Ette ikinä usko mitä kaikkea tällä viikolla on tapahtunut!

Kyllä te tiedätte miten tylsiä ja kuivakoita voi kaikki ”viikon kuulumisia” postaukset olla. Ketä nyt oikeesti kiinnostaa kenenkään tavalliset tylsät kuulumiset? Sitä jotenkin jännityksellä lukee ja odottaa että jotain oikeesti kiinnostavaa olisi tapahtunut, että edes lopussa olisi jokin yllättävä juttu, mutta ei. Samaa tylsää ja jonninjoutavaa jorinaa koko homma. Nyt muuten on tapahtunut joka päivä jotain ihan uskomatonta (kirjaimellisesti, sillä ihan kaikki ei ehkä ole totta…)!

MAANANTAI

Viikko alkoi ihan niin kuin kaikki muutkin, heräämällä omasta sängystä. Enpä tosin tällä kertaa osannut herätessäni aavistaa millainen viikko olisi edessä…

Uni painoi silmiä kiinni, mutta noustava oli ja lähdettävä treenaamaan. Aamupalaksi söin kilon parsakaalia, se kuulemani mukaan saa testosteronitasot huippuunsa ja sata kiloa rautaa tuntuu lähinnä sadalta kilolta höyheniä.

Intoa puhkuen lähdin siis salille, minne oli luonnollisesti vastatuuli, joka askeleella liu’uin tuulen voimasta kaksi askelta taaksepäin. Onneksi tajusin kääntyä ja kävellä takaperin niin pääsin perille. Salilla treeni kulki tosiaan kuin unelma ja tein jopa yhden uuden henkilökohtaisen ennätyksenkin (neljä sarjaa kyykkyjä ilman somettamista sarjatauoilla).

TIISTAI

Tiistai-aamu oli jotenkin epätodellinen, en muista milloin olisin törmännyt vastaavaan tapaukseen viimeksi. Herätessäni en nimittäin ollut ollenkaan väsynyt. Silmät pysyivät auki ihan itsestään, ilman suunnattomia tahdonvoiman ponnistuksia. Olo oli energinen ja täynnä intoa. Olin niin innoissani tästä poikkeuksellisesta tapahtumasta että lähdin heti aamulla juoksulenkille.

No okei, en oikeasti mihinkään lenkille lähtenyt, mutta lähteminen kävi kyllä mielessä.

No okei, ei käynyt. Ja oikeasti olin aamulla ihan yhtä väsynyt kuin muinakin aamuina.

Se siitä tiistaista.

KESKIVIIKKO

Keskiviikkoisin minulla on ollut koko tämän Suomi 100 -juhlavuoden ajan tapana kunnioittaa vanhoja suomalaisia perinteitä jollakin tavalla. Jonakin keskiviikkona olen juonut pullollisen kossua ja ajanut perheen ulos kirveen kanssa, jonakin keskiviikkona mennyt karaokebaariin laulamaan epävireisesti Olen suomalainen, jonakin taas maannut sohvalla keskiolut ja makkara kädessä katsoen formuloita ja kiroten hallitusta ja herrojen touhuja. Tänä keskiviikkona oli vuorossa karjalanpiirakoiden tekeminen.

Johtuneeko karjalaisista sukujuurista äidin puolelta vaiko sitten uskomattomasta lahjakkuudestani lähes missä tahansa mihin ryhdynkin, olivat karjalanpiirakkani ensimmäisestä kappaleesta lähtien malliyksilöitä.

Instagramissa jakamani kuva poikikin heti melkoisen yhteistyödiilin. Saarioinen jättää siloitellut ja tylsät äitien tekemät einekset ja siirtyy rosoisiin ja katu-uskottaviin isien tekemiin laatuelintarvikkeisiin. Ensimmäinen isien tekemä tuote on isin piirakka, jonka mallikappaleena toimii mikäpä muukaan kuin omin kätösin leipasemani epäsymmetrinen, mutta täydellä sydämellä muotoiltu aito karjalanpiirakka.

TORSTAI

Torstai vasta uskomaton päivä olikin. Heti aamulla Lepakkohenkilö (nimi ei viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen, vaan on Batmanin sukupuolineutraali suomenkielinen ammattinimike) soitti ja pyysi apuani Kissahenkilön pelastamisessa, Teräshenkilö kun oli estynyt syötyään kyproniittia. Kissahenkilöstä ei ollut kuulunut aikoihin mitään, joten ainoa mahdollisuus oli että joku super-rikollinen oli kaapannut Kissahenkilön.

Mikäpä siinä sitten muuta kuin puiden latvaan vaan. Harrastelijasupersankarina en ollut oikeutettu katu-uskottavaan naamioon, vaan jouduin laittamaan päähäni aloittelevien supersankareiden turvallisuusdirektiivien mukaisen kypärän.

Lopulta selvisi, että Kissahenkilöllä ei ollut mitään hätää. Hän oli vaan vetänyt herneen nenään Lepakkohenkilön (ei viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen) sanomisista ja lähtenyt Robinin (ei se laulaja) kanssa kaljalle. Superhenkilökään ei ollut syönyt kryptoniittia. Se oli vaan tekosyy millä hän välttyi kolmiodraaman selvittelyltä.

Se ja sama minulle, pääsinpä kiipeilemään puiden latvoihin ja liukumaan vaijereilla kuin Batman konsanaan! Ei kun siis Lepakkohenkilö (ei viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen).

PERJANTAI

No nyt on perjantai ja voin luvata että viikko ei ollut vielä tässä. Huomenna on nimittäin luvassa melkoinen spektaakkeli kun Team Metallisydän laittaa koko Turun sekaisin osallistuessaan City Survivorisiin! Kisa-asutkin on jo valmiina (Kiitos Satakunnan Brändituotteelle!).

Vapise Turku, me ollaan tulossa!

Meidän edesottamuksia City Survivorsista voi seurata Instagramin puolella ja kooste on luvassa sunnuntaina täällä blogin puolella. Laita ihmeessä seurantaan myös blogin Facebook-sivu niin pysyt jatkossakin kärryillä asioista!

Leppoisa lauantai leikkien ja laulaen

Viime viikko oli suhteellisen kiireinen, paljon töitä ja kaikenlaista muutakin puuhaa. Yhdessä vietetty aika jäi suhteellisen vähiin ja siksi päätettiinkin viettää leppoisa lauantai leikkien ja laulaen. Ei töitä, ei treenejä, ei kiirettä eikä aikatauluja. Paljon yhdessä vietettyä aikaa ja leikkimistä.

lauantai

Ensin aamulla heräiltiin kaikessa rauhassa, ilman herätyskelloa. Emilia ei tosin hirmuisen pitkään jaksanut nukkua, vaan alkoi töniä meitä hereille jo liiankin aikaisin. Ensin nousi isi leikkimään ja vähän ajan päästä tehtiin vaihto äidin tullessa leikkeihin ja isin kömpiessä vielä hetkeksi peiton alle. Kun viimein oltin kaikki saatu itsemme ylös, startattiin yhteinen päivä oikein todenteolla, laitettiin soimaan Emilian lempibiisi, Antti Tuiskun Rahan takii ja tanssittiin, hypittiin ja laulettiin kaikki yhdessä mukana. Siitä lähti liikkeelle meidän ihana yhteinen, ilon, naurun ja rakkauden täyteinen lauantai.

Aamutouhujen jälkeen käytiin yhdessä ruokakaupassa, ilman kiirettä ja stressiä, tehtiin kotona hiukan ruokaa ja valmistauduttiin päivän kohokohtaan, lähtöön kohti Hop Lop:ia.

Emilia nauttii kaikista leikkipaikoista ja tykkää touhuta niissä. Kauppareissulla Emilian on päästävä Prisman leikkipaikalle ja aina silloin tällöin käydään myös Hesburgerin leikkimaassa, mutta kaikkein paras paikka on Hop Lop, missä tälläkin kertaa vierähti useampi tunti leikkiessä ja kiipeillessä pitkin erilaisia kiipeilyratoja ja mönkien putkissa (jotenkin tuntui välillä vähän ahtaalta…)

Muistan ensimmäisen kerran kun olimme Hop Lopissa. Emilia oli pienempi ja luonnollisesti arempi. Ihan joka paikkaan ei silloin uskaltanut kiivetä eikä joka liukumäestä laskea. Nyt vauhtia riitti niin, että hyvä kun isi ja äiti perässä pysyivät. Tekemistä riitti ja puuhasta toiseen mentiin hiki (isin) otsalla. On ihana nähdä se riemu lapsen kasvoilla, minkä saa aikaan hyppiminen ja kaatuilu pomppulinnassa, liukumäestä yhdessä laskeminen äidin kanssa tai isin kanssa pallomeressä peuhaaminen.

Kaikkein parasta tässä kaikessa on sen tekeminen yhdessä, nauttiminen yhteisestä touhuamisesta. Kaiken sen ilon keskellä mieleeni nousi välillä kaihomielinen ajatus siitä, miten nopeasti aika menee. Emilia täyttää kohta kolme ja leikkivuodet ovat vasta alkaneet, mutta edessä on myös se aika kun Hop Lop on tylsä paikka ja isin ja äidin seuraa enemmän houkuttaa kavereiden seura.

Aika nopeasti nuo ajatukset silti kaikkosivat mielestä. Nyt keskityttiin hyppimään yhdessä trampoliinilla, kaatuilemaan ja nauramaan.

Ihan mieletön päivä. Nämä on niitä hetkiä, joita en ikinä vaihtaisi mihinkään. Nämä on niitä päiviä kun sydän on pakahtua onnesta ja rakkaudesta.

 

House Of Brandonissa on muuten alkanut MID SEASON SALE, eli saatavilla olisi valtava määrä merkkivaatteita edulliseen hintaan. Ale kestää 2.10. asti, mutta kannattaa olla nopea, suosituimmat koot viedään käsistä!

Kuvissa näkyvä Jarin Superdry-huppari on tilattu House Of Brandonista, samoin Sarin takki, neule ja kaulahuivi. TÄSTÄ suoraan verkkokauppaan tekemään löytöjä!