Päivä sairaalan päivystyksessä asiakkaan näkökulmasta

Nyt kun työtaistelut käyvät kuumimmillaan ja hoitohenkilökunta saa lokaa niskaansa halutessaan noudattaa työaikojaan, on ehkä aika kertoa omasta kokemuksestani, päivästä jonka vietin asiakkaana Satakunnan keskussairaalan päivystyksessä…

päivystyksessä

Ambulanssilla sairaalaan

Tuossa jokin aika sitten sain eräänä aamuna niin voimakkaan lihaskrampin selkääni, että en pystynyt liikkumaan. Makasin kotona lattialla liikkumatta odottaen ambulanssia. Ambulanssin tulo kesti melkein tunnin ajan, olihan se tilattu kiireettömänä. Odottaminen oli tuskallista ja moneen kertaan siinä itsekseen toivoi ambulanssin jo tulevan, liikkuminen oli täysin mahdotonta ja jokainen pienikin liikahdus aiheutti hengitysken salpaavan kivun. Lopulta kun ambulanssi hoitohenkilökuntineen saapui paikalle, sain kipulääkettä suoraan suoneen. Sen vaikutuksen huomasi välittömästi, paitsi huminana päässä, myös kivun kovimman kärjen hellittämisenä. Pääsin ambulanssihenkilökunnan avustamana ylös ja ambulanssilla sairaalaan päivystysosastolle.

Päivä päivystyksessä

Oletin, että sairaalassa saisin kipupiikin, reseptin lihasrelaksantteja ja särkylääkettä ja pääsisin kotiin. Toisin kuitenkin kävi, vietin ihan koko päivän tuolla päivystysosaston sängyssä. Vaikka oireeni viittasivat lihaskramppiin, haluttiin poissulkea vakavampia juttuja ennen kuin pääsisin kotiin. Minulta otettiin päivän aikana kahteen kertaan niin verikokeet kuin sydänfilmikin.

Oma sänkyni oli verhoilla rajattu muista, kuten kaikilla muillakin, en siis juurikaan nähnyt ympärilleni, mutta kuulin kaiken. Osasto oli tupaten täynnä potilaita, jos oikein ymmärsin, potilaita oli jopa enemmän kuin varsinaisia asiakaspaikkoja.

Oli muistisairas vanhus, joka repi katetriaan irti kerta toisensa jälkeen ja käyttäytyi aggressiivisesti hoitajia kohtaan. Oli kolarissa ollut nainen, jolla ei omasta mielestään ollut mitään syytä olla sairaalassa, mutta jonka syke heitteli reilusti. Oli vanhus, joka ei millään olisi halunnut tulla kotiutetuksi, koska puoliso oli kuollut jokin aika sitten ja koti oli nyt autio ja outo paikka. Kaikkia näitä, sekä lukemattomia muita asiakkaita palveltiin ystävällisesti ja kärsivällisesti.

Itse tapasin lääkärin muistaakseni yhteensä kolme kertaa ja hoitajan useamman kerran. Jokainen hoitohenkilökunnasta oli todella ystävälinen ja vaikka aistin, että osastolla oli jatkuva kiire, tuo kiire loppui kuin seinään hoitajan tai lääkärin astuessa minun (tai kenen tahansa muun potilaan) verhoilla rajattuun valtakuntaan.

Tuon päivän aikana sain todistaa paitsi hoitajaan kohdistuvaa väkivallan uhkaa ja asiatonta kielenkäyttöä, myös todella kärsivällistä ja ystävällistä työotetta. Kaikki potilaat eivät suinkaan olleet hankalia, mutta myös niitä hankalimpia hoidettiin aina ystävällisesti ja ammttitaitoisesti. Monessa sellaisessa tilanteessa, joissa oma kärsivällisyyteni olisi jo loppunut, ei hoitajan äänestä kuulunut muu kuin rauhallisuus ja ystävällisyys.

Tuona päivänä, maatessani yhdeksän tuntia sairaalan päivystysosastolla sen menoa kuunnellen, kasvoi arvostukseni hoitajia ja lääkäreitä kohtaan jälleen huimasti. Kiitos hyvästä hoidosta, niin itseni kuin muidenkin potilaiden puolesta!