Ilmojen halki käy joogaajan tie… Testissä ilmajooga!

Onhan tässä tullut testattua jos jonkinlaista ryhmäliikuntaa. Pumppitunnilla pelkäsin kuolevani, kahvakuulatunnilla pelkäsin etten kuole ja spinnitunnilla pelkäsin ihan muuten vaan. Ilmajooga sai minut pelkäämään että katkaisen niskani…

ilmajooga

Tutuillani on Porin keskustassa Satasyke-niminen kuntoilukeskus, jonka tarjontaan kuuluu muunmuassa ilmajoogatunteja. Jo pidempään Erika on minua yrittänyt tunnille houkutella, mutta jostain syystä (itsesuojeluvaisto? itsekunnioitus?) en ole tunnille muka ehtinyt. Nyt kun Erika lupasi ohjata minulle ja Sarille ihan yksityisen ilmajoogatunnin, ei hommasta enää voinut kieltäytyä. Me tehtiin siis kunnon henki- ja tapaturmavakuutukset ja asteltiin reippaina SataSykkeelle…

Ihan tavallisen näköinen kidutuskammio jumppasali, mitä nyt katosta roikkui silkkisen näköisiä liinoja. Sisäinen pikkulapseni (ei kovin syvällä) innostui heti ja olisi halunnut päästä kiipeilemään ja keinumaan liinoissa. Sari kun jotenkin tuntee ajatuksenjuoksuni, mulkaisi ankarasti ja sain hillittyä itseni ennen kuin kiepuin katon rajassa… Jotenkin silti aavistelin että sinnekin vielä päädytään…

Ensin ”tutustuttiin liinoihin” Erikan opastuksella, eli aseteltiin niitä kainaloiden alle ja polvitaipeisiin, venyteltiin ja lämmiteltiin ”hiukan”. Vesipullo alkoi tyhjentyä tasaista tahtia ja hikivesi vuotaa otsalla, siis jo ennen varsinaista lihaskunto-osuutta. Alkoi hirvittää ihan toden teolla, sillä etukäteen jutellessamme olin antanut Erikalle vapaat kädet tunnin suunnittelun suhteen. Vasta tässä kohdassa tajusin sen silloisen ilmeen Erikan silmissä, se oli puhdasta kostonhimoa. Jokunen vuosi sitten taisin ohjata Erikalle pari raskaamman puoleista jalkatreeniä kuntosalin puolella…

No myöhäistä se sitten siinä vaiheessa jo oli, köysi oli kiertynyt jo kaulan ympärille, noin niinkuin kuvainnollisesti, vielä tässä vaiheessa liina oli turvallisesti vasta nilkkojen korkeudella.

Siinä sitten ähkittiin, punnerrettiin, tehtiin vatsalihasliikkeitä ja lankkuja, erilaisia staattisiä pitoja, ähkittiin, puhkittiin ja jumpattiin. Sarille homma vaikutti jotenkin helpommalta. En tiedä sitten johtuiko se paremmasta kunnosta, paremmasta notkeudesta vai molemmista yhdistettynä, mutta siinä kun meikäläinen lysähti välillä lattiaan, pyyhki hikeä silmistä ja tarrautui vesipulloon kuin viimeiseen oljenkorteen (Esitin juovani monta kertaa vielä senkin jälkeen kun pullo oli tyhjä, sillä siten sai pienen hengähdystauon siihen rääkkiin), Sari kieppui liinoissa kuin vanha tekijä…

Lopulta parin lyhyen tajuttomuushetken jälkeen lihaskunto-osuus oli ohi ja päästiin siihen kieppumiseen ja keinumiseen. Erikan ohjeiden mukaisesti kieputeltiin jalkaa liinan ympärille ja kiepahdettiin välillä pää alaspäin ja tartuttiin kiinni nilkasta. Nyt jos koska oltiin meikäläisen mukavuusalueen ulkopuolella, mutta jossain vaiheessa tajusin nauttivani täysillä. Ihan mielettömän hienoa kiepsahdella ja pyöriä noissa liinoissa. Pystyin melkein kuvittelemaan itseni tuhatpäisen yleisön eteen, kieppumaan kymmenien metrien korkeudessa hurrauksen kaikuessa korvissa. Todellisuudessa se taisi olla huminaa, jonka tajunnan rajamailla oleminen aiheutti…

Ilmajooga ei ole lastenleikkiä, se ei oikeastaan ole leikkiä lainkaan, tai niin minulle ainakin muistutettiin useamman kerran tunnin aikana. Ja olihan se rankkaa, hiki virtasi valtoimenaan ja koko loppupäivän oli aikalailla nuutunut olo. Olen vahvasti sitä mieltä, että kerran viikossa olisi erittäin hyödyllistä käydä punttitreenien ohella ilmajoogassa. Varmasti paranisi niin liikkuvuus kuin aerobinen kuntokin ja mielen valtaisi rauhallinen zen.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 39
Tykkää jutusta