Pitääkö aina saada kaikki mitä haluaa?

Olin tässä yhtenä päivänä kaupassa ja kassajonossa takanani jonotti äiti alle kouluikäisen poikansa kanssa. Äiti ja poika kävivät keskustelua, jonka lisäkseni kuulivat varmasti muutkin kassajonoissa olijat. Poika vaati saada limutölkin ja äiti ei sitä suostunut pojalle ostamaan, vaan perusteli pojalle että tällä on kaksi litraa limua kotona jääkaapissa. Poika intti ja intti, polki jalkaa ja kiukutteli, mutta äiti ei antanut periksi. Äiti latoi kassahihnalle sylistään pari maitoa, jauhelihaa, salaattitarvikkeita ja kaksi tölkkiä siideriä. Poika kyseenalaisti miksi äiti sitten ostaa itselleen siideriä mutta hän ei saa limutölkkiä. Äiti selitti rauhallisesti että ne ovat hänen saunajuomansa ja pojalla on edelleen ne kaksi litraa limua kotona jääkaapissa saunajuomaksi. Poika jatkoi kiukkuamista, mutta äiti ei antanut periksi ainakaan siihen mennessä kun sain omat ostokseni tehtyä ja poistuin kaupasta.

haluaa

Pitääkö aina saada kaikki mitä haluaa?

Tuossa tilanteessa äiti olisi päässyt uskomattoman paljon helpommalla ostamalla pojalleen tuon euron limutölkin, olisi välttynyt kinaamiselta ja kiukuttelulta julkisella paikalla, eikä olisi joutunut perustelemaan omia siidereitään muiden asiakkaiden kuullen. Äiti kuitenkin piti linjansa eikä antanut periksi ja se on nykypäivän kasvatuksessa mielestäni kunnioitettavaa. Kyse ei nimittäin ole limutölkistä eikä eurosta, jonka se maksoi. Kyse on kasvatuksesta.

Lapsen kuuluu saada limua, karkkia, jäätelöä ja uusia leluja, mutta ei aina, ei joka kerta. Lapset oppivat tiettyjä toimintamalleja, joihin me vanhemmat sekä muut aikuiset heitä ohjaamme. Jos äiti olisi tuossa tilanteessa hyssytellyt lasta ja suostunut ostamaan limutölkin ettei lapsi kiukuttelisi, joutuisi hän varmasti tekemään niin seuraavallakin kerralla. Lapsen kasvaessa kiukutellaan seuraavaksi uudesta pleikkaripelistä, sitten moposta ja lopulta aikuisena miehenä tuo kiukuttelemalla kaiken periksi saanut lapsi alkaisi vaimonsa kanssa kaupassa ollessaan kiukuttelemaan kaljahyllyn luona kun vaimo kieltää ostamasta sikspäkkiä. Siinä sitten ihmetellään lattialla selällään sätkivää ja huutavaa aikuista miestä…

No ehkä tuo viimeinen meni hiukan liian pitkälle, kuka vaimo nyt mieheltään sikspäkin kieltäisi…

Rajat ja rakkaus

Kaiken tämän jaarittelun ja mielikuvien maalailun jälkeen päästään viimein siihen ajatukseen tämän tekstin taustalla, eli rajoihin ja rakkauteen. Vaikka rajoittaminen lapsesta saattaakin tuntua pahalta, ilkeältä, jopa julmalta, se ei sitä ole. Rajojen luominen lapselle osoittaa rakkautta ja tuo turvallisuutta. Lapsen on opittava pettymyksiin, opittava ettei aina saa kaikkea mitä haluaa. Ja jos sitä ei omat vanhemmat opeta, kuka sitten?

Väitän, että tuolloin kanssani kassajonossa olleista ihmisistä kaikki eivät ajatelleet asiasta samoin kuin minä. Olen varma, että joku mietti, että eikö se äiti nyt hitto vieköön voi pojalleen limutölkkiä ostaa, joku saattoi turhautua kiukutteluun, joku jopa pitää äitiä tiukkapipona. Itse nostin mielessäni hattua äidille, joka ei antanut periksi, ei edes siinä vaiheessa kun poika huusi kovaan ääneen äidin saunasiidereistä.

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Pitääkö aina saada kaikki mitä haluaa?”

  1. Tosi hyvät ajatukset!
    Ja pitäähän nyt aikuisen miehen sikspäck saada 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 45
Tykkää jutusta