Aina ei kaikki mee ihan putkeen…

Eilinen aamu alkoi ihan niinkuin monet muutkin aamut. Nosuin sängystä, tallustelin keittiöön ja istahdin tuolille pöydän ääreen. Nostin kädet ylös ja venyttelin… ja silloin iski ihan järkyttävä kipu yläselkään, oikean lapaluun alle. Kivun voimasta kaaduin lattialle hengitys salpaantuneena, tuntui kuin selkään olisi isketty valtava veitsi ja kaikki lihakset olisivat krampanneet sen ympärille.

Siinä minä makasin, lattialla kykenemättä liikkumaan, valitus pääsi väkisin yhteen purtujen hampaiden välistä. Jonkin aikaa siinä yritin keräillä itseäni, tunnustellen pystyisinkö liikuttamaan käsiäni ja jalkojani, haaveillen että kramppi hellittäisi ja kipu menisi ohi. Turhaan.

Ambulanssilla sairaalaan

Jonkin aikaa lattialla maattuani ja turhaan yritettyäni liikahtaakaan, annoin luvan soittaa ambulanssin paikalle. Tunnin verran odottelin lattialla ambulanssia, joka oli kiireettömästi tulossa apuun. Tuon tunnin aikana sain hiljalleen hivutettua itseni metrin mittaisen matkan maton päälle, paljas lattia kun alkoi tuntua ikävän kylmältä. Tuo metri tuntui valtavan pitkältä…

Ambulanssin tultua sain heti kanyylin ja sitä kautta nopeavaikutteista kipulääkettä ja heti perään pitkävaikutteista. Hetken kuluttua päässä alkoi humista ja ambulanssihenkilökunnan avustamana pääsin ylös lattialta. Paareille en suostunut siirtymään, vaan itsepintaisesti halusin kävellä ambulanssille.

(Tähän tulisi kuva ambulanssista, mutta jotenkin sen ottaminen pääsi unohtumaan…)

Sydänfilmiä ja muuta kivaa sairaalassa

Sairaalassa minut ohjattiin päivystyspolin peränurkkaan sängylle, kanyyliini kiinnitettiin tippa ja jäin sängylle makaamaan ja ähisemään. Kipulääkkeistä huolimatta jokainen liikahdus oli tuskallinen ja salpasi edelleen hengityksen. Parin tunnin makaamisen jälkeen minulta otettiin sydänfilmi, verikokeet ja muuta kivaa.

Alusta asti olin ollut varma, että kyseessä on voimakas lihaskramppi, mutta lääkärit halusivat poissulkea muita, paljon vakavampia vaihtoehtoja. Makasin sairaalan sängyllä lopulta yhteensä yhdeksän tuntia ja minulta otettiin sydänfilmi ja verikokeet kahdesti, sykettä tunnusteltiin vaikka mistä, kuunneltiin keuhkoja ja mitattiin verenpainetta. Siinä alkoi itselläkin väistämättä ryömiä mieleen kaikenmaailman peikot ja pelot, mitä jos kyse onkin jostain vakavammasta?

Diagnoosi ja kotiutus

Lopulta tutkimusten ja testausten jälkeen lääkärit päätyivät kanssani samaan diagnoosiin, todella voimakkaaseen kramppiin selkälihaksissa. Sain reseptit särkylääkkeille ja relaksantille ja pääsin kotiin. Nyt tätä kirjoittaessani ja oltuani kotona noin viisi tuntia, voin rehellisesti kertoa että noilla lääkkeillä ei ole mitään vaikutusta. Liikkuminen sattuu ja salpaa hengityksen edelleen, olo on suoraan sanottuna helvetin tukala. Lohdutukseksi lääkäri kertoi että kahden viikon päästä kivun pitäisi hellittää…

Kunnioitus lääkäreitä ja erityisesti sairaanhoitajia kohtaan

Viettäessäni eilen yhdeksän tuntia päivystyspolilla, voin kertoa arvostuksen kaikkia tuon paikan työntekijöitä kohtaan nousseen valtavasti. En nähnyt juuri mitään ollessani verhoilla rajatussa yksiössäni, mutta kuulin kaiken. Päivystys oli täynnä ja henkilökunnalla oli todella kiire, osa asiakkaista oli hyvinkin hankalia ja silti asiallinen ja ystävällinen asenne säilyi läpi päivän. Oli muistisairas vanhus, joka repi katetriaan irti kerta toisensa jälkeen, oli kolarissa ollut nainen, jolla ei omasta mielestään ollut mitään syytä olla sairaalassa ja oli vanhus, joka ei millään olisi halunnut tulla kotiutetuksi. Ja kaikki edellämainitut sekä monet monet muut, itseni mukaan lukien, saivat asiantuntevaa ja ystävällistä hoitoa päivän aikana.

Kiitos! Minun sekä muiden potilaiden puolesta!

sairaala

 

P.S. Noiden selfieiden ottaminen sattui, arvostakaa niitä!

Metallisydän

7 vastausta artikkeliin “Aina ei kaikki mee ihan putkeen…”

  1. Pelottavaa että lihakset voivat noin krampata 😱 Kyllä sitä itsellekin on kaikenlaista kramppia tullut ihan vaan venytellessä, mutta on onneksi aina mennyt itsekseen ohi. Mut ei kai ole vanhaksi tulemista 😁

  2. Auuu! Tsemppiä 👍
    Täällä mun kanssa asuva mies myös selkäkipuinen. Ja samalla tyylillä kävi sairaalassa. Inhottavaa katsoa vierestä toisen tuskaa! Kipuilee edelleen ja tapauksesta on kohta 2 vkoa kulunut.

  3. Tämä tuntuu olevan useammin miesten vaiva. Lisää kehonhuoltoa, vähemmän vain sitä kovaa treeniä. 🙂 Paranemisia!

  4. Ai saakeli.. Olen vanha rintarankavaivainen, mutta ihan tuolla voimalla ei ole koskaan kramppi iskenyt. Tsemppiä toipumiseen! Koitan huollattaa nykyisin rintarankaa ja muuta kroppaa venyttelemällä ja kepillä avaamalla sekä käyn säännöllisesti hieronnassa sekä nivelten mobilisoinissa ja manipuloinnissa. Suosittelen!

  5. ai samperi mä tiedän tunteen! mulla kerran venytellessä revähti selkälihas, tuntu kova rusahdus joka tiputti latttialle. joka ikinen liike sai silmät sumenemaan ja vaivoin pääsin lekuriin siskon kyydillä, ei lihakseen pistetyt relaksantit eikä kipulääkkeet auttanu yhtään. ja se oli kipeä kolme viikkoa jonka jälkeen vasta uskals treenata jotain muuta lihasta. se oli kamalaa se. tsemppiä! ps.kannattaa kokeilla auttaisiko lämpötyyny tms.

  6. Haluan vain sanoa kiitos kauniista sanoista itsekin päivystyspolin hoitohenkilökunnan edustajana. Teemme parhaamme niillä rajallisilla resursseilla, mitä on annettu. Uskomattoman paljon saamme paskaa niskaan siitä huolimatta, että raadamme usein aivan äärirajoilla. Kunpa useampi sanoisi ääneen kiitokset, se auttaa jaksamaan ja monen päivän on pelastanut yksittäinen potilaan kaunis sana.

  7. Päädyin reilu vuosi sitten SatKs:n ensiapuun vatsakipujen takia ja sieltä osastolle odottelemaan umpparileikkausta. Leikattiin seuraavana yönä, ja pitää sanoa ettei pienintäkään negatiivista sanottavaa.
    Kaikki henkilökunta oli äärimmäisen positiivista ja huumorintajuista, joiden kanssa olin tekemisissä.
    Palvelu pelasi ja pienetkin pyynnöt toteutettiin… ei ole porilaisten verorahat menneet hukkaan tässä asiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 34
Tykkää jutusta