Olenko materialisti?

Olen aina ollut tietyllä tavalla keräilijäluonne. Jo lapsena halusin mahdollisimman monta erilaista kaveria He-Manilleni, sekä tietysti Pääkallolinnan ja taistelutiikerin ja ja ja… No nykyisin niistä on jäljellä enää se tärkein, eli He-Man, joka toimii nykyisin personal trainerina omalla kotisalillani valvoen tarkasti jokaista toistoa. Keräileminen ei ole silti loppunut mihinkään vuosien varrella, ainoastaan muuttanut muotoaan…

materialisti

Olenko materialisti?

Lapsuuden He-Man ukkojen jälkeen olen keräillyt elokuvia, ensin DVD-muodossa ja sittemmin Blu Rayna. Edelleen kartan Netflixiä ja muita vastaavia palveluja ja haluan mieluummin elokuvani fyysisinä kopioina. Kaipaan isosti DVD-aikaa, sillä silloin elokuvista oli usein tarjolla myös jonkinlainen Deluxe-versio tms. joka oli varustettu erityishienoilla pahvikansilla. Minulla on edelleen monia harvinaisempia aarteita, kuten ihan mielettömän hieno Rooma-sarjan DVD-julkaisu puisessa laatikossaan. Nykyisin kun lähes kaikki Blu Rayt on pakattu tylsästi samanlaisiin muovikansiin, on niiden keräilystä kadonnut tietynlainen hohto, mutta silti hyllyyn tuntuu kertyvän Blu Ray -leffoja tasaista tahtia…

Musiikin suhteen taistelin myös todella pitkään Spotifyta vastaan, joskin pari vuotta sitten annoin siinä asiassa hiukan periksi. Nykyisin kuuntelen osan musiikista Spotifysta, mutta edelleen haluan silti ostaa suosikkibändieni levyt myös fyysisinä CD-levyinä ja niissäkin mieluiten pahvikansilla. Siinä kansien hipelöinnissä ja sanojen lukemisessa kansilehtisestä biisejä kuunnellessa on vain jotain niin hienoa. Siinä pääsee ihan eri tavalla musiikkiin sisälle kuin tietokonetta tai puhelinta musiikin tahtiin naputellessa.

Niin ja ne vaatteet…

Vaatteet, tosiaan… Olen aina rakastanut vaatteita, niin kauan kuin muistan, on vaatehuoneeni ja vaatekaappini olleet suhteellisen täydet, hyvin organisoidut ja siististi järjestetyt, mutta täydet. Rakastan vaatteita, kenkiä, lippalakkeja… Nytkin juuri jokin aika sitten ostin kuudennen erivärisen New Eran Yankees-lippiksen ja tällä viikolla posti toi jälleen uudet Timberlandit kaukaa ulkomailta, Suomesta kun ei sen värisiä löytynyt. House of Brandonista tulee myös tilattua vaatteita ihan säännöllisesti, ei ihme että vaatekaapit pullistelevat…

Mutta olenko kuitenkaan materialisti?

Materialisti määritellään Wikipediassa seuraavasti: ”Henkilö, joka pitää aineellisia arvoja henkisiä tärkeämpinä”.

Ei kai tärkeämpinä sentään? Vaikka nautin elokuvien erikoisversioista, CD-levyjen kansivihkosista ja erilaisista vaatteista, on elämässä kuitenkin paljon niitä tärkeämpiä asioita.

Perhe ja läheiset, rakkaat ihmiset ovat minulle aina ykkösiä, mikään ei mene niiden edelle. Yhdessä vietetty aika on tärkeämpää kuin mikään muu. Emilian onnellinen nauru on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Työtäni teen sosiaalialalla lastensuojelussa, jossa ei tunnetusti rikastuta, mutta työtä tehdään täydellä sydämellä. Se, kun pystyn auttamaan hankalassa tilanteessa olevaa nuorta, on paljon suurta tilipussia arvokkaampaa. Muitakin esimerkkejä keksisin puolustamaan henkisten arvojen tärkeyttä, mutta jo nyt alkaa tuntua kuin puolustelisin itseäni ja yrittäisin todistella jotakin.

Ehkä sen sijaan toteankin olevani puolimaterialisti, henkilö jolle henkisten arvojen lisäksi myös aineelliset asiat tuovat iloa elämään. Ehkä näissä henkisissä ja aineellisissa asioissa pätee sama asia kuin monessa muussakin asiassa elämässä, tärkeintä on että ne ovat tasapainossa keskenään.

Lopuksi vielä teille kaikille muillekin puolimaterialisteille tiedoksi: Kuvien vaatteet on tilattu House of Brandonista. Siellä on tällä hetkellä aika hyvät syysalennukset päällä ja extraspeciaalina vielä tämän päivän ajan kaikista takeista ja neuleista saa -25% koodilla SUPERVIIKKO.

Käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos siis vaatekaapissa on vielä tilaa 😉

Body positivity?

Body positivity on sanapari, jolla tarkoitetaan jokaisen oikeutta olla tyytyväinen omaan kehoonsa. Valitettavasti se tuntuu useimmiten koskevan vain ylipainoisia.

Body positivity?

Olen kirjoittanut aiheesta aieminkin, mutta päätin palata taas aiheeseen, ihan vaan koska alkoi ärsyttää. Alkoi ärsyttää se, että lihavalle ihmiselle ei ole kenelläkään oikeutta mainita lihavuudesta, eikä sen aiheuttamista terveysriskeistä. Sen sijaan laihalle ihmiselle saa kyllä päivitellä hänen laihuuttaan ja lihaksikkaan ihmisen lihaksia tuntuu olevan oikein velvollisuus yökötellä. Jos ette usko, käykääpäs kurkkaamassa esimerkiksi mitä tahansa Jutta Gustavsbergistä tai Bull Mentulasta tehtyä Iltasanomien juttua ja sen kommentointia.

Kehonrakentajasta kertovaan juttuun on oikeus kysellä että milläköhän napeilla tuollaiseksi kasvetaan, mutta lihavan ihmisen kohdalla jos joku erehtyy kyselemään että milläköhän syömisellä tuollaiseksi on kasvettu, on helvetti irti ja body positiivisuutta huudetaan pää punaisena.

Näkeekö kukaan muu tässä mitään ristiriitaa? Olenko ainoa, joka kokee asetelman jossakin määrin epäreiluksi?

Ei minulla ole mitään body positiivisuutta vastaan. On ihan mahtava juttu, että julkkikset ja roolimallit tuovat esiin, ettei kaikki ole aina täydellistä ja siloista, että huippunäyttelijöilläkin on selluliittia ja se on ihan ok. Se mikä minua tässä(kin) asiassa nyppii, on sen yksipuolisuus. Jos jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on ja tyytyväinen omaan kehoonsa, se oikeus kuuluu koskea yhtälailla langanlaihoja tai lihaksikkaitakin ihmisiä.

Sama juttu kusee tällä hetkellä Suomessa monessa muussakin asiassa. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutetaan, mutta vain tiettyyn suuntaan. Mielipiteensä saa sanoa, mutta vain jos se on oikea. Elämä sanavapaassa Suomessa on nykyisin aika hankalaa, aina on joku pahoittamassa mieltään tai lyömässä leimaa otsaan. Lyön vaikka vetoa, että tästäkin tekstistä menee usealle lukijalle herne nenään…

Kuvien vaatteet House of Brandon verkkokaupasta

Jarin New Era lippalakki TÄÄLTÄ ja Better Bodies paita TÄÄLTÄ

Sarin Vila takki TÄÄLTÄ ja Only housut TÄÄLTÄ

Emilian Vimma huppari TÄÄLTÄ ja Vimma housut TÄÄLTÄ

Hyödynnä sinäkin House of Brandonin ystävämyyntien hyvät alennukset!