Taas yksi viikko dieettiä takana…

Dieettiä on takana jo niin monta viikkoa, ettei tässä pysy enää mukana edes laskuissa. Sen verran nyt kuitenkin, että välillä alkaa motivaatio olla hiukkasen hukassa. Meidän dieetti on vähän kuin VR:n junat, meno on välillä tökkivää ja myöhässäkin saatetaan olla, mutta koko ajan edetään ja perille on vakaa aikomus päästä, ennemmin tai myöhemmin.

dieettiä

Jari

Dieetti kulkee edelleen eteenpäin ja on mahtavaa huomata miten farkut mahtuu jalkaan ahdistamatta ja miten istuessa vyötärölle kasautuvat makkarat ovat selkeästi pienentyneet. Seistessä saattaa jo oikeassa valaistuksessa havaita aavistuksen rasvan alla pilkottavista vatsalihaksistakin, mikä antaa uskoa koko dieetin onnistumiseen.

Jalka on alkanut loukkaantumisen jälkeen taas kantaa ja treenaamaan on päässyt, ainakin yläkroppaa. Reiden loukkaaminen antoi taas oivan syyn jättää jalkatreenit tauolle ja keskittyä olennaiseen, eli rintaan ja hauikseen. Voisi kuvitella, että kun pääsee panostamaan noihin lempiliikkeisiin, olisi treenit kulkeneet kuin unelma, mutta kun ei niin ei. Se ei tosin johdu dieetistä, vaan lähinnä unen puutteesta, Emilia kun on ollut kipeänä ja valvottanut niin isiä kuin äitiäkin. Ei siinä paljon hauista pumppailla kun silmät painuu väkisin kiinni sarjatauoilla…

Ruokajutuista on viime viikolla jauhettu aika paljon blogissa, joten niistä ei nyt tässä sen isommin. Pepsiä Maxia, epäeettistä naudanlihaa ja vihaisenlinnun kananmunia uppoaa ihan kiitettävästi, riisiä hiukan heikommin. Pieneksi vaihteluksi ja kiukkuisimpien viherpiipertäjien rauhoittamiseksi päätin kokeilla välillä naapurin kananpojan jauhelihaa, mikä ei nyt ainakaan huono kokemus ollut. Ehkä kokeilen joskus uudelleenkin.

Se on ehkä pakko vielä kertoa, että töissä oli viikolla palaverissa tarjolla voisilmäpullia. Palaverin aikana ja muiden läsnäollessa oli helppo hymyillen kieltäytyä pullasta, mutta voin kertoa että kun palaverin jälkeen jäin yksin loppujen pullien kanssa, tilanne muuttui. Jouduin ihan tosissani taistelemaan itseni kanssa söisinkö salaa yhden jäljelle jääneistä pullista vai en, kukaan ei saisi tietää… Eikä kukaan kyllä tiedä nytkään miten taistelussa kävi. Virallisen kertomuksen mukaan en syönyt pullaa, vaan heitin suuhuni pari jenkkiä ja elin onnellisena elämäni loppuun asti…

Sari

Todellinen tuskien viikko takana, monessakin suhteessa. Emilia on ollut kipeänä, mikä on tarkoittanut todella huonosti, jos lainkaan, nukuttuja öitä. Väsymys on painanut ja vaikuttanut osaltaan treeni-intoon ja salilla jaksamiseen, kuten myös ruokahaluun ja makeanhimoon.

Meidän dieettiruuat on suunniteltu meidän liikkuvan ja kiireisen arjen vaatimusten mukaan. Ne on yksinkertaisia ja helppoja valmistaa ja kuljettaa mukana. Tällä viikolla olin paljon kotona Emilian sairastaessa, joten olisi ollut mahdollisuus valmistaa vaikka mitä erilaisia dieettiherkkuja, mutta suoraan sanottuna ei vaan jaksanut. Samoista saatanan eväskipoista söin kuin olisin töissä ollessakin syönyt. Tuossa puhuttiinkin että jotain vaihtelua on nyt kehitettävä jotta motivaatio dieettiin pysyy yllä.

Ihan kuin Emilain sairastaminen ei olisi riittänyt, iski minullekin nuhakuume loppuviikosta. Treenit on siis tauolla ja vituttaahan se. Hyvä buusti oli päällä ja kyllä sen taas tietää että salille palatessa menee aikansa ennen kuin taas pääsee kunnolla vauhtiin.

Näillä kuitenkin mennään ja sitäpaitsi, kuka on väittänyt että dieetin pitäisi olla helppoa?

Ei treeniä on joskus parempi kuin paska treeni

Te tiedätte sen fiiliksen kun treenaaminen ja salille lähteminen ei jaksa kiinnostaa, kun kotisohva huutaa sun nimeä ja jalat painaa kuin synti. Edellinen yö on ehkä tullut nukuttua huonosti tai oloa painaa tulossa oleva flunssa ja silti on pakko raahautua salille…

20140530_100652

Useimmiten sohvan kutsun torjuminen ja itsensä väkisin salille potkiminen on oikea ratkaisu. Kun saa itsensä pakotettua salille ja pääsee treenaamisen makuun, muodostuu treenistä todella hyvä, joskus jopa parempi kuin ns. normitreenistä. Tällöin on menty mukavuusrajan yli ja löydetty kadoksissa oleva treenimotivaatio.

20160127_113505

Aina ei kuitenkaan ole kyse pienestä väsymyksestä tai treenimotivaation puutteesta, vaan oikeasta uupumuksesta ja siitä, että keho tarvitsee lepoa. Tällöin oikea vaihtoehto on jäädä siihen sohvalle, ottaa ehkä päikkärit, levätä.

Kun keholle antaa lepoa silloin kun se sitä kaipaa, saattaa hyvinkin välttyä esimerkiksi sairastumiselta, flunssa keksiikin uhrikseen jonkun toisen, jonkun joka ei anna keholleen riittävästi lepoa ja jonka vastustuskyky tästä syystä laskee.

20160202_193020

Mistä sitten tietää, milloin on kyse normaalista väsymyksestä ja motivaation puutteesta ja milloin uupumuksesta? Milloin keho tarvitsee lepoa ja milloin se kannattaa pakottaa salille?

No eipä juuri mistään. Omaa kehoa kannattaa opetella kuuntelemaan, olotiloja tulkitsemaan. Jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa se, että joskus se keho sitä lepoakin tarvitsee. Jos sinä et sitä sille anna, se ottaa sen väkisin.