Kolme vuotta – ihana kamala ikä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Lapsen jokaiseen ikävaiheeseen kuuluu omat juttunsa, ne ihanat ja sitten ne vähemmän ihanat. Meillä eletään tällä hetkellä ihanaa kolmen vuoden uhmaa ja täytyy kyllä sanoa että välillä on isi ja äiti aika kovilla…

Emilian Vimma-bombertakki TÄÄLTÄ ja Mayoral-paita TÄÄLTÄ
Kolme vuotta, ihana kamala ikä?

Kolme vuotta on siitä ihana ikä, että Emilian kanssa voi touhuilla jo vaikka mitä. Taitoja karttuu niin valtavaa tahtia, että isi ei meinaa millään pysyä perässä siinä, mitä kaikkea Emilia jo osaa. Emilia piirtää, maalaa vesiväreillä, rakentaa legoilla valtavia rakennelmia, ”lukee” kirjoista erilaisia tarinoita ja polkee pyörällä kuin tuulispää.

Iloisuus ja energisyys on vallitsevia tunteita ihan joka päivä ja Emilia kertoo paljon tunteistaan, halaa ja suukottaa, mutta ilmoittaa myös välillä ettei ole isin kaveri jos isi ei toimi Emilian mielen mukaan – ja niin käy nykyisin melkoisen usein…

Vero Moda takki TÄÄLTÄ, Pieces-huivi TÄÄLTÄ ja Duffy-loaferit TÄÄLTÄ

Oma tahto on hyvin vahva ja sen kanssa saa taiteilla aika tarkasti. Emilia määrittelisi mielellään ihan kaiken ja helpoimmalla pääsisikin antamalla periksi kaikessa. Niin ei kuitenkaan voi toimia, mutta ihan jokaisesta asiasta ei voi myöskään tehdä taistelua. Tässä asiassa päteekin vanha viisaus ”valitse taistelusi”. Meillä on asioita, joissa toimitaan Emilian tahdon mukaisesti, mutta myös niitä joissa tehdään kuten isi tai äiti sanoo, tykkäsi Emilia siitä tai ei.

VANS-paita TÄÄLTÄ

Välillä meillä leikitään hymy huulilla, halataan ja pussataan, mutta välillä maataan lattialla selällään ja huudetaan. Tähän mennessä huutaja on aina ollut Emilia ja isi tai äiti katsellut kummissaan vierestä, mutta rehellisyyden nimissä joskus tekisi itse mieli heittäytyä siihen lattialle huutamaan.

Vero Moda takki TÄÄLTÄ ja Duffy loaferit TÄÄLTÄ

Raskainta tässä ikävaiheessa taitaa olla sekä isin että äidin mielestä se, miten isi ei kelpaa ja vain äiti saa auttaa. On aika raskasta ihan molemmille että kun Sari on aamulla lähdössä töihin ja kiire painaa päälle, on äiti ainoa joka saa laittaa Emilialle aamupalaa tai tulla vessaan pyyhkimään. Tai yöllä kun Emilia herää, on äiti usein ainoa joka saa auttaa peiton päälle, isi ei vaan kelpaa…

Vimma-bombertakki TÄÄLTÄ
Vaikka välillä on raskasta, on aina enemmän rakasta

Kaikesta kolmevuotiaan uhmasta huolimatta en vaihtaisi hetkeäkään pois. Vaikka arki on välillä raskasta, on se myös ihanaa. Kaikki ne hetket kun Emilia kiipeää syliin, antaa halin tai pyytää leikkimään kanssaan, ovat kultaakin kalliimpia puhumattakaan yhteisestä Afrikan tähden pelaamisesta, jossa Emilia välillä silmät vilkkuen hiukan pyrkii huijaamaan isiä, Emilian isille lukemista saduista tai kikatuksen täyteisestä painimisesta isin ja äidin sängyllä.

Eilen meillä oli ihan mielettömän ihana yhteinen vapaapäivä ja me vietettiin se ulkoillen ja leikkien. Emilia polki ensimmäistä kertaa pyörällä ulkona (sisällä poljettiin jo viikolla vaikka kuinka paljon), leikittiin leikkipuistossa ja omassa leikkimökissä. Naurettiin ja nautittiin toistemme seurasta. On se kolme vuotta kaikesta huolimatta todella ihana ikä.

VANS-paita TÄÄLTÄ
P.S.

House of Brandonissa on menossa Mid Season Sale, kannattaa käydä hyödyntämässä!

Kuka sua uhmaa?

Olen useita kertoja kirjoittanut niistä onnen tunteista, joita isinä oleminen saa aikaan, miten joka päivä huomaan hymyileväni idioottimaista onneenpakahtumis-hymyä ja miten rinta tuntuu pakahtuvan rakkaudesta kun oma lapsi kietoo kädet kaulan ympärille ja halaa oikein kovasti. No, tällä kertaa avaudun hieman siitä toisesta puolesta…

Kuka sua uhmaa

Meillä eletään ihanaa kolmen vuoden uhman aikaa. Kolme vuotta on ihana ikä, me leikitään todella paljon yhdessä, jutellaan ja höpötellään, laulellaan lauluja ja nauretaan. Meillä on enimmäkseen todella hauskaa, paitsi silloin kun uhmataan. Silloin mitään ei uskota, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, eikä sillä toisellakaan. Ja kolmannellakin kerralla katsotaan isiä syvälle silmiin ja jatketaan sitä kielletyn asian tekemistä, on se sitten mitä tahansa. Siinä alkaa hiljalleen isillä hymy hyytyä ja otsasuoni tykyttää…

uhmaa

Kaikkein raskainta on kun jotain pitäisi tehdä, erityisesti jos pitäisi mennä nukkumaan tai vaikka lähteä jonnekin. Siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Koko ajan tuolla kolmevuotiaalla olisi jotain tärkeämpää tekemistä. ”Minä teen vielä tän palapelin”, ”Minä leikin vielä hetken”, ”Minä juoksen vielä seitsemän kertaa ympäri talon isiä karkuun ja sitten heittäydyn lattialle huutamaan”, ”minä meen vielä pissalle, mutta ensin juoksen kolme kertaa talon ympäri ja teen kuusi kuperkeikkaa”. Ja parasta tässä on se, että näin toimitaan silloin kun ollaan menossa jonnekin mihin Emilia haluaa lähteä…

Uhkailu, kiristys, lahjonta…

Kun toinen uhmaa ihan kaikessa ja ihan tahallaan, on välillä hankala muistuttaa itselleen, että se kuuluu ikävaiheeseen, oma minuus ja tahto siellä muotoutuvat ja jos isäänsä (ja erityisesti äitiinsä) tulee, muotoutuvasta tahdosta on tulossa melkoisen vahva…

Usein sitä huomaa ihan vahingossa turvautuneensa johonkin (tai kaikkiin) ikivanhoista kasvatuskeinoista, uhkailuun ”isi lähtee sitten yksin jos et tule pukemaan”, kiristykseen ”jos et heti tule laittamaan vaatteita päälle, ei lähdetä lainkaan” ja lahjontaan ”ostetaan matkalla vaikka karkkia” ja sitten tulee äiti pukemaan ja haalari puetaan ihan nätisti… (ei se joka kerta äidin kanssakaan helposti suju…)

Sitten taas kun päästään ovesta ulos, on Emilia yhtä aurinkoa ja hiljalleen se hymy taas hiipii isinkin kasvoille. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, en edes niitä raskaimpia.