Kenen idea tää dieetti oikein oli?

”Lihavat on leppoisia”, ”Hyvä ruoka, parempi mieli”, ”Leipä miehen tiellä pitää”, ”Olet mitä syöt” ja mitä näitä nyt on? No mä olisin just nyt niin kovin mielelläni vaikka iso lautasellinen kaurapuuroa. Tää dieetti on perseestä.

dieetti

Jari:

Mun motivaatio dieettiin menee jossain kaukana. Yhtä kaukana kuin paine lihaksista, iloisen virkeä mieliala ja energiset salitreenit. Koko ajan väsyttää (tosin nukunkin aika vähän) ja kofeiinia kuluu sellaisia määriä etten kehtaa edes kertoa. Painon putoaminen ja kiristyminen mikä oli silmin nähtävää ensimmäisten 12 viikon aikana on pysännyt kokonaan ja syynä siihen ei ole mikään muu kuin motivaation puute.

Motivaatiota ei yksinkertaisesti ole ja kun se puuttuu, alkaa selkäranka taipua. Olenkin ihan tuosta vaan lisännyt ruokavaliooni hiukan leipää iltamunakkaan kaveriksi, syönyt töissä välillä omien eväiden sijaan jotain ihan tavallista kotiruokaa, joka on saanut kuolan valumaan paidalle sekä nyt pääsiäisenä syönyt Emilian suklaamunasta puolet (Emilian luvalla).

Ei nuo mitään kuolemansyntejä ole, mutta ne kaikki yhdessä on saaneet hyvin sujuneen painonpudotuksen ja vatsanahan kiristymisen pysäämään. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta se morkkis. Saatana.

Nyt onkin aika vetää se lautasellinen kaurapuuroa ja päälle pussillinen karkkia. Sitten lähtee reilun viiden viikon rutistus, todellinen dieetti, ei yhtään herkkua, ei yhtään sortumista tai ohisyöntiä ennen työpaikan virkistyspäivää 24.5. Tarvittaessa yksi puhdas tankkauspäivä matkan varrelle, mutta silloinkaan ei herkutella. Jos tämä pätkä menee kunnolla, sikaillaan virkistyspäivässä oikein olan takaa (ruuan osalta).

Sari:

Dieetti sujuu hyvin, tää on ihan kivaa. Pikkuhiljaa alkaa tavoitekunto olla saavutettu ja voi alkaa miettimään dieetin lopettamista. Jatketaan nyt kuitenkin tätä dieettiä vielä vähän aikaa ja siirrytään sitten nautiskelemaan ylläpitokaloreilla kesän yli. Syksyllä päästäänkin sitten syömään, kasvattamaan lihasta ja rikkomaan kaikki ennätykset salin puolella…

Niin ja aion muuten sikailla työpaikan virkistyspäivässä ihan kaikilta osin 😉

Metallisydän

7 vastausta artikkeliin “Kenen idea tää dieetti oikein oli?”

  1. Heippa!
    Dieetin loputtua ois mielenkiintosta lueskella kunnon ylläpidosta! Miten ruokavalio ja treenit muuttuu silloin 🙂

  2. Miksi ette (tai ainakin näin olen riisi jauheliha postauksista ymmärtänyt) syö IIFYM periaatteella? 😀 Se antaa kyllä diettiin vähän helpotusta ainakin omasta mielestä. Esim. mehujäätelöä on helppo mahduttaa iifym diettiin ;D ja himojen iskiessä vähän muutakin!

    • Se systeemi ei vaan yksinkertasesti sovi mulle. Mieluummin kokonaan ilman herkkuja kuin se vähä mikä makroihin mahtuu 🙂

    • Tai edes sitä aikaisemmin himoitsemaasi perunamuussia 😁 Sehän on terveellinen ja ihan hyvän määrän saa keitinveteen tehtynä syödäkin!

  3. Muakin kiinnostaisi ”jatkosuunnitelmien” tarkentaminen jossain vaiheessa, Sarin osuudesta en ymmärtänyt mitä on ylläpitokalorit, eli sellaisesta kuulisi mielellään… 🙂

    • Kyllä ne jatkosuunnitelmat vielä kerrotaan… Sanotaan vaikka näin, että Sarin mukanaolo ei tule rajoittumaan pelkkään dieettiin 😉

      Ylläpitokaloreilla Sari tarkoittaa sitä kalorimäärää, jolla hyvää kuntoa pidetään yllä, eli paino ei tipu, eikä nouse sen kummemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 25
Tykkää jutusta