omalla kotisalilla, jossa häiriötekijöitä ei ole.

Sisimmässäni olen kuitenkin sosiaalinen treenaaja. Treenaan mieluiten sellaisen treenikaverin kanssa, joka tuntee minut hyvin, osaa varmistaa ilman sen kummempia ohjeita, juuri riittävästi, mutta ei yhtään liikaa, kannustaa oikealla hetkellä ja vittuilla sopivasti jotta se viimeinen toisto nousee ihan pelkällä kiukulla.

Itse en koe treenikaverin kanssa juttelemisen häiritsevän treeniä. Kun molemmat tietävät mikä siellä salilla olemisessa on tarkoituksena, onnistuu keskustelujen rytmittäminen sarjojen ja sarjataukojen suhteen täydellisesti. Vaikka kuinka juttu olisi kesken, se jää kesken kun sarja alkaa ja jatkuu sarjan loputtua, jos hengästyminen ei ole puheen esteenä 😀

Hyvän treenikaverin kanssa saan ainakin itse revittyä itsestäni irti enemmän kuin yksin treenatessani. Yksin treenatessa voi toki jotkin liikkeet tehdä ihan siihen totaaliseen loppuun, failureen asti, mutta esimerkiksi failureen kyykkääminen on paljon helpompaa ja turvallisempaa hyvän treenikaverin kanssa. Myös monet erikoistekniikat vaativat treenikaveria, esimerkiksi pakkotoistoja on aavistuksen verran hankala tehdä yksin treenatessa…

Toki aina välillä vastaan tulee myös moottoriturpia, jotka ei hiljene hetkeksikään. Sieltä tulee syväanalyysiä Suomen poliittisen kentän mullistuksista vaikka kesken kyykkysarjan eikä höpötys taukoa edes vessareissun ajaksi, vaan sama taukoamaton höpötys kuuluu vessan oven takaakin. Tällaisia tilanteita varten on hyvä pitää niitä kuulokkeita mukana, niiden korville laittaminen usein riittää merkiksi siitä, että haluaa treenata rauhassa. Ja jos ei riitä, niin volyymit vaan sen verran kovalle että höpötys peittyy pauhaavan musiikin alle…

.

Treenikavereilla on muuten hyvä olla tiimipaidat. Ihan törkeen hyvät sellaset (meillä kuvissa) saa nyt tämän kuun ajan Fit4You:n verkkokaupasta näppärään alennushintaan!

On muuten oikeesti ihan törkeen kiva paita, sellasta pehmeetä ja hengittävää matskua ja noi hihat on kivan pituiset, mä tykkään!