Isin ja Emilian vapaapäivä

Meillä oli eilen todellinen harvinaisuus, isin ja Emilian yhteinen vapaapäivä keskellä viikkoa. Olihan siitä otettava ilo irti…

vapaapäivä

Isin ja Emilian vapaapäivä

Aamulla nukuttiin ensin pitkään (7:15 asti) ja heräiltiin rauhallisesti syömään aamupalaa ja touhuilemaan erinäisiä touhuja, kuten pukemaan nukkeja ja viemään niitä kuvitteelliseen tarhaan ja muskariin. Aamupäivä siinä leikittiin, mutta kun lounas saatiin syötyä ja äiti lähti iltavuoroon töihin, meillä alkoi tapahtua. Emilia sai ohjat käsiinsa ja niinpä me imuroinnin ja pölyjen pyyhinnän sijaan pakattiin eväät reppuun ja suunnattiin HopLopiin!

HopLopissa Emilia meni edellä ja isi tuli perässä sinne minne Emilia halusi. Välillä oli hiukan haasteellista saada tätä ruhoa ahdettua jokaisesta rakosesta, mutta niin vaan selvittiin liukumäistä, trampoliineista, pomppulinnoista ja kiipeilysokkeloista.

Jostain isille hämärän peittoon jääneestä syystä miltei joka paikkaan piti kuljettaa mukana pari palloa, isipallo ja pikkupallo…

Kolmisen tuntia siellä painettiin paikasta toiseen hiki otsalla hyppien, pomppien, kiipeillen ja nauraen. Kun lopulta tuli se hetki, että oltiin molemmat valmiita lähtemään pois, oli takki ainakin isillä aika tyhjä – ja taisi se olla Emiliallakin ainakin silmien lurpsahtelusta päätellen automatkalla…

Kummasti Emilia kuitenkin piristyi kun kotimatkalla pysähdyttiin käymään Prismassa, sielläkin oli ihan pakko päästä vielä leikkipaikalle leikkimään. Ja mikäs siinä, mihinkään meillä ei ollut kiire.

Illalla leikittiin kotona vielä uudestaan tarha-muskari-koti-leikkiä, käytiin hiukan kylpemässä ja lopulta kaivauduttiin vierekkäin peiton alle, missä Emilia halusi isin kertovan satua Pekka ja Pirkko nimisistä hiirulaisista, jotka jo jonakin aikaisempana iltana lähtivät isin mielikuvitus-sadussa seikkailemaan. Tämän illan satu saattoi olla aikalailla hajanainen, sillä aina välillä kesken sadunkertomisen isi havahtui horteestaan Emilian pyyntöön jatkaa satua…

Vaikea sanoa, kumpi nautti yhteisestä vapaapäivästä enemmän isi vai Emilia, mutta sen voin kertoa, että sellaista onnellisuuden ryöppyä en ole moneen kertaan tuntenut, kuin siinä illalla päivän päätteeksi katsellessani pientä pellavapäätä ja kuunnellessani tasaista unituhinaa.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta