Kuka sua uhmaa?

Olen useita kertoja kirjoittanut niistä onnen tunteista, joita isinä oleminen saa aikaan, miten joka päivä huomaan hymyileväni idioottimaista onneenpakahtumis-hymyä ja miten rinta tuntuu pakahtuvan rakkaudesta kun oma lapsi kietoo kädet kaulan ympärille ja halaa oikein kovasti. No, tällä kertaa avaudun hieman siitä toisesta puolesta…

Kuka sua uhmaa

Meillä eletään ihanaa kolmen vuoden uhman aikaa. Kolme vuotta on ihana ikä, me leikitään todella paljon yhdessä, jutellaan ja höpötellään, laulellaan lauluja ja nauretaan. Meillä on enimmäkseen todella hauskaa, paitsi silloin kun uhmataan. Silloin mitään ei uskota, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, eikä sillä toisellakaan. Ja kolmannellakin kerralla katsotaan isiä syvälle silmiin ja jatketaan sitä kielletyn asian tekemistä, on se sitten mitä tahansa. Siinä alkaa hiljalleen isillä hymy hyytyä ja otsasuoni tykyttää…

uhmaa

Kaikkein raskainta on kun jotain pitäisi tehdä, erityisesti jos pitäisi mennä nukkumaan tai vaikka lähteä jonnekin. Siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Koko ajan tuolla kolmevuotiaalla olisi jotain tärkeämpää tekemistä. ”Minä teen vielä tän palapelin”, ”Minä leikin vielä hetken”, ”Minä juoksen vielä seitsemän kertaa ympäri talon isiä karkuun ja sitten heittäydyn lattialle huutamaan”, ”minä meen vielä pissalle, mutta ensin juoksen kolme kertaa talon ympäri ja teen kuusi kuperkeikkaa”. Ja parasta tässä on se, että näin toimitaan silloin kun ollaan menossa jonnekin mihin Emilia haluaa lähteä…

Uhkailu, kiristys, lahjonta…

Kun toinen uhmaa ihan kaikessa ja ihan tahallaan, on välillä hankala muistuttaa itselleen, että se kuuluu ikävaiheeseen, oma minuus ja tahto siellä muotoutuvat ja jos isäänsä (ja erityisesti äitiinsä) tulee, muotoutuvasta tahdosta on tulossa melkoisen vahva…

Usein sitä huomaa ihan vahingossa turvautuneensa johonkin (tai kaikkiin) ikivanhoista kasvatuskeinoista, uhkailuun ”isi lähtee sitten yksin jos et tule pukemaan”, kiristykseen ”jos et heti tule laittamaan vaatteita päälle, ei lähdetä lainkaan” ja lahjontaan ”ostetaan matkalla vaikka karkkia” ja sitten tulee äiti pukemaan ja haalari puetaan ihan nätisti… (ei se joka kerta äidin kanssakaan helposti suju…)

Sitten taas kun päästään ovesta ulos, on Emilia yhtä aurinkoa ja hiljalleen se hymy taas hiipii isinkin kasvoille. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, en edes niitä raskaimpia.

Mitä lapsi saa tai ei saa syödä?

Viimeaikoina kohua lasten syömisistä on riittänyt. On ollut tiukkaa kannanottoa sokerihöttöä vastaan ja kärkkäitä puolustautumisia karkkipäivien puolesta. Jokaisella tuntuu olevan mielipide siihen, mitä lapsi saa tai ei saa syödä. Kannan oman korteni kekoon kertomalla miten meidän perheessä toimitaan. Korostan ettei tämä ole ohjeistus tai edes kannanotto siihen, miten kuuluu tai ei kuulu toimia, tämä on ihan vaan meidän tapa.

lapsi

Soseiden ihmeellinen maailma

Jo aikoinaan kun Emilia oli pieni vauva, Sari halusi tehdä Emilian soseet itse. Siinä tehosekoitin lauloi ja sosetta syntyi. Oli perunasosetta, porkkanasosetta, bataattisosetta, perunaporkkanabataattisosetta ja vaikka mitä, jopa parsakaalisosetta josta Emilia tykkäsi ihan hulluna. Kaapissa oli aina varmuuden vuoksi myös kaupan valmissoseita, joita käytettiin kuitenkin suhteellisen harvoin. Tosin valmis luumusose oli aika ajoin käytössä kun kakka meinasi olla kovalla – ja samassa tarkoituksessa sitä löytyy kaapista edelleen.

Vadelmien suurkuluttaja

Emilian kasvaessa tehosekoitin on surissut vähemmän ja ruuat vaihtuneet soseista kiinteämmiksi. Kuvioon on tulleet makaronilaatikot, lohikiusaukset ja nakkikeitot, eli ihan tavalliset kotiruuat. Aamuisin ja iltaisin syödään useimmiten kaurapuuroa, jonka seassa on kotimaisia marjoja ja hiukan sokeria. Emilian herkkua on vadelmapuuro, mutta viimeaikoina on jouduttu tyytymään mustikoihin vadelmien loputtua pakastimesta jo aikaa sitten. Tulevana kesänä osataankin varautua paremmin ja pakastin tulee pursuamaan vadelmista 😀

Riisikakkua ja parsakaalia?

Välipaloina toimii esimerkiksi jogurtti, mysli, leipä ja hedelmät. Ihan tavallisia juttuja nekin. On maustamatonta A-jogurttia ja on banaanijogurttia. Äidin lautaselta Emilia napsii aina parsakaalia ja isiltä haukkailee keitettyä kananmunaa. Riisikakkua Emilia haluaa saada kun isi ja äiti sellaista popsii ja aina jos isi tai äiti kuvaa annoksensa someen, haluaa Emiliakin omasta annoksestaan otettavan kuvan.

Herkuttelua silloin tällöin

Karkkipäivä meillä on kerran viikossa, lauantaisin. Silloin Emilia saa oman pienen irtokarkkipussin, jossa on useimmiten pelkkiä vadelmaveneitä, ne kun on Emilian suurta herkkua dominokeksien ohella.

Me ollaan pyritty siihen, että vaikka omat ruokavaliot on ajoittain kovinkin tiukkoja ja syöminen rajattua, se välittyisi Emilialle mahdollisimman vähän. Jos Emilia haluaa isin maistavan vadelmavenettä, isi maistaa ja sillä selvä ja parsakaalin dissaaminenkin on kotioloissa hyvin vähäistä ettei se vaikuttaisi Emilian parsakaalin syömiseen.

Meillä ei siis olla totaalikieltäytyjiä sokerin suhteen eikä messuta fitneksen ilosanomaa, vaikka itse dieetillä oltaisiinkin. Vastavuoroisesti ei kyllä sitä karkkiakaan joka päivä syödä ja karkkipäivinäkin syödään lähinnä ruuan jälkeen jälkkäriksi. Dominokeksi saattaa kyllä irrota joskus arkisinkin 😉

Mutta kuten alussa mainitsin, tämä on meidän tapa, ei mikään ultimaattinen ainoa oikea tapa.

.

Mielipide

No enhän mä nyt malta sittenkään olla ottamatta kantaa edes vähän… Nää on tosi vaikeita asioita, sillä jokaisella vanhemmalla on omat elämänarvonsa ja jokainen näkee asiat eri tavalla. Itse en näe millään asteikolla hyvänä jatkuvaa herkkujen syömistä, lapsen ei tarvitse syödä mäkkäriä ja karkkia joka päivä, vaikka vanhempi itse niin tekisikin (en suosittele sitä kyllä vanhemmillekaan). Vastaavasti en näe lapsen kehitykselle hyödyksi liiallista terveellisyyspaatostakaan. Fitness-ruokavalio ei mielestäni ole oikea valinta lapselle vaikka vanhemmat kuinka olisivatkin tiukalla kisadieetillä. Mielestäni jokaisen vanhemman tulee ohjata lastaan terveelliseen ruokavalioon riippumatta siitä kuinka vinksallaan omat elintavat on, oli kyse sitten vakavasti ylipainoisesta pizzan mussuttajasta tai fitnekseen vinksahtaneesta parsakaalin puputtajasta.