Esittelyssä Sarin herkku – kaurakakko!

Sarin matka kohti Body Fitness -kilpailua alkoi vuoden alussa ja Sari oli enemmän kuin innoissaan lähdössä projektiin ja noudattamaan uutta ruokavaliota. Tiedossa oli jo etukäteen, että jokaviikonloppuisesta karkkipäivästä oli luovuttava, samoin sipsien napostelusta aina silloin tällöin. Uhrauksia oli tehtävä ja Sari oli niihin valmis. Sari oli valmistautunut jopa luopumaan suurimmasta herkustaan, kaurakakosta…

Luopumisen tuska

Kaurakakko on myös minun herkkuani ja teki melkein pahaa katsella kun Sari haikeana sanoi hyvästit kaurakakolle uuden ruokavalion saamista edeltävänä iltana. Samalla kävin sisäistä taistelua itseni kanssa. Minulla ei olisi mitään varsinaista syytä luopua kaurakakosta, enhän minä ole mihinkään kisalavalle tähtäämässä. Samalla kuitenkin tuntui jotenkin väärältä että jatkaisin kaurakakolla herkuttelua Sarin joutuessa jatkossa seuraamaan sitä vierestä kuola leualle valuen… Valmistauduin siis itsekin luopumaan kaurakakosta, onneksi turhaan.

Iloinen yllätys

Sarille oli todella mieluinen yllätys kun selvisi, että kaurakakosta ei ollutkaan pakko luopua, vaikka tarkka uusi ruokavalio alkoikin. WellGo Personal Trainingin valmentajien Ringa Ruisniemen ja Jani Sukevan mukaan tarkkaankin ruokavalioon on mahdollista hyvällä suunnittelulla sisällyttää asiakkaan toivomia raaka-aineita, kuten tässä tapauksessa kaurakakko. Sarin valmentaja Ringa, jonka kanssa Sari kävi uutta ruokavaliotaan läpi, vakuutti nähneensä Sarin silmäkulmaan nousseen ilon kyynelen, mitä Sari itse ei kyllä myöntänyt.

kaurakakko

Kaurakakko

Mitä tämä paljon puhuttu kaurakakko sitten oikein on? Itseasiassa minulle oli yllätys miten tuntematon tämä herkullinen leipä on Satakunnan ulkopuolella. En oikeastaan pysty käsittämään, miten voi olla mahdollista että suurin osa Suomalaisista elää elämäänsä autuaan tietämättömänä edes kaurakakon olemassaolosta…

Tylsästi kerrottuna kaurakakko on herkullinen ja pehmeä, pääosin vehnästä (kauraa 20%) leivottu leipä.

Oikeasti se on kuitenkin todella paljon muuta kuin pelkät raaka-aineensa. Se on herkku, jota varten kannattaa suunnata Satakuntaan muualtakin Suomesta. Parhaimmillaan kaurakakko on leivontapäivänään, hieman lämpimänä, pienellä voisipaisulla, kurkulla ja tomaatilla höystettynä.

Kuinka monelle kaurakakko oli täysin uusi juttu? Onko joku maistanut? Mitä olette tykänneet?

Metallisydän

11 vastausta artikkeliin “Esittelyssä Sarin herkku – kaurakakko!”

  1. Porilaisena tämä on hyvinkin tuttu, oma lemppari on kylläkin Ullan pakarin kakko. Kun asuin joskus Tampereella, olin yllättynyt ettei kakkoa saanut mistään kaupoista eikä tamperelaiset tutut ymmärtäneet mistä puhuin…

    • Ne Ullan Pakarin kakot on myös hyviä, erilaisia kuin tuo Sarpin kakko. Tykätään kyllä niistäkin 🙂

  2. Lapsena syötiin aina isoäidillä hiivakakkoa. Päälle paljon voita ja voi luoja miten oli hyvää.

  3. Ei ollut kyllä mitään tietoa mitä tämä kakko oli… nyt sekin selvisi ;). Meillä täälläpäin vain possoja 😀
    Kyllä Sari on huikea, kun tuollaiseen projektiin pystyy, tsemppiä!! Ei kolmen lapsen äitinä kyllä minulta onnistuisi ikinä.. voi vain ihailla Sarin sinnikkyyttä!

    • Possoja 😀 😀

      Mäkin vaan ihailen Sarin sinnikkyyttä – ja syön jäätelöä 😀

  4. Täysin neverheard. Meillä kun väännetään onko mutti pepua vai päinvastoin 😂

  5. Aivan uusi juttu mutta pakkohan tätä on koittaa metsästää jostain ja kokeilla!

  6. Nevöhöörd, mutta näyttää niin herkullisen muhkealta, että pakko maistaa, jos jotain vastaavaa tuotetta löydän täältäpäin. Ainakin Pirkalla näyttäisi olevan Porin Leivän valmistamaa Kaurakakkoa. Oliskohan se mistään kotoisiin? Mä kyllä tykkään kauraleivästä. Olen aina tykännyt Sinuhen Kauraleseleivästä, vaikka siinäkin se kauran osuus on vain 10 %. Nykyään syön aamiaiseksi Vaasan Kaurasydäntä (100 % kauraa), kun en jaksa aamiaiseksi puuroa keittää. Tykkään keitellä kunnon hiutaleista puuroa kyllä iltapalaksi. Maistoin tässä kerran Lidlin kaurasydämiä, mutta ne oli mun makuun liian mauttomia. Kauraleivässä pitää olla vähän luonnetta ja happamuutta. Hyvä hiivaleipäkin on herkkua. 😋

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 43
Tykkää jutusta