Pääsiäisen kotitreeni

Pääsiäisen pyhinä on mämmin mussutuksen ohessa hyvä kaivaa kahvakuulat kaapista ja pistää välillä hiukan jumpaksi. Hampaat irvessä ja pipo kireällä sitä ei tarvitse tehdä, vaan kotitreeni voi olla yhdessä tehtävää ja hauskaa. Meillä ainakin oli Emilian kanssa hitsin hauskaa yhdessä jumpatessa.

kotitreeni

Pääsiäisen kotitreeni

Emiliaa on jo pitkään kiinnostanut isin ja äidin treenaamiset. Eikä se mikään ihme ole, lähes päivittäin meistä jompi kumpi pakkaa treenikassia ja lähtee salille, kiinnostaahan se varmasti tietää mitä siellä tehdään. On Emilia päässyt tuolla kotisalilla käymään useastikin ja jokin aika sitten käytiin yhdessä Emilian kanssa WellGo:llakin katsomassa hetken aikaa kun äiti treenasi. Silti kiinnostus noita treenijuttuja kohtaan on sen verran isoa, että päätin hankkia Emilialle ihan oman pienen kahvakuulan ja eilen sitä sitten testattiin.

Pystysoutu

Ensimmäisenä liikkeenä me Emilian kanssa tehtiin pystysoutua. Lähdettiin siis ihan vaan nostamaan kahvakuulia ylöspäin selkä suorana. Emilia löysi heti oikean tyylin, kyynerpäät edellä 🙂

Etukyykky

Etukyykky ei ollut ihan yhtä helppo, kuulasta oli pienillä käsillä hankala pitää kiinni ja tasapainokin oli hiukan hankala löytää, mutta isin esimerkkiä seuraamalla etukyykkykin lähti sujumaan. Pääasia oli kuitenkin se, että hauskaa oli.

Kulmasoutu

Kulmasoudun asento löytyi kuin luonnostaan. Oli hieno huomata miten taitavasti Emilia osasi ottaa mallia ja tehdä samalla tavalla kuin isi. Kahvakuula oli hiukan raskas yhdelle kädelle, mutta se ei haitannut menoa.

Pystypunnerrus

Seuraava liike oli Emilian ehdotus. Kuula nousi pään päälle niin että heilahti, niin ei siinä isin auttanut muuta kuin tehdä perässä.

Askelkyykky

Askelkyykky osoittautui treenin hauskimaksi liikkeeksi. Kahvakuula sylissä oli jostain syystä todella hauskaa harppoa eteenpäin. Jumppaaminen taitaa tulla ihan luonnostaan, sillä tässäkin liikkeessä Emilia alkoi ohjeistaa isiä: ”Ota siitä kahvasta vaan yhdellä kädellä kiinni, kato näin!”

SJMV

Hiukan tehtiin vielä suorinjaloinmaastavetoa samaan tahtiin. Emilia määräsi tahdin ja isi teki perässä.

Etuheilautus

Ja viimeisenä heilauteltiin kuulaa eteen ikäänkuin loppuverryttelyksi. Se vasta hauskaa olikin!

Eihän tuo nyt tietenkään mitään tosissaan treenaamista ollut, kunhan kokeiltiin yhdessä muutamia liikkeitä, mutta todella hauskaa meillä oli ja kyllä isille ihan hikikin tuli. Ja nyt kun Emilialla on oma kahvakuula, voi Emilia tulla mukaan jumppaamaan kun isi tai äiti tekee pientä kotitreeniä aina silloin tällöin.

Kahvakuulia joka tarpeeseen ja ihan kaiken kokoisille löytyy Gorilla Sportsista, sieltä nämä meidänkin kotitreenin kahvakuulat tilasin.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 13
Tykkää jutusta