Asiat joita en osannut pelätä ennen omaa lasta

Viikko sitten kirjoittelin asioista, joita en tiennyt elämästä ennen omaa lasta. Jos et ole sitä tekstiä vielä lukenut, kannattaa käydä lukaisemassa, se löytyy TÄÄLTÄ. Nyt, ikään kuin jatkumona tuolle tekstille, listaan muutamia, jossakin määrin ehkä humoristisiakin asioita, joita en osannut pelätä ennen omaa lasta.

Kuva: Elämyskuva Harri Virta

Vauva-ajan pelot

Ihan ensimmäiseksihän sitä lopettaa nukkumisen ihan kokonaan. Silloin kun ei valvo kuunnellen vauvan itkua, valvoo kuunnellen vauvan tuhisemista, ihan vaan ollakseen varma että se pieni käärö hengittää. Tuo pelko tuskin koskaan ihan kokonaan hellittää, varmaan sitä vielä vuosienkin jälkeen pysähtyy välillä kuuntelemaan lapsensa öistä hengitystä…

Pysytään tällä kertaa kuitenkin hieman arkipäiväisemmissä peloissa, joista ensimmäinen on…

Blrprluuuuurts-ääni

Tuo ääni on ehkä niitä ensimmäisiä tuoreelle isälle kehittyviä pelkoja. Jos ääni kuuluu vauvan ollessa äidin sylissä, on mahdollista esittää hyvin kiireistä. ”Mun on pakko just nyt korjata se eteisen kynnys, mikä on ollut rikki jo kaksi vuotta”… Heikommilla vesillä ollaan jos ääni kuuluu vauvan ollessa omassa sylissä, sillä se antaa äidille mahdollisuuden samaan kiireiseltä näyttämiseen. Pahinta on jos ääni kuuluu juuri silloin kun olet vauvan kanssa kahden kotona. Silloin ei auta muu kuin nöyrästi ryhtyä pesemään pyllyä…

Vauvaiässä muita yleisiä pelkoja ovat yöllisen yskänpuuskan pelko ja pissahädän pelko. Molemmat iskevät vauvan viimein nukahdettua itkettyään kolmen tunnin ajan. On nimittäin aivan varma, että pienikin yskäisy tai narahtava lattia vessaan hiipiessä herättää vauvan ja uusi kolmen tunnin nukutussessio alkaa alusta.

Nykyiset pelot

Meillä on onneksi tuo vauvaikä jo ohitse ja nuo edellä mainitut pelot pelkkiä hauskoja muistoja / traumoja. Emilia täyttää ihan kohta kolme vuotta ja isi on taas joutunut kohtaamaan aivan uudenlaisia pelkoja…

Unilelu unohtuu

Jokaisella lapsella on se yksi tietty unilelu, jota ilman nukkuminen on mahdotonta. Jos tuo kyseinen unilelu unohtuu kotiin yökylään lähdettäessä, on aivan sama kuinka pitkä välimatka on, unilelu lähdetään hakemaan ja sillä selvä. Aika nopeasti onneksi oppii varmistamaan seitsemään kertaan sen tärkeimmän olevan mukana…

Lappu päiväkodin ovessa

Päiväkodin ovessa oleva lappu ei ikinä lupaa hyvää. Useimmiten se tarkoittaa että kotona kuuluu kohta blrprluuuuurts ja isille tulee vaippa-aikaa ikävä. Vaihtoehtoisesti aletaan odotella punaisia nyppyjä tai jotain vastaavaa… Joskus se päiväkodin ovi saattaa lappuineen muistuttaa lähinnä punk-festareiden esiintyjälistaa…

Pissahätä keskellä Prismaa

Jokainen isi ja äiti tietää, miten tärkeää on käydä pissalla ennen kuin lähdetään edes postilaatikolla käymään. Useimmiten se pissahätä nimittäin iskee heti siinä vaiheessa kun ollaan juuri saatu ulkovaatteet haalareita ja muita myöten päälle. Kaikkein pahin se pissahätä on kuitenkin keskellä Prismaa, mistä itse Usain Boltkin juoksee lähimpään vessaan lapsi kainalossa ainakin minuutin. Minuutti on pitkä aika lapsen ilmoitettua pissahädästä…

Legopalikan siirtyminen yön aikana

Isi ja äiti oppivat varmasti ennemmin tai myöhemmin, että lapsen illalla kesken jäneisiin leikkeihin ei kannata koskea. Lapsi nimittäin muistaa takuuvarmasti aamulla missä järjestyksessä lego-palikat lattialla olivat – ja luoja auttakoon jos niitä on siirretty! Pelkona ei niinkään ole paljon puhuttu lego-palikan päälle astuminen, siitä selviää kyllä puremalla hammasta ja nielemällä tuskankarjahduksen. Pelkona on legorakennelman potkaiseminen vahingossa rikki, sitä on nimittäin mahdotonta koota entiselleen pimeässä huoneessa lapsen nukkuessa metrin päässä…

Tulevat pelot

Siinä pieni pintaraapaisu pelkoihin, joista minulla ei ollut aavistustakaan ennen Emilian syntymää. Onneksi osasta on jo päästy eroon ja kaikki nuo nykyisetkin pelot tulevat ennemmin tai myöhemmin siirtymään sinne hauskojen muistojen / traumojen lokeroon.

Hiukan tässä jo jännittää, millaisia uusia pelkoja seuraavaksi on tulossa…

Isi – supersankari vai ihan tavallinen mies?

Mä olen ollut tässä nyt kaksi ja puoli vuotta isi. Se kaksi ja puoli vuotta on ollut ylivoimaisesti mun elämäni parasta aikaa. Voin ihan rehellisesti, käsi sydämellä sanoa, että en vaihtaisi siitä ajasta hetkeäkään pois, en edes kakkavaippojen vaihtamista tai niitä huonosti nukuttuja öitä pienen vauvan itkua tyynnytellessä. Ne kaikki hetket on muovanneet musta sen isin joka olen, ne kaikki hetket on luoneet mun ja Emilian välille mielettömän siteen.

isi

Emilian syntyessä mä en ollut alkuunkaan kovin itsevarma isi. Päinvastoin, mulla ei ollut juuri minkäänlaista kokemusta pienistä vauvoista ja opettelu aloitettiin ihan vaippajutuista lähtien. Se pieni vauva oli jotain ihan ihmeellistä, samoin ne kaikki tunteet, joita tuo pieni käärö sai aikaan. Mä en ennen osannut kuvitellakaan sellaista rakkautta mitä tunnen Emiliaa kohtaan. Epävarma mä olen vieläkin, tuun varmaan aina olemaan, mutta tietynlaista varmuutta tähän isi-hommaan on tässä reilun parin vuoden aikana kyllä tarttunut, ainakin se vaipanvaihto sujuu nykyisin ihan rutiinilla. Ja tietysti nyt ollaan jo siinä vaiheessa että vaipasta opetellaan pois, taas jotain uutta ja ihmeellistä luvassa, meille molemmille.

Tietyllä tavalla me ollaankin kasvettu Emilian kanssa tähän isi-vauva -juttuun yhdessä. Emilia on opettanut isille vähintään yhtä paljon kuin isi Emilialle. Silti voin kyllä sanoa että ei tästä mitään tulisi ilman tuota äitiä… On tässä ollut tilanteita, joissa isi olisi ollut ihan sormi suussa, mutta äiti hoitanut homman kuin vettä vaan. On ihana seurata äidin ja Emilian suhdetta, sitä lämpöä ja rakkautta. Jos mun ja Emilian välillä on vahva ja lämmin side, se ei ole mitään verrattuna Emilian ja Sarin väliseen siteeseen. Täytyy myöntää, että aina joskus olen hiukan kateellinenkin Sarille tuosta siteestä, mutta ihan vähän vaan 😀

En ole millään mittakaavalla mikään superisi. Mä en osaa lentää, mutta mä osaan lennättää Emiliaa lentokoneessa, mä en pysty murtamaan muureja, mutta osaan tosi hyvin koota legotaloja tai junaratoja. Ja oon muuten ihan törkeen hyvä syömään leikkiruokia. Mä en ehkä ole paras, mutta mä teen parhaani.