Aina joskus se tekee hyvää – Totaalinen irtiotto arjen hulinasta

On ollut melkoisen työntäyteistä aikaa viimeinen kolme viikkoa kesäloman jälkeen. Töissä ei ole isommin ehtinyt taukoja pitää ja tekemistä on riittänyt. Samalla kun on ollut aika paljon hulinaa myös töiden ulkopuolella ja yöunet jääneet suhteellisen lyhyiksi, alkoi eilen aamuvuoron jälkeen olla takki aika tyhjä. Viikonlopuksikin oli monenlaista suunnitelmaa, mutta mepä päätettiinkin vetää käsijarrusta ja lähteä mökille ottamaan totaalinen irtiotto arjen hulinasta.

irtiotto

Niin sitä sitten laitettiin pikapikaa kamppeet kasaan, sullouduttiin autoon ja suunnattiin kaupan kautta kohti mökkiä. Matkalla vielä työasiat, kodin siivoaminen, ruohon leikkaamatta jääminen ja monet muut arkijutut pyöri mielessä, mutta jotenkin kummasti se kaikki arjen stressi taas hiipui mielestä rauhallista järvimaisemaa katsellessa ja saunan lämpenemistä odotellessa.

Nyt tätä kirjoittaessa on ilta. On saunottu, nautittu luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta ja syöty hyvin. Silmää alkaa painaa ja taidan painua pehkuihin pitkästä aikaa reilusti ennen puoltayötä – ja mikä vielä parempaa, nukkua aamulla pitkään ja herätä ilman kiirettä ja aikatauluja.

Hyvästelen heinäkuun 
Valo vähenee ja varjot pidentyy 
Lehdet puissa kellastuu 
En pelkää mitä tuleman 
En ukkosmyrskyä 
Tai paukkupakkasta 
Ne kuuluu kokea 

En aio huolehtia 
En anna murheen murtaa 

On jossain kesä 
Jossain ei näy pilvenreunustakaan 
Aina jossain laulu raikaa 
Jossain ilakoidaan 

Jossain tie on vailla mutkaa 
Ilman kuopan kuoppaa 
On jossain ovi auki 
Jossain vieras majoitetaan 

-Mokoma-

Pelkäätkö sä kuolemaa?

Kuolema, niin lopullinen ja siksi pelottava asia. Kukaan meistä ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, siirrytäänkö jollekin uudelle ”tasolle” vaiko ihan vaan lakataan olemasta. Monenlaista myyttiä on olemassa taivaasta ja helvetistä, sielunvaelluksesta ja muusta, mutta oikeasti kukaan ei voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.

kuolemaa

Jos minä kuolen?

Kuolema kohtaa jokaisen meistä jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Itse en juuri ole omaa kuolevaisuuttani koskaan sen kummemmin ajatellut, tiedostanut kyllä että se päivä joskus tulee ja naiivisti ajatellut että siihen on vielä vuosikymmeniä – toivottavasti onkin. Oma kuolemani ei ole minua koskaan pelottanut.

Oman lapsen myötä on kuitenkin pari kertaa pieni pelko hiipinyt mieleen. Mitä jos käykin niin, että rattijuoppo ajaa päälleni jonakin kauniina aamuna töihin lähtiessäni tai päässä napsahtaa verisuoni ihan tuosta noin vaan. Siinäkään tilanteessa en sinänsä pelkää kuolemaa, vaan pelkään sitä etten saisi nähdä lapseni kasvavan, saisi sulkea häntä enää syliini ja kertoa rakastavani niin että sydän pakahtuu.

Entä jos läheinen kuolee?

Läheisen ihmisen kuolema jättää aina jälkeensä suunnattoman surun ja ikävän. Hyvin usein pelkäämmekin enemmän läheisen, rakkaan ihmisen kuolemaa kuin omaamme. Miten selviämme menetyksestä, miten pystymme jatkamaan elämää?

Itse olen kohdannut kuoleman omien isovanhempieni kohdalla. Olen siitä onnellisessa asemassa, että sain elää onnellisen lapsuuden kaikkien isovanhempieni kanssa ja minulla on todella hyviä, lämpimiä muistoja heistä jokaisesta. En muistele mummojani ja pappojani joka päivä, en edes viikoittain, mutta nykyisin kun muistelen heitä, ei mieleeni nouse suru, vaan pieni haikeus ja huulilleni hymy hyvien muistojen myötä.

Mikä minut nyt sai pohdiskelemaan kuolemaa?

Lyhyesti sanottuna benji-hyppy. Luin jokin aika sitten uutisen jossa 17-vuotias tyttö oli ollut hyppäämässä benji-hyppyä ja väärinkäsityksen vuoksi hypännyt ennen kuin köysi oli kiinnitetty, kohtalokkain seurauksin.

Tämä tapaus kuvaa mielestäni karulla tavalla elämän ja kuoleman arvaamattomuutta. Koskaan ei voi tietää milloin se oma aika koittaa. Tuo 17-vuotias tyttö tuskin tajusi kuolevansa missään vaiheessa, hän ei varmaankaan ehtinyt edes tajuta ettei köysi vedäkään takaisin ylös ennen kuin oli liian myöhäistä.

Tapaus kuvastaa myös elämää. Elämää ei voi elää pelkäämällä kuolemaa. On uskallettava elää siitä huolimatta että se elämä väistämättä päättyy joskus.