Totaalisen turhat kuntosaliliikkeet, älä tuhlaa aikaasi näihin!

Kuntosalitreenaaminen on paitsi tehokas kuntoilumuoto, myös tällä hetkellä erittäin trendikästä. Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen tulee postata sosiaaliseen mediaan ainakin yksi salitreeniin liittyvä kuva viikossa, mielellään asiaan kuuluvalla hashtagilla varustettuna. Selailin eilen näitä ihmisten #fit4life ja #trainhardorgohome päivityksiä Instagramissa ja totesin ihmisten lähinnä tuhlaavan aikaansa salilla, sillä monet kuntosaliliikkeet ovat aivan turhia ja ne voi ihan hyvin jättää tekemättä.

kuntosaliliikkeet

Ehkä yleisin turhakeliike on kyykky

Kyykkäämisen kuvitellaan jotenkin ihmeellisesti olevan kovinkin tärkeä liike, vaikka se todellisuudessa on täysin turha, ja vielä hyvin raskas ja epämukavakin. Todellisuudessa kyykky on kuitenkin aivan turha liike. Miehillä sama koskee itseasiassa koko jalkatreeniä, kyllä ne jalat saa ihan tarpeeksi treeniä kävellessä ja pyöräillessä ja ainahan voi pitää housut jalassa. Samalla aikaa säästyy enemmän hauis- ja penkkitreeniin.

Naisilla asia ei ole ihan niin yksiselitteinen, jalkatreeniä ei voi jättää kokonaan pois koska peppu. Mutta kyykyn voi aivan huoletta korvata askelkyykyllä. Itseasiassa useimmat naiset voivat korvata ihan kaikki salitreeniliikkeensä pelkällä askelkyykyllä. Mitä niillä muilla lihasryhmillä edes tekee kunhan on pyöreä peppu. Ja ainahan voi laittaa silikonit tisseihin ja täytteet huuliin niin paketti on valmis!

Seuraavaksi voi unohtaa vatsalihasten treenaamisen

Vatsalihasten treenaaminen on sen verran tuskaista touhua kaikkine rutistuksineen, istumaannousuineen ja lankutuksineen puhumattakaan jalkojen nostoista. Hyvin epämukavaa ja samalla turhaa, ei ne vatsalihakset koskaan tule kuitenkaan sieltä makkaroiden alta näkymään. Älä siis tuhlaa aikaasi niihinkään.

Sitten on se ojentaja

Joo tiedän, suurin osa lukijoista jäi tässä kohtaa pohtimaan että mikäs se sellainen on. No se on se lihas siellä hauiksen toisella puolella, ihan turha. Mietippä nyt itsekin, kuinka monta kertaa sulle on tultu sanomaan että näytä ojentaja? No ei kertaakaan, sen sijaan ”näytä pala” on jokaiselle hihattomassa paidassa treenaavalle punttipatelle tuttu lausahdus. Ihan turha siis treenata koko ojentajaa, ei se ketään kiinnosta kuitenkaan.

Selkälihakset, onko turhempia?

Mietitäänpä nyt oikein kunnolla selkälihasten merkitystä. Onko ihmiskehossa turhempia lihaksia? Eihän kukaan sua takaapäin edes katsele, ja ne jotka katselee on vaan kateellisia sun hyvinkehittyneille pakaroille. Selkälihakset? Ei niitä kukaan edes huomaa, jätä siis huoletta koko selkätreeni tekemättä.

Olkapäät ja rintalihakset?

Olkapäät on vähän niinkuin rintalihakset, mutta turhemmat. Penkkitulos on se joka merkitsee jotain, ketään ei kiinnosta paljonko teet vipareita tai mikä on sun pystysoutu-tulos. Kyllä näistä kahdesta kannattaa aina valita se rintalihas ja rintatreenissä aina ehdottomasti penkki. Se on se joka merkitsee.

Mihin siis kannattaa panostaa?

No naisten kohdalla se tuli selväksi jo alussa, askelkyykky on kaikki mitä nainen kuntosalilla tarvitsee, tietysti trendikkään pukeutumisen ja tyylikkäiden kuulokkeiden lisäksi.

Miehelle kaikki on aina hankalampaa, niin kuntosalillakin. Siinä missä naisille riittää yksi liike, mies joutuu taas tekemään ainakin kaksi. Mies ei nimittäin voi sivuuttaa penkkipunnerrusta eikä hauisliikkeitä. Niitä voikin sitten hinkata joka päivä vaikka kahdesti. Kannattaa muistaa ostaa kotiinkin pienet käsipainot, on todella tehokasta hinkata hauiskääntöjä myös iltaisin sohvalla sipsiä mussuttaessa.

Metallisydän

10 vastausta artikkeliin “Totaalisen turhat kuntosaliliikkeet, älä tuhlaa aikaasi näihin!”

    • Saattaa olla, ”asiantuntijalausunoihin” 😉😂

  1. Mutta siis totuushan on että kuntosalit ovat muutenkin hukkaan heitettyä rahaa, koska tokihan lenkkipolulla saa yhtä hyviä tuloksia ja tukea rankaan yhtälailla kuin punttitreenillä! Ihan sama vaikka sataa, on pakkasta, liukasta ja pimeää, kyllä sitä siellä ulkonakin saa jumpattua jos oikeasti haluaa! 😉 Näin kuulin miehen serkkulikan mieheltä ja eihän ihmiset nyt tuollaisia lämpimikseen juttele.

  2. Tämä oli aivan käsittämättömän hauska, hyvin kirjoitettu ja kuin raikasta tuulta vastaava kirjoitus, kiitos syvästä hyvänmielen tilasta, vaikken ääneen nauranutkaan!! =) Hymyilemään jäin, ja niin taatusti jäävät monet muutkin lukijat! =)

  3. Kyllähän vatsalihasten treenaaminen on tärkeää etenkin näin kesän kynnyksellä, sillä illalla ennen nukkumaanmenoa tehdyt istumaannousuthan tunnetusti polttavat rasvaa paikallisesti vatsan alueelta. Jo muutamalla sadan toiston sarjalla joka ilta tehtynä on mahdollista saavuttaa täydellinen sixpack ja ehtiä kesäkuntoon jopa kahden viikon varoitusajalla. Tämä on ihan kaikissa naistenlehdissä tunnettu kikka.

    • Kiitos, että muistutit tästä!! Naistenlehtien lukeminen on jäänyt vähän vähälle viime aikoina, ja kauhea kiire olis päästä kesäkuntoon ennen heinäkuuta eli lomien alkua….. Istumaannousuja siis, eikä muuta!

      :—DDDDDDDDDD

  4. kyllähän se metsässä käveleminenki vahvistaa sen verta jalkalihaksia ettei niitä kannata enää salilla treenata, aikanaa kyykätä, iskee vielä ylirasitus! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 61
Tykkää jutusta