Miten koota itsensä sortumisen jälkeen?

“Why do we fall? So we can learn to pick ourselves up.” Lainaus on Batman-elokuvasta, mutta ajatus sopii yhtä hyvin dieettiin kuin viittasankarin elämään.

sortuminen

Sortuminen

Tuskin on dieettiä, jonka aikana ei dieettaaja olisi sortunut kertaakaan herkuttelemaan, oli kyse sitten yhdestä suupalasta tai kaiken eteentulevan ahmimisesta. Tuo sortuminen, tai edes totaalinen romahtaminen, ei kuitenkaan ole maailmanloppu, ei edes tuon kyseisen dieetin loppu. Kun mennään pitkään vähillä kaloreilla, syödään dieettiruokaa ja liikutaan paljon, nousee herkkujen himo jossakin vaiheessa väistämättä suureksi. Siinä voi itsehillintä romahtaa ja sisäinen peto päästä valtaan, eikä mikään herkku ole enää turvassa. Herkku voi tässä tapauksessa tarkoittaa yhtä hyvin kattilallista kaurapuuroa, sataa banaania, laatikollista Omar-munkkeja tai ihan vaikka muutamaa siivua ruisleipää. Herkku on se kielletty ruoka, jota tekee mieli enemmän kuin mitään muuta, jopa niin paljon että lopulta sitä ei enää voi vastustaa…

Kun tuo piste tulee, kun mieliteko ylittää itsehillinnän, tapahtuu sortuminen. Sortuminen voi tarkoittaa haukkaamista himoitusta ruisleivästä tai kymmenen Omar-munkin ahmimista yhteen menoon. Sillä ei ole merkitystä, vaan sillä että sortumisesta aiheutuu huono omatunto – ja sitä taas voidaan käyttää hyväksi uuteen nousuun.

Mitä sortumisen jälkeen?

Yksittäinen sortuminen ei tee tavallisen dieetin suhteen yhtään mitään, vasta jos sortumisia tulee usein ja ne muuttuvat enemmän tavaksi kuin sattumiksi, on niillä oikeasti vaikutusta dieetin lopputulokseen. Usein sortumista seuraa sisuuntuminen, ”Perkele, minähän onnistun!” tai ”Nyt mä näytän että pystyn tähän!” mikä tuo lisää motivaatiota dieetin jatkamiseen ja johtaa lopulta onnistumiseen. Yksittäinen sortuminen saattaa hyvin toimia jopa dieettiä tukevana asiana kun tarkastellaan motivaatiota ja lopputulosta.

Sortumiseen ja sitä mahdollisesti seuraavaan syyllisyyden tai epäonnistumisen tunteeseen ei kannata jäädä möyrimään, vaan alun sitaatin mukaisesta nostaa itsensä ylös – ja lähteä jatkamaan dieettiä uudella innolla.

Miten ehkäistä sortuminen?

Sortumisen ehkäisemiseen on monia keinoja. Paras niistä on kivenkova itsekuri, jota kuitenkin löytyy valitettavan harvalta. Helpompia keinoja meille taviksille on esimerkiksi dieetin ajalle sopivin väliajoin suunnitellut herkuttelupäivät. Niiden avulla jaksaa puristaa pidempiäkin pätkiä tiukkaakin dieettiä Omar-munkkien kiiltäessä silmissä tietyn viikkomäärän päässä. Kun tuona ansaittuna herkuttelupäivänä on syönyt kyllikseen herkkuja, jaksaa niiden voimalla taas pitkään ja dieettiruokakin maistuu taas jonkin aikaa ihan hyvälle.

Jos tuollainen aikataulutettu herkuttelupäivä tuntuu huonolta idealta tai jos isompi herkuttelu yhdellä kerralla ei ole se oma juttu, voi itseään palkita pienemmillä palkkioilla aina saavutettuaan jonkin tietyn tavoitteen, esimerkiksi jonkin tavoitepainon. Nuo tavoitteet on hyvä kuitenkin suunnitella hyvissä ajoin etukäteen, ettei niitä tule keksittyä aina sitä mukaa kun tekee mieli herkutella 😉

Dieetin välitavoite saavutettu – on aika juhlia!

Jo dieetin alkaessa tammikuussa me asetettiin molemmat itsellemme välitavoite, vaa’an lukema johon päästyämme pitäisimme pienimuotoiset herkuttelubileet. Nyt kun dieettiä on takana 11 viikkoa, on tuo välitavoite saavutettu! On siis herkuttelubileiden aika!

välitavoite

Jari

Mun aloituspaino dieetin ekana päivänä 9.1. oli 106,5 kiloa. Oli siinä rasvakerrosta kerrakseen… ja onhan sitä ihan kiitettävästi vielä jäljelläkin, vaikka useampi kilo jo on tippunut. Tuolloin dieetin alkaessa asetettiin molemmat itsellemme valitavoite, paino johon päästyämme saisimme herkutella sillä suurimmalla herkulla, jota on koko dieetin ajan tehnyt mieli, mutta jota ei ole saanut syödä. Meidän dieettihän ei ole missään vaiheessa ollut mitään ryppyotsaista tosissaan rutistamista, me ollaan välillä käyty hampurilaisravintolassa ja syöty pizzaakin, sekä pari kertaa tankkailtu ihan oikeastikin. Silti paino on ollut koko ajan laskusuunnassa ja dieetti edistynyt suunnitelman mukaan. Kai silläkin on oma osuutensa, ettei hommaa ole liiemmin stressillä pilattu. Mun välitavoite oli tiputtaa kahdeksan kiloa, eli päästä vaakalukemaan 98,5 kiloa. Se rikkoutui komeasti vaa’an näyttäessä lauantaina lukemaa 97,6 kiloa.

Mulle tuo ultimaattinen herkku, jota olin himoinnut koko 11 viikon ajan oli Omar-munkit ja niitä hainkin lauantaina päivällä laatikollisen illan herkuttelua varten. Tarkoitushan ei siis ollut mässätä koko päivää tai edes vetää mitään övereitä, vaan ihan oikeasti palkita itsensä onnistuneesta suorituksesta. Herkutteluaika rajattiinkin lauantai-illan neljään tuntiin, 20:00-0:00. Pohdiskelin että kaipa siihen yksi laatikollinen munkkeja riittää, mutta nappasin silti varmuuden vuoksi mukaan myös hiukan irtokarkkeja…

Voin kertoa, että se ensimmäinen haukkale munkista oli viedä jalat alta, niin uskomattoman herkullista se oli. Samoin toinen haukkale ja kolmas ja neljäs ja… Ou mai gaad ne oli hyviä! Munkki toisensa jälkeen katosi suuhuni ja nautinnollinen hymy levisi korviin saakka. Tätä kannatti odottaa, tämä eteen olisi kannattanut hiukan kärsiäkin, joskaan siihen ei ole ainakaan vielä tällä dieetillä ollut tarvetta. Ja kyllä se yksi laatikollinen riitti, neljä jäi vielä syömättäkin. Olisihan nekin saanut uppoamaan jos jostain vedonlyönnistä olisi ollut kyse, mutta näin oli hyvä, viimeinenkin suupala maistui hyvältä eikä tullut huono olo. Nyt on helpot kilot karistettu ja alkaa dieetin toinen vaihe. Nyt laitetaan hiukan erilaista vaihdetta silmään…

Sari

Välitavoite on saavutettu mullakin. En tiedä kertooko se huikeasta ammattitaidosta ja asiantuntemuksesta dieetin suunnittelussa ja toteutuksessa, vai oliko se puhdasta tuuria, mutta me saavutettiin välitavoitteemme samana päivänä. Toki sitä auttaa se, ettei me käydä vaa’alla kuin pari kertaa viikossa tarkistamassa että oikeaan suuntaan ollaan menossa…

Mun alkupaino oli 61,6 kiloa ja välitavoitteena oli pudottaa neljä kiloa pois. Lauantaina vaaka näytti lukemaa 57,6 joten tavoite oli saavutettu just eikä melkein. Amatöörinä Jari tietenkin veti painoa hiukan liikaakin alas, mutta mitä siitä, virheitä sattuu…

Mun suuri herkkuni on sipsit. Napsisin niitä mielelläni hiukan vaikka joka ilta. Nyt on jostain syystä kuitenkin mennyt melkein kolme kuukautta ilman sipsejä ja voitte uskoa että tätä päivää on odotettu että pääsee repimään sen pussin auki ja tunkemaan kourallisen rouskuvia sipsejä suuhun… No tietysti Jarin piti tähänkin keksiä jokin idioottimainen juttu että niitä saa syödä vasta illalla, kiva oli katella sitä pussia siinä keittiön pöydällä pitkin päivää…

Sipsien kaveriksi kuuluu irtokarkit ja niitä tuli keräiltyä aikamoinen pussillinen. Siksipä päätinkin, ihan vaan ettei mene nää herkutteluhommat ihan överiksi, valita dippiä varten kevytkermaviilin, dieetillähän tässä sentään ollaan…

Mä olen ollut nyt reilun viikon oikein kunnon flunssassa, pienessä kuumeessa ja korvatulehduksessa kotona. Se on nostanut herkutteluhaluja entisestään. Jotenkin kun ei pääse treenaamaan ja joutuu lepäilemään kotona, kaipaa herkkuja entistä enemmän. Kaipa se johtuu siitä, että hakee sitä hyvänolontunnetta jonka saa treenaamisesta, sitten jostain muualta. Ette siis usko miten odotin iltaa ja herkuttelua…

No se ensimmäinen kourallinen sipsejä, miltä se sitten oikein maistui? No ei miltään. Tää flunssa on jumalauta vienyt mun makuaistin! Ei auttanut nasolinit tai muutkaan nenää avaavat, mikään ei maistunut miltään, ei sipsit, ei karkit, ei edes Omar-munkki jota Jarilta maistoin. Kiukulla rouskuttelin leffan aikana muutaman kourallisen sipsejä ja yritin muistella miltä ne maistuu, siinä mun herkuttelubileet, jumalauta.

Niin ja toi leffakin oli ihan paska.

.

Metallisydän Facebookissa

Metallisydän Instagramissa