Käänteinen luomiskertomus

Kuinka moni muistaa omilta rippikouluajoiltaan käänteisen luomiskertomuksen?

Minä muistan elävästi millaisen vaikutuksen käänteinen luomiskertomus rippikoulussa minuun teki, ensin omalla rippileirillä, myöhemmin isosena ollessa.

luomiskertomus

Käänteinen luomiskertomus luettiin ringissä kynttilän valossa, yksi päivä kerrallaan. Jokaisen päivän päätyttyä lukija puhalsi oman kynttilänsä sammuksiin, kunnes lopuksi viimeinenkin kynttilä sammui ja lankesi pimeys.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.

Mutta monien vuosimiljoonien kuluttua oli ihminen lopulta kyllin viisas.
Ihminen sanoi: Kuka täällä puhuu Jumalasta?
Otan tulevaisuuden omiin käsiini.

Ensimmäisenä päivänä
hän päätti
olla vapaa ja hyvä, pyrkiä kauneuteen ja onneen.
Ei enää Jumalan kuvaa, vaan ihminen.
Ja koska hänen täytyi uskoa johonkin, uskoi hän vapauteen
ja onneen, rahaan ja edistykseen, suunnitteluun ja omaan turvaansa.
Sillä turvallisuutensa takeeksi hän oli varustanut maan jalkojensa alla asein, ohjuksin ja ydinkärjin.

Toisena päivänä
kuolivat kalat teollisuusvesistössä,
linnut hyönteisten tuhoksi tarkoitettuun kemialliseen valmisteeseen,
jänikset kadun lyijypilviin,
kalat meren öljyyn ja merenpohjan jätteisiin.

Kolmantena päivänä
kuihtui ruoho maassa ja lehdet puissa, sammal katoilla ja
kukat puutarhoissa. Sillä ihminen sääti säät itse
ja jakoi sateen tarkan suunnitellusti.
Tuli vain pieni virhe mittariin, joka jakoi sateen.
Kun he löysivät virheen, makasivat laivat kauniin Reinin kuivassa uomassa.

Neljäntenä päivänä
tuhoutui kolme miljardia ihmistä neljästä.
Toiset tauteihin, joita ihminen oli viljellyt,
sillä yksi oli unohtanut sulkea säiliöt, jotka olivat valmiina seuraavaa sotaa varten.
Ja heidän lääkkeensä osottautuivat tehottomiksi.
Niiden oli jo täytynyt auttaa liian kauan ihovoiteissa ja harmillisissa pikkuvaivoissa.
Toisen kuolivat nälkään,
koska jotkut olivat kätkeneet viljasäiliöiden avaimen.
Ja he kirosivat Jumalan,
joka toki oli heille onnen velkaa.
Tuo rakas Juamala!

Viidentenä päivänä
painoivat eloonjääneet punaista nappia,
sillä he tunsivat itsensä uhatuiksi.
Tuli verhosi maapallon,
vuoret paloivat,
meret haihtuivat,
ja betonirauniot seisoivat kaupungissa mustina ja sauhusivat.
Ja enkelit taivaassa katsoivat,
kuinka sininen planeetta muuttui punaiseksi, sitten likaisen ruskeaksi ja lopulta tuhkanharmaaksi.
Ja he keskeyttivät laulunsa kymmeneksi minuutiksi.

Kuudentena päivänä
tuli pimeys.
Pöly ja tuhka peittivät auringon, kuun ja tähdet.
Ja viimeinen keittiötorakka, joka oli elänyt rakettibunkkerissa, kuoli liialliseen lämpöön,
joka ei tuntunut siitä lainkaan hyvältä.

Seitsemäntenä päivänä
oli rauha. Vihdoin
Maa oli autio ja tyhjä,
ja oli pimeää yläpuolella repeämien ja rotkojen,
jotka olivat halkeilleet kuivaan maankuoreen.
Ja ihmisen henki harhaili haamuna kaaoksen yllä.
Mutta syvällä, alhaalla helvetissä,
kerroskeltiin jännittävää tarinaa ihmisestä,
joka otti tulevaisuuden omiin käsiinsä,
ja nauru kajahti ylös enkelien kuoroihin.

 

Törmäsin käänteiseen luomiskertomukseen nyt vuosien jälkeen netissä ja edelleen sitä lukiessani pystyin eläytymään sen rippikouluaikana luomaan tunnelmaan ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni. Tällä kertaa jäin sen luettuani pohtimaan, missä päivässä mahdamme olla tällä hetkellä menossa…