TBT: Kolmen liikkeen jalkatreeni

Jalkatreeni, tuo rakas vihattu treeni. Se kaikkein raskain, mutta myös palkitsevin. Jalat on mahtavaa rassata aivan loppuun erilaisilla erikoistekniikoilla ja eristävillä liikkeillä, saada jokainen reiden osa poltamaan. Jalkatreeni voi kuitenkin olla myös hyvin yksinkertainen ollen silti samalla monipuolinen. Tällä kertaa hypätään kolme vuotta taaksepäin ja takaisin treenaamisen perusteiden äärelle. Typistetään jalkatreeni vain kolmeen liikkeeseen sen tehokkuuden ja monipuolisuuden kärsimättä silti yhtään.

Takakyykky – jalkatreenin kunkku

Ensimmäisenä liikkeenä on yksinoikeutetusti takakyykky. Takakyykky nyt vaan sattuu olemaan se tehokkain jalkatreeniliike. Jo yksin takakyykyllä saa jalat murjottua melkoisen hyvin. Tarpeeksi alas tehtynä liike aktivoi sisäreidet, pakarat, takareidet ja etureidet. Pienellä hienosäädöllä jalkojen asennoissa tai suoritustekniikassa saa tuntumaa kohdistettua haluamaansa paikkaan. Tällä kertaa tarkoitus oli kuitenkin tehdä ihan vaan peruskyykkyä ilman kikkailuja.

jalkatreeni

Reilusti painoa tankoon että liike on raskas, mutta sopivasti että selkä pysyy tiukkana ja liikerata puhtaana. Ja sarjat loppuun asti, sitävarten meillä on kyykkyhäkit ja varmistusraudat, että uskaltaa puristaa sen viimeisenkin toiston pelkäämättä tangon alle jäämistä.

Maastaveto – brutaalia voimaa

Seuraavaksi siirrytään maastavetoon. Ei korokkeita, ei sumoasentoja, vaan hartioiden levyinen haara-asento ja veto lähtee jaloilla. Isot painot ja raskaat sarjat niin takareidet ja pakarat ottavat osumaa.

20140321_113656

Takakyykky ja maastaveto ovat tietyssä määrin suosikkiliikkeitäni, mikään muu liike ei ole niin raskas ja brutaali.

Etukyykky viimeistelee homman

Kolmantena liikkeenä tässä jalkatreenissä on etukyykky.

20140321_115219

Jos aiemmissa liikkeissä on lastattu reilusti painoa tankoon, on etukyykyssä oltava hieman varovaisempi painomäärän kanssa. Liike ei saa lähteä hajoamaan, vaan selkä on pidettävä suorana ja tanko olkapäillä. Tässä liikkeessä sarjat saavat olla hieman pidempiä ja johan etureidet huutavat armoa.

Jos tuon kolmikon jälkeen tuntuu että voisi vaikka tehdä vielä jotain, on varmasti jättänyt sarjoissa löysiä tai lusmuillut muulla tavoin. Kunnolla tehtynä jalkaosasto on kauttaaltaan kunnolla muusina.

Metallisydän

Yksi vastaus artikkeliin “TBT: Kolmen liikkeen jalkatreeni”

  1. Niin todellisia reiden kasvattajia, luulis että herra jo ymmärtäisi että eipä ne omat koipesi ole tässä vuosien saatossa kasvaneet noilla mainitsemillasi liikkeillä kummoisesti. Reisien kasvatukseen löytyy kyllä ihan eri liikkeet bodausmielessä, edelleen se juntti bodaus nostelee päätä siellä perähikiällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 10
Tykkää jutusta