Mitä minä pelkään?

Mitä minä pelkään?

Muutama vuosi sitten olisin otsikon kysymykseen reteesti vastannut, että en mitään. Tuo vastaus olisi jopa ollut kaikessa naiiviudessaan aika lähellä totuutta. Tottakai jokainen jollakin tasolla pelkää kuolemaa, vakavaa sairastumista, Arttu Wiskarin uutta musiikkia tai jotain vastaavaa, mutta sellaiset ajatukset ovat usein niin kaukaisia, niin epätodellisia, ettei niitä voi oikeiksi peloiksi laskea, paitsi sen Wiskarin.

Jossakin määrin tilanne on niiden suhteen ennallaan, edelleen pidän itseäni super-ihmisenä, jolle ei voi sattua mitään. Nykyisin en voi kuitenkaan väittää etten pelkäisi mitään. Elämääni on tullut oman lapsen myötä ihan uudenlaisia pelkoja.

pelkään

Menettämisen pelko

Niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin, pelkään menettämistä. Siihen liittyy kiinteästi myös edellä mainitut kuolemanpelko ja esimerkiksi vakavan sairastumisen pelko. En halua menettää yhtään hetkeä Emilian kanssa, haluan olla läsnä kaikissa hänen elämänsä iloissa ja suruissa, haluan nähdä Emilian kasvavan, oppivan uusia asioita, iloitsevan ja nauravan. Haluan myös olla tukena surujen hetkellä, aina olemassa olevana sylinä, johon kiivetä. Ja tämä on vain menettämisen pelon toinen puoli. Sitä toista puolta en suostu edes ajattelemaan.

Miten pystyn suojelemaan lastani surulta ja murheelta?

Siinä toinen pelon aihe. Maailma on julma ja tuntuu muuttuvan julmemmaksi koko ajan. En halua lapseni joutuvan kiusatuksi, en syrjityksi, en sydänsurujen murtamaksi tai kaltoin kohdelluksi. Miten pystyn suojelemaan lastani niin, että hänen elämässään päälimmäisinä tunteina pysyy ilo ja onnellisuus? Tällaisten asioiden edessä maailman mahtavinkin isä kokee itsensä kohtalaisen voimattomaksi, miten lastaan voi suojella kaikilta maailman epäkohdilta?

Osaanko olla hyvä roolimalli lapselleni?

Lapsi oppii vanhemmiltaan paitsi ne asiat, joita vanhemmat haluavat opettaa, myös paljon muuta. Lapsi oppii vanhemmiltaan miten erilaisiin asioihin suhtaudutaan, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja miten muita ihmisiä kohdellaan, sekä valtavan määrän asenteita ja ajatusmalleja. Tiedän hyvin etten ole mikään maailman helpoin ihminen ja minulla on joihinkin asioihin hyvinkin vahvat mielipiteet, osaan (ainakin Sarin mielestä) olla välillä todella vaikea ja itsepäinen. Miten minä, kaikkine vikoineni, osaan olla lapselleni hyvä roolimalli?

Minun ei tarvitse tehdä sitä yksin

Olimme eilen sisareni Elinan ja hänen miehensä Matin pienen pojan ristiäisissä ja me Sarin kanssa saimme kunnian olla yhdet pojan kummeista. Ristiäisissä kuunnellesani papin puhetta ja katsellesani rakkaita ihmisiä ympärilläni, kyyneleet nousivat silmiini. Ymmärsin että meistä kenenkään ei tarvitse yksin olla lapsensa suojelija, roolimalli tai tuki ja turva. Samalla tavalla kuin minä tulen aina olemaan tuon pienen rakkaan kummipoikani tukena ja turvana, on Emiliallakin isin ja äidin lisäksi paljon ihania rakastavia ihmisiä ympärillään. On veljet, isovanhemmat ja kummit sekä monia muita ihania ihmisiä, kaikki Emilian tukena ja turvana, antamassa hyvää esimerkkiä ja ohjaamassa elämässä eteenpäin.

Isi voikin taas rauhassa työntää nuo pelkonsa taka-alalle. Paitsi sen Wiskarin. Se pirulainen tekee ihan varmasti kohta taas uutta musiikkia…

 

P.S. Sarin ristiäisvaatteet on tilattu House Of Brandonista (Housut TÄÄLLÄ ja paita TÄÄLLÄ)

House Of Brandonissa on vielä tänään ystävämyynnit ja todella paljon tuotteita reilusti alennettuun hintaan. Kannattaa käydä shoppailemassa! TÄSTÄ suoraan aletuotteisiin!

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Mitä minä pelkään?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta