Tavoitteena 200 kg kyykky

Olen treenannut enemmän tai vähemmän tosissaan jo parikymmentä vuotta ja monenmoista tavoitetta on matkalla ollut. Lihasmassaa olen koko treenihistoriani ajan tavoitellut lisää, mutta auttamattoman hidasta se on ollut pelkän kaurapuuron voimalla. Joitakin tulostavoitteitakin on matkan varrella toki ollut, ensimmäisenä sadan kilon penkki joskus teininä. Voi jestas miten sitä oli olevinaan vahva kun tuo tavoite tuli täytettyä…

Maastaveto

Siitä on onneksi menty vielä aika harppaus eteenkinpäin vuosien mittaan. Ja onhan tässä matkan varrella monia muitakin tavoitteita ollut. Jossain vaiheessa vuosia sitten mielessä pyöri jopa tähtääminen CBB-kilpailuun, mutta se jäi ihan ajatuksen asteelle eikä koskaan edennyt sen pidemmälle.

Tulostavoitteita on tuon sadan kilon penkin jälkeen matkalle mahtunut melkoisen paljon, ihan omaksi iloksi. Esimerkiksi vuoden 2016 syksyllä keksin asettaa tavoitteeksi vetää vuoden loppuun mennessä maasta 250 kiloa. Kyllähän se maasta irtosi, joskin vain noin 10 senttiä, eikä hitollakaan ylös asti. Edelleen maastavetoennätyksenäni on tuolloinen 245 kiloa.

Kyykky

Olen aina tykännyt myös kykkäämisestä, vaikka se ei koskaan minulle kovin vahva laji ole ollutkaan. Haastetta kyykkäämiseen on tuonut vuosien varrella syksyllä 2000 ajamassani kolarissa telomani polvi, joka on siitä asti vihoitellut aina aika-ajoin. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää että välillä kyykyttömyys on ollut pelkkää laiskuuttakin, sillä vaikka kyykystä tykkään, niin onhan se nyt silti myös yksi vittumaisimmista liikkeistä.

kyykky

Reilu vuosi sitten, itseasiassa aika pian tuon maastavetotavoitteen jälkeen tein silloisen kyykkyennätykseni, 180 kiloa. Treeni kulki ja tuntui hyvältä, kunnes loukkasin treenatessa lonkkani. Se esti kyykkäämisen pitkään. Oikeastaan vuoteen en saanut tehtyä yhtään kunnon kyykkytreeniä. Nyt vuoden alusta olen taas päässyt kunnolla kyykkäämisen makuun ja asetinkin itselleni jokin aika sitten seuraavan tavoitteen, se on 200 kilon kyykky.

Tuota tavoitetta kohti ollaan nyt menty ja ihan hyvin homma on edennyt. Viimeksi tosin kävi näin…

Jälleen kerran polvi on alkanut ilmoitella itsestään (ei tuon epäonnistuneen kyykyn vuoksi, vaan ihan muuten). Uskon että siellä on silloin kohta 20 vuotta sitten mennyt jokin ristiside tai muu vastaava rikki ja se sieltä edelleen ilmoittelee itsestään aina tasaisin väliajoin.

Sen kanssa on kuitenkin oppinut elämään, eikä minulla kiirettä ole. En ole koskaan erilaisista tavoitteista huolimatta panostanut pelkästään yhteen liikkeeseen tai lihasryhmään, vaan treenannut koko kehon lihasryhmiä suhteellisen tasapuolisesti. Kyykkäillään tässä nytkin polven ehdoilla aina noin kerran viikkoon niin eiköhän se 200 sieltä joskus vielä tule

Ja kun 200 on kyykätty, on aika palata sen maastavedon pariin ja vihdoin kiskaista se 250 kiloa ylös asti!