TBT: Mies, näin selviydyt alemyynneistä

Tänä torstaina palataan menneeseen, mutta tälläkin hetkellä erittäin ajankohtaiseen aiheeseen, alennusmyyntishoppailuun. Tämä alunperin pari vuotta sitten julkaistu alemyynti survival -opas antaa elintärkeitä vinkkejä, joiden avulla jokainen mies selvityy voittajana yhteisestä aleshoppailusta!

Mies, näin selviydyt alemyynneistä

On monia lauseita, joita miehet pelkäävät naisten suusta kuulevansa. Yhtenä niistä, eikä suinkaan vähäisimpänä, on ”kulta, tarvitsisin uusia vaatteita, lähdetkö kanssani shoppailemaan?”. Tuon kysymyksen todennäköisyys kasvaa näin alennusmyyntiaikaan, jolloin mies erheellisesti saattaa harhautua luulemaan että rahaa ei kuluisi niin paljon.

20140626_135046

Tuohon naisen ehdotukseen lähteä yhdessä shoppailemaan ei ole oikeaa tapaa vastata ei, sehän tarkoittaisi ettei halua viettää yhdessä laatuaikaa, vaan jäisi mieluummin kotiin löhöilemään sohvalle. Ei, ainoa oikea vaihtoehto on vastata myöntävästi, ja mitä enemmän äänensävyyn saa liitettyä innostuneisuutta, sen parempi.

MIehelle on suunnattoman vaikeaa ymmärtää miten vaateostoksissa saadaan kulumaan aikaa varttia enempää. Miehen tapa shoppailla kun on mennä kauppaan, kävellä farkkuhyllylle, ottaa farkut joiden tuumakoko on jo selvillä ja suunnata kassalle. Ehkä napata siitä alepöydästä kassalle kävellessä joku t-paita. Tehokasta ja nopeaa, takaisin kotona ollaan alle puolessa tunnissa. Naisten tapa eroaa miesten tavasta kuin Crème brûlée hernekeitosta.

20140628_213038

Sanomattakin on selvää, että shoppailureissuun naisen kanssa miehen on parasta varustautua kunnon määrällä käteistä, tai vastaavasti luottokortilla jossa limittiä riittää. On nimittäin harhaluulo että nainen tarvitsisi miestä makutuomariksi vaateostoksilleen. Ehei, kyse on tasan tarkkaan miehen luottokortista.

Rahaakin tärkeämpää on varata mukaan kunnon hermot. Naisen kanssa shoppailu ei ole nopeaa puuhaa. Siinä ajassa kun mies on tehnyt vuoden vaatehankinnat, nainen on vasta ehtinyt ihastella muutamaa erilaista mekkoa jotka olisi niiiiin ihania, sovittamatta vielä yksiäkään.

20140626_102445

Kaupoissa kierrellään ihastelemassa ja hypistelemässä erilaisia hameita, housuja, paitoja, paituleita, legginsejä, maximekkoja, toppeja, tuubitoppeja ja vaikka mitä ihmeellisyyksiä joiden nimistä miehellä ei ole hajuakaan. Samalla kerätään suunnatonta sovitettavien vaatteiden vuorta miehen vahvoille käsivarsille (tämä on toinen varsinainen syy miksi mies on mukana).

20140626_134627

Sovituskoppiin jonotetaan, sillä naisten vaatekaupoissa nyt vaan aina on jono sovituskoppiin. Eikä se edes ole mikään ihme, onhan jokaisella se vuori vaatteita sovitettavana. Kun nainen pääsee sovituskoppiin, istahtaa moni mies sovituskopin ulkopuolelle miesparkkiin, huokaisee ja kaivaa älypuhelimen taskustaan tarkistaakseen netistä urheilutuloksia. Se on virhe. Tässä kohtaa miehen on ensiarvoisen tärkeää olla kiinnostunut jokaisesta paidasta leikkauksineen sekä housuista ja niiden istuvuudesta. Erot edellseen sovitettuun mekkoon on hyvä olla mielessä kun nainen kuitenkin kysyy kumpi näyttää paremmalta. Tässä kohtaa on tärkeää osata tulkita naisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja jotta osaa valita sen saman josta nainen itse pitää enemmän.

mies

Useimmissa laadukkaimmissa vaateliikkeissä ammattitaitoiset myyjät kantavat naiselle uusia kokoja vaatteista ja kertovat mielipiteitään. Myyjän mielipiteet sanankäänteineen kannattaa painaa tarkasti mieleen, sillä niitä on hyvä käyttää seuraavissa liikkeissä. Ammattitaitoinen myyjä helpottaa miehen työtaakkaa huomattavasti, mutta se kostautuu aivan varmasti kassalla, missä sama ammattitaitoinen myyjä takuulla onnistuu myymään naiselle myös asuun sopivan huivin tai muuta mukavaa, jonka mies luonnollisesti mukisematta maksaa. Niissä liikkeissä joissa näitä asiantuntevia myyjiä ei parveile kantamassa uusia kokoja tai mekkovaihtoehtoja naiselle sovituskoppiin, lankeaa tuo homma miehelle. Kannattaa siis painaa tarkasti mieleen mistä niistä sadoista rekeistä kukin mekko on sovitettavaksi valittu.

20140626_134959

Shoppailuun naisen kanssa kuuluu oleellisena osana käyminen syömässä. Yleinen virhe on ehdottaa pizzeriaa tai muuta miesruokapaikkaa. Oikea valinta on joko trendikäs kahvila josta saa raikasta salaattia tai mukava lounasravintola, riippuen siitä kuinka raskas shoppailureissu on siihen mennessä naiselle ollut. Miehen kannattaa varoa itsekin tilaamasta sitä rasvaisinta pihviä tai XL-burgeria, kevyempi ateria tuo sopivasti energiaa mutta ei väsytä. On siis tärkeää harkita omakin lounasvaihtoehto hyvin tarkkaan.

20140626_115238

20140626_115826

Vaikka välillä käydäänkin syömässä, on miehen hyvä varautua shoppailuun myös proteiinipatukalla ja vesipullolla, jotta nainen voi tankata halutessaan rankan shoppailun lomassa. Oikea konkarimies osaa tarjota naiselle juotavaa oikealla hetkellä, aloittelijoilta sitä ei voi suinkaan edellyttää, riittää että vesipullo on mukana. Aina parempi jos kyseessä on jokin maustettu kivennäisvesi joka on maultaan raikas ja sisältää sopivasti suoloja.

20140628_214056

Aikataulua ei shoppailureissulle kannata sen enempää suunnitella, se kun menee varmasti pieleen viimeistään siinä vaiheessa kun nainen törmää ystäväänsä tai vaikka vanhaan tuttuunsa vuosien takaa. Naiset saavat kyllä juteltua pitkäänkin vaikka mitään asiaa ei olisi. Naistensa kanssa shoppailemassa olevat miehet tyytyvät murahtamaan ja nyökkäämään toisilleen tavatessaan.

Kun koko päivä on kaupungilla kierretty yhdessä shoppaillen ja mies saa lopulta raahattua kaikki kahdeksan ostoskassia kottin asti, on päivä onnellisesti ohi. Tai niin ainakin luulisi. Edessä on vielä esittelykierros, jossa nainen esittelee miehelle ostoksensa. Tässä kohtaa miehen on erittäin tärkeää osata nyökytellä oikeanlainen ilme kasvoillaan ja kehua paitojen leikkauksia ja housujen istuvuutta naisen uusia vaatteita ihaillen. Ja mikä siinä on ihaillessa, olette saaneet viettää mukavan päivän yhdessä ja nainen näyttää tyrmäävän upealta uusissa vaatteissa.

Joulu on ohi…

(sisältää mainoslinkkejä)

Meillä oli kiva joulu, Emilia oli ihan fiiliksissä joulukalenterin luukkujen avaamisesta, joulun odottamisesta, piparkakuista, joulupukista ja joululahjoista. Siinä samassa nautti itsekin, oli mahtava seurata Emilian intoa ja aitoa iloa monista asioista.

joulu
”Mikäs tyyppi se sinä olet?”

Oli ihana viettää monta päivää yhdessä perheen ja läheisten ihmisten kanssa ilman kiirettä mihinkään. Jotenkin arjen stressikin helpotti aika lailla joulun pyhien aikana. Me päätettiin pyrkiä välttämään kiirettä ja stressiä myös nyt kun joulu on ohi ja siksi suunnattiinkin suoraan alennusmyyntiostoksille – tosin rennolla asenteella, ilman kiirettä tai aikatauluja. Omat alennusmyyntishoppailut hoidetaan rauhassa netin kautta, mutta Emilialle haluttiin lähteä shoppailemaan jotain kivaa…

Täytyy kyllä sanoa, että enemmän kuin shoppailusta, Emilia tykkäsi rullaportailla ajelusta. Siispä äidin shoppaillessa isi ja Emilia keskittyivät ajelemaan rullaportailla edestakaisin…

20161227_190657

20161227_190749

20161227_191006

20161227_191114
Isin uusi Superdry-huppari oli House of Brandonista tilattu oma joululahja itselle

Voin kyllä sanoa, että nostan hattua äideille tai isille, jotka alennusmyynneissä yksin pienen lapsensa (tai lastensa) kanssa. Emilia ei ole sieltä villeimmästä päästä, vaikka välillä melkoinen vilpertti onkin, mutta silti sai isi olla koko ajan vahtimassa ja keksimässä tekemistä että äiti sai rauhassa valita rekistä ne söpöimmät kukkakuvioiset leggarit…

Nälkähän siinä vaaterekkien seassa kuurupiiloa pelatessa ja rullaportailla ajellessa tuli, syömään siis suunnattiin. Aikamoisella ruokahalulla isin kuurupiilokaveri ranskalaisiaan vetelikin 🙂

20161227_171449

20161227_172013

Kun shoppailut oli shoppailtu, pääsivät isi ja äiti vielä illalla hiukan treenaamaan (ja äiti kokeilemaan House of Brandonista tilattuja uusia treenitossujaan). Äidillä riitti vielä pomppua, mutta isillä se suurin buusti oli kyllä jäänyt sinne kauppakeskuksen rullaportaisiin…

img-20161227-wa0001

nike-3

20161227_105055

Omat alennusmyyntishoppailut hoidetaan tosiaan tälläkin kertaa rennosti netin kautta, vaikka netissä ei rullaportaita olekaan…

Ihan vinkiksi muille nettishoppailijoille, House of Brandonilta saa välipäivien ajan -20% lisäalennuksen kaikista aletuotteista koodilla HBSLS

Hyödynnä tarjous suoraan TÄSTÄ linkistä!