Sarin jalkatreeni sivustakatsojan silmin

Me oltiin viikonloppuna yhdessä salilla. Perheissä, joissa on pieniä lapsia tiedetään varmasti, kuinka harvinaista herkkua sellainen on. Kerron nyt vielä teille sinkuille ja lapsettomillekin, se on todella harvinaista. Vaikka me oltiin salilla yhdessä, me ei tällä kertaa kuitenkaan treenattu yhdessä. Sarilla oli nimittäin vuorossa pitkien sarjojen jalkatreeni, hui kauhistus kun tuli hiki jo katsellessakin!

Sarin jalkatreeni sivustakatsojan silmin

No kyllähän mä tietysti itsekin treenasin, mutta silti seurasin samalla koko ajan Sarin treeniä. Sarin motivaation asteen näki jo kesähelteillä, yhtään ainoaa treeniä ei jäänyt väliin. Nyt uuden treeniohjelman myötä into ja motivaatio näyttää kasvaneen entisestään. Ja täytyy sanoa että kun toinen treenaa intoa puhkuen, antaa se mukavaa buustia myös omaan tekemiseen.

Sarin treeniohjelmassa on erikseen voimatreeni ja pidempien sarjojen treeni niin yläkropalle kuin jaloillekin. Tällä kertaa vuorossa oli pitkien sarjojen jalkatreeni ja hiki kyllä näytti irtoavan. Eikä ihme, ohjelmassa oli raskaita liikkeitä, kuten vaakaprässiä, kyykkyä ja askelkyykkyä taakse ja tosiaan suhteellisen pitkillä sarjoilla. Päälle vielä eristävämpiä liikkeitä, kuten esimerkiksi reiden koukistajaa ja jo kysymyksiä herättänyt pakaravipunosto taljassa, joka treenin loppupuolella saa kuulemma hymyn vaihtumaan irvistykseen… (liikkeen esittely postauksen lopussa).

Vaikka aika kovia jalkatreenejä on joskus itsekin tullut tehtyä, ei kyllä hävetä yhtään myöntää, että olisin varmasti hyytynyt ennen loppua. Vaakaprässi – kyykky – askelkyykky -yhdistelmä on oikeasti ihan hiton raskas, varsinkin jos ei sarjoissa juurikaan jätetä toistoja varastoon. Siihen sitten ne eristävämmät liikkeet päälle niin ei ihme jos hymy alkaa jossain vaiheessa hyytyä. (Sain muuten kameralle muutaman ihan hyvän ilmeen, mutta en niihin kuviin julkaisulupaa… ihme touhua 😀 )

Mikä ihmeen pakaravipunosto taljassa?

Aikaisemmassa postauksessa Sari mainitsi tämän hetken ”suosikkiliikkeestään” pakaravipunostosta taljassa ja tuo liike herätti lukijoissa uteliaisuutta, pakaratreeni taitaa olla osa-alue johon kaivataan aina uusia liikkeitä ja kikkoja. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse pyörän keksimisestä uudelleen, vaan ihan tutusta liikkeestä, jossa talja liitetään kiinni nilkkaremmiin ja tehdään ”vipunostoja” sivulle. Tehokas liike, ainakin kun alla on jo useampi pakaraankin kohdistunut liike ja toistoja tehdään sarjoissa parikymmentä…

Tuo liike toimii Sarin mukaan loistavana viimeistelynä pitkien sarjojen jalkatreenille. Sarin treeniohjelma on WellGo Personal Trainingin valmentajien Ringa Ruisniemen ja Jani Sukevan käsialaa, enkä ala sitä tässä tämän tarkemmin avaamaan. Kyselkää lisää Ringalta ja Janilta jos kiinnostaa 😉

Treenihousut treenin mukaan

Kun treenataan kovaa ja hikoillaan paljon, on treenihousuilla aika iso merkitys. Sarilla on paljon Better Bodiesin treenitrikoita ja tällä kertaa jalassa oli uudet Better Bodiesin Bowery High Tights-trikoot, jotka on todella hyvin hengittävää ja joustavaa kangasta. Niin ne, kuin kaikki muutkin Better Bodiesin treenivaatteet on tällä hetkellä Fit4You verkkokaupassa -25% tarjouksessa, pidä kiirettä sillä tällainen tarjous ei kestä kauaa!

60 weeks out! – Pitäskö jo olla tikissä?

”Niin että mitähän vi**ua? Tästä noin vuoden päästä pitäisi olla tikissä, silloin ollaan enää muutaman viikon päässä kisoista. Tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta, mutta silti kisat on kuitenkin jo pelottavan lähellä…”

Syksy tuo aina mukanaan myös fitness-lajien SM-kilpailut. Vuoden päästä meilläkin lasketaan parsakaaligrammoja ja sovitetaan kisabikineitä. Selkeää jännitystä on havaittavissa jo nyt, kun Sari seuraa muiden valmistautumista tämän vuoden kilpailuihin….

tikissä

SARI:

Jotenkin tämä alkava syksy ja lähestyvä Fitness Expo saa itsessäkin jo aikaan jonkinmoista kihelmöintiä kun seuraa somessa muiden valmistautumista kilpailemaan ja samalla miettii että vuoden päästä olisi itsellä tarkoitus olla siinä samassa pisteessä. Jännittää.

Uusi treeniohjelma

Kesän loputtua sain käsiini WellGo Personal Training -valmentajiltani uuden uutukaisen treeniohjelman, jossa oli suuria muutoksia edelliseen. On ollut todella virkistävää lähteä treenaamaan uuden treeniohjelman mukaan. Vielä on muutamia liikkeitä hiukan hakusessa, tai ainakin suoritusvarmuutta niistä puuttuu. Liikkeet onkin tarkoitus katsoa valmentajien kanssa läpi lähiaikoina.

Muuten uusi treeniohjelma on piristävä juttu, se on tuonut taas uutta mielekkyyttä treenaamiseen. Ja ah, mikä ihana yllätys oli että jalkojen pitkien sarjojen treenissä viimeisenä liikkeenä on pakaravipunostot taljassa, mitään sen kamalampaa liikettä en olisi itsekään keksinyt!

Kehitystä?

On ollut jännä huomata miten tuntuu että koko ajan keho paisuu, mutta peilistä katsoessa ei sitä läskiä ihan hirveästi ainakaan näytä kertyneen. Joka kerta kuitenkin kyykätessä hiukan pelottaa, pysyykö tarrakiinnitteisen painonnostovyön tarra kiinni… Pitänee hankkia perinteinen soljellinen vyö 😀

Tässä kun tutkailin alkuvuoden merkintöjä, oli kiva huomana, että treeneissä käytettävät painomäärät on myös nousseet. Jotenkin sitä ei huomaa niin konkreettisesti treenatessa, mutta muutos on ihan selkeä puolenvuoden takaiseen. Jotain kehitystä siis on ainakin tullut 🙂

Mitä seuraavaksi?

Nyt on seuraavaksi tarkoitus istua valmentajien Ringa Ruisniemen ja Jani Sukevan kanssa palaveripöytään ja tehdä selkeät suunnitelmat tulevalle vuodelle, ihan kisoihin saakka. Pelkäänpä että jokin välidieetti siellä on luvassa, mutta samalla odotan sitä malttamattomana. Tuo kahtiajakautuneisuus kuvaa muutenkin fiiliksiäni aika hyvin, pelottaa ja jännittää, mutta samalla olen ihan hullun innoissani ja pohdiskelen jo esimerkiksi kisabikineitä…

JARI:

Pakko munkin on tähän sanaseni sanoa… Kahtiajakautuneisuutta tosiaan, välillä puhkutaan intoa ja esitellään kisabikinien kuvia netistä ”sopisko nää mulle”, ”vai olisko nää paremmat”, ”eikai näitä vielä kannata miettiä”, ”hei kato, nää on kivan väriset!” Välillä taas on jännäkakkaa housuissa enemmän kuin laki sallii.

Se täytyy kyllä sanoa, että motivaatiota ei Sarilta puutu. Kesälläkin niillä kuumimmilla helteillä kun meikäläinen makasi raatona lattialla tuulettimen alla, lähti Sari tunnollisesti tekemään jalkatreeniään, antamatta toistoakaan periksi. Hattua olisin nostanut, jos olisin jaksanut.

Jos kiinnostaa, Sarin projektin aiemmista vaiheista pääsee lukemaan TÄÄLTÄ

P.S. Kiitos kuvista Tiiuskille!