Metallisydän early years

Joku tuossa kyseli kuvia ajalta ennen salitreenin aloittamista… Itseasiassa siitä on niin kauan, että tuskin muistan sellaista aikaa ettei salitreeni olisi ollut osa elämääni. Ensimmäistä kertaa eksyin kuntosalille noin 15-vuotiaana ja siitä se homma sitten lähti. Tosin ensimmäiset vuodet tuli treenattua aivan päin persettä, lähes tyylipuhdasta penkki-hauis-treeniä, jossa pankkimaksimia kokeiltiin ainakin kerran viikossa, jos ei useamminkin. Jo tuolloin kävi selväksi, että mitään erityisempiä lahjoja ei tähän touhuun löydy, mutta rakastuin salitreenaamiseen silti, enkä vielä tähän päivään mennessä ole tajunnut lopettaa…

Muutaman vuoden tuhertamisen jälkeen tuli hommaan ehkä hiukan järkeäkin mukaan, tai ainakin pikkuhiljaa aloin treenaamaan muitakin lihasryhmiä. Mitään järkevää treeniohjelmaa ei käytössä ollut, vaan kehittelin treenit ihan omasta päästäni sen mukaan mitä seurailin isompien poikien treenejä ja mikä itseä sattui kiinnostamaan. Kolme kertaa viikossa treenattiin ja sillä selvä. Samaan aikaan harrastin näyttelemistä ja salitreenit meni aina näyttelytreenien edelle, mikä saattoi muita näyttelijöitä jonkin verran ehkä kypsyttää… Yritä siinä sitten harjoitella näytelmää kun yksi näyttelijöistä touhuaa kuntosalilla… No lopulta tajusin lopettaa sen näyttelemisen kokonaan.

Metallisydän
Taidokasta näyttelemistä, vuosi arviolta 1998

Opiskeluaikoina kävin ensimmäisen kuntosaliohjaajakurssin, josta tarttui ihan oikeaakin tietoa, jota sitten opiskelukaverin kanssa yhdessä sovellettiin käytäntöön. Treenaamisen suhteenhan oltiin jo melkein ammattilaisia, kyykkytekniikkakin oli hallussa, joskin sitä sovellettiin edelleen paljon harvemmin kuin penkkitekniikkaa… Samaan aikaan yritettiin harjoitella ensimmäisiä alkeita ravitsemuksen suhteen. Rahkaa syötiin päivittäin, joskin se oli niin perkeleen pahaa, että mukaan sotkettiin aina reilusti mansikkahilloa… ja ennen treeniä vedettiin puoliksi kokonainen ranskanleipä jotta saatiin hiilaria treeniin…

20170127_010154
Opiskeluaikoina tuli kokeiltua monenmoista muutakin urheilua, enemmän tai vähemmän tosissaan…

Ensimmäinen kosketus lisäravinteisiin ajoittuu myös tuon kuntosaliohjaajakurssin aikoihin. Kurssin vetäjä, entinen kehonrakentaja jonka nimeä en muista, kauppasi meille jotain palkkaria. Muuta en muista, kuin että hyvää se oli ja mustikan makuista. Maustamattomat herajauhot pari vuotta myöhemmin ei ihan niin hyviä olleetkaan, puhumattakaan soijaproteiinijauhosta joka tuli ylös joka kerta… Onneksi kehitystä on tapahtunut vuosien varrella myös lisäravinteiden maussa ja laadussa…

Tuon kuntosaliohjauskurssin (diplomi on edelleen tallessa…) jälkeen on harrastus muuttunut elämäntavaksi ja oppia  treenaamiseen on haettu monesta paikasta. Ikinä en esimerkiksi unohda Marko Savolaisen minulle ohjaamaa jalkatreeniä, silloin opin mitä on oikeasti kovaa treenaaminen ja sarjojen loppuun asti tekeminen…

Metallisydän
Mestarin opissa 2009

Parikymmentä vuotta tässä on tullut kuntosalilla pyörittyä, usein enemmän kuin vähemmän. Vuosien varrella mukaan on tarttunut melkolailla kokemusta ja ehkä tietoakin tästä salitouhusta ja siihen liittyvistä jutuista. Yhdessä vaiheessa elämä pyöri oikeastaan kokonaan treenaamisen ja siihen liittyvien juttujen ympärillä. Onneksi nykyisin elämässä on paljon muutakin sisältöä, vaikka treenaaminen edelleen on, ja tulee varmasti aina olemaan, iso osa elämääni.

Metallisydän
2012

Nyt taitaa alkaa olla taas vertailukuvan aika… Katotaan saadaanko kesään mennessä jotain julkaisukelpoista

Salattu menneisyys – Metallisydän rokkitähtenä?

Meillä kaikilla on menneisyydessämme asioita, joista emme ole yleisesti huudelleet, asioita joiden mieluummin antaisi painua unholaan. Niin on myös Metallisydämellä, tosin tämä ei ole yksi niistä!

Koko rakettimainen urani rokkimaailman valokeilassa oli päässyt jo painumaan unholaan kunnes nämä kuvat rävähtivät silmilleni jokin aika sitten sosiaalisessa mediassa. Eräs bändin jäsenistä oli sensaatiohakuisesti päättänyt julkistaa kuvat Himmeli-nimisen bändimme ensimmäiseltä, ja myös viimeiseksi jääneeltä keikalta.

Himmeli2

Himmeli1

Himmelin ura ei epäilyistä huolimatta päättynyt menestyksen puutteeseen, päinvastoin, keikka oli menestys ja yleisö eli mukana heti ensitahdeista lähtien. Pystyn vieläkin kuulemaan keikan jälkeiset suosionosoitukset kun suljen silmäni. Himmelin tarina päättyi traagista kyllä juuri tähän mielettömään suosioon ja sen aiheuttamiin taiteellisiin erimielisyyksiin. Osa bändin jäsenistä halusi viedä bändiä taiteellisempaan suuntaan ja vihjaili jopa että solistin pitäisi osata laulaa… Joidenkin mielestä pelkkä komea ulkonäkö riitti paremmin kuin hyvin.

Ehkä oli kuitenkin hyvä että päädyimme laittamaan bändin telakalle ja Metallisydänkin keskittyi lauluharjoittelun sijasta treenaamaan jalkoja ja leikkaamaan tukkansa. Koskaan ei silti teidä vaikka Himmeli tekisi vielä jonakin päivänä comebackin…