Voiko väkivalta ja sen uhka ”kuulua työhön”?

Luin tutkimuksesta, jonka mukaan eniten väkivaltaa ja sen uhkaa työssään eivät suinkaan kohtaa poliisit tai vartijat, joiden työhön väkivalta ja sen uhka stereotyyppisesti voidaan olettaa ainakin jossakin määrin kuuluvan. Ei, väkivaltaa ja sen uhkaa työssään kokevien ammattikuntien kärjessä komeilevat sellaiset ammatit kuin erityisopettaja, koulunkäyntiavustaja, sairaanhoitaja ja sosiaaliohjaaja, ihan vaan muutamia mainitakseni.

Toisaalta tulos ei yllätä. Jos mietitään esimerkiksi nykyistä koulumaailmaa, jossa opettajalle saa vapaasti haistattaa paskan, heittää kirjalla ja uhata vetää turpaan, eikä opettaja voi muuta kuin hymyillä nätisti, on jokin varmasti pielessä. En tarkoita, että opettajalla pitäisi olla oikeus lyödä karttakepillä sormille, kuten ennen vanhaan, mutta häirikköoppilas pitäisi edes voida poistaa luokasta saamatta syytettä eriarvoisesta kohtelusta.

Valitettavasti väkivallan uhka on myös hoitoalalla työskenteleville arkipäivää. Sairaalan ensiavussa humalaiset ihmiset uhkaavat vetää turpaan jos eivät saa hoitoa juuri ja nyt, eikä uhkaus aina edes jää uhkaukseksi. Kotihoidossa työskentelevät hoitajat joutuvat ottamaan vartijan mukaansa kotikäynneille turvatakseen oman turvallisuutensa. Kyllä siinä kaivataan sitä kuuluisaa kutsumusta kun ihmisiä työkseen auttava joutuu lähtemään töihin peläten mitä tänään joutuu ottamaan vastaan.

Itse kohtaan työssäni väkivaltaa hyvin harvoin, väkivallan uhkaa aina joskus, mutta väkivaltaa kokeneita aivan liian usein. Väkivalta ei kuulu koteihin, ei kouluihin, ei terveyskeskuksiin eikä sairaaloihin. Väkivalta ei kuulu minnekään. Nykypäivänä kun yhä useampi ammattiryhmä joutuu kohtaamaan väkivaltaa ja sen uhkaa työssään, on jokin pielessä. Kun sosiaalityöntekijöille tappouhkaukset ovat arkipäivää, lastentarhanopettajat joutuvat ottamaan lyöntejä ja potkuja vastaan joka päivä, eivätkä lääkäritkään välty väkivallalla uhkailulta, on jossain jotain vikaa.

väkivalta

Minun lapsuudessani kaikki ei ollut paremmin, mutta ainakaan väkivaltaa, oli se sitten fyysistä tai psyykkistä, ei hyväksytty. Sen sietäminen ei kuulunut mihinkään ammattiin. Jos opettajalle huusi haistavittua, joutui ulos luokasta ja rehtorin puhutteluun. Eikä se ollut rehvastelun aihe, vaan häpeä. Väkivallalla uhkaamista ei koulumaailmassa voinut edes kuvitella. Opettajaa kunnioitettiin ja poliisia… no jos nyt ei ihan pelätty, niin ainakin pyrittiin välttämään. Mikä on muuttunut? Miksi koulunkäyntiavustajan potkaiseminen ei ole enää väärin? Miksi lääkäriä saa uhkailla? Mikä oikeuttaa tappo-uhkaukset ihan kenelle tahansa?

Ajattele että joutuisit pelkäämään joka päivä töihin mennessäsi. Yhä useammalle se on arkipäivää.

Metallisydän

4 vastausta artikkeliin “Voiko väkivalta ja sen uhka ”kuulua työhön”?”

  1. Harvoin kommentoin mutta nyt on aihetta. Työskentelen hoitoalalla ja edellisessä työpaikassa nyrkin iskut ja haistattelut oli arkipäivää muutaman asiakkaan kohdalla. Onneksi he eivät voineet tulla niin sanotusti päälle mutta kun joka päivä kuuntelet haistattelua tai väistelet nyrkkejä, että saat tehtyä hoitotoimenpiteet niin syö kyllä naista!! Esimiehen mukaan meidän olisi vain pitänyt ottaa iskut vastaan, mitä helvettiä??! Vaikka kyse on kehitysvammaisista niin kyllä he ymmärsivät onko oikein lyödä tai huutaa/haistatella kun asiaa heiltä aina kysyi. Tuntui että hoitajana olit välillä sylkykupin asemassa, itselläsi ei ole mitään väliä. Mutta alaa en vaihtaisi, kehitysvammaisten parissa tykkään työskennellä ja nykyisessä työpaikassa on ihania asiakkaita.

  2. Ensihoitajana näitä asioita joutuu miettimään jokainen kerta kun uudelle tehtävälle lähdetään. Ikinä ei voi tietää mitä keikalla on vastassa vaikka viesti harmittomalta kuulostaakin. Potilaat ja etenkin omaiset ovat nykypäivänä hyvinkin pelottavia vaatimuksineen, ollaan sitten humalassa tai selvinpäin. Tässä työssä tosiaan joutuu pitämään koko ajan jonkinlaisen tutkan päällä ja miettiä mistä pääsee pois kohteessa ja mitä uskallan seuraavaksi sanoa etteivät suutu. Onneksi suuremmilta uhkauksista olen välttynyt, mutta pienempiä tulee jatkuvasti. Väkivallan uhka monilla aloilla on valitettavasti lisääntynyt. 🙁

  3. Muutaman vuoden koulunkäyntiavustajana ja useamman vuoden päiväkodeissakin työskennelleenä olen eräänkin kerran täytellyt uhka- ja vaaratilannekaavakkeita. Kun Jokelan koulusurmat tapahtuivat, olin muun alan hommissa, mutta Kauhajoen tapahtumien aikaan työskentelin koulussa. Silloin en ollut itse vielä kohdannut työssäni minkäänlaista väkivaltaa tai uhkaa sellaisesta, mutta kun kollega käveli synkkänä käytävällä vastaan ja totesi toisella puolella Suomea jonkun ammuskelevan koulussa, koin ensimmäistä kertaa oloni turvattomaksi työssäni. Vaihtaessani haastavampaan työympäristöön jouduin kokemaan väkivaltaa ja väkivallan uhkaa lähes viikoittain, joskus useamman kerran viikossa tai jopa useamman kerran päivässä. Tänäpäivänä väkivaltaa ja sen uhkaa tuntuu olevan kaikkialla: kaupassa, junassa, bussissa, kadulla, terveyskeskuksessa.. Väkivalta ei missään nimessä ole hyväksyttävä asia, mutta ei pelollekaan voi antaa valtaa, sillä muuten ei voisi elää ja olla.

  4. ”En tarkoita, että opettajalla pitäisi olla oikeus lyödä karttakepillä sormille, kuten ennen vanhaan, mutta häirikköoppilas pitäisi edes voida poistaa luokasta saamatta syytettä eriarvoisesta kohtelusta.”

    Opettaja saa kyllä poistaa häirikön luokasta ilman pelkoa syytteestä, olettaen että hän käyttää lain sallimia voimakeinoja (oppilaan kiinnipitäminen, taluttaminen) mikäli oppilas tekee vastarintaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 25
Tykkää jutusta