Isi – supersankari vai ihan tavallinen mies?

Mä olen ollut tässä nyt kaksi ja puoli vuotta isi. Se kaksi ja puoli vuotta on ollut ylivoimaisesti mun elämäni parasta aikaa. Voin ihan rehellisesti, käsi sydämellä sanoa, että en vaihtaisi siitä ajasta hetkeäkään pois, en edes kakkavaippojen vaihtamista tai niitä huonosti nukuttuja öitä pienen vauvan itkua tyynnytellessä. Ne kaikki hetket on muovanneet musta sen isin joka olen, ne kaikki hetket on luoneet mun ja Emilian välille mielettömän siteen.

isi

Emilian syntyessä mä en ollut alkuunkaan kovin itsevarma isi. Päinvastoin, mulla ei ollut juuri minkäänlaista kokemusta pienistä vauvoista ja opettelu aloitettiin ihan vaippajutuista lähtien. Se pieni vauva oli jotain ihan ihmeellistä, samoin ne kaikki tunteet, joita tuo pieni käärö sai aikaan. Mä en ennen osannut kuvitellakaan sellaista rakkautta mitä tunnen Emiliaa kohtaan. Epävarma mä olen vieläkin, tuun varmaan aina olemaan, mutta tietynlaista varmuutta tähän isi-hommaan on tässä reilun parin vuoden aikana kyllä tarttunut, ainakin se vaipanvaihto sujuu nykyisin ihan rutiinilla. Ja tietysti nyt ollaan jo siinä vaiheessa että vaipasta opetellaan pois, taas jotain uutta ja ihmeellistä luvassa, meille molemmille.

Tietyllä tavalla me ollaankin kasvettu Emilian kanssa tähän isi-vauva -juttuun yhdessä. Emilia on opettanut isille vähintään yhtä paljon kuin isi Emilialle. Silti voin kyllä sanoa että ei tästä mitään tulisi ilman tuota äitiä… On tässä ollut tilanteita, joissa isi olisi ollut ihan sormi suussa, mutta äiti hoitanut homman kuin vettä vaan. On ihana seurata äidin ja Emilian suhdetta, sitä lämpöä ja rakkautta. Jos mun ja Emilian välillä on vahva ja lämmin side, se ei ole mitään verrattuna Emilian ja Sarin väliseen siteeseen. Täytyy myöntää, että aina joskus olen hiukan kateellinenkin Sarille tuosta siteestä, mutta ihan vähän vaan 😀

En ole millään mittakaavalla mikään superisi. Mä en osaa lentää, mutta mä osaan lennättää Emiliaa lentokoneessa, mä en pysty murtamaan muureja, mutta osaan tosi hyvin koota legotaloja tai junaratoja. Ja oon muuten ihan törkeen hyvä syömään leikkiruokia. Mä en ehkä ole paras, mutta mä teen parhaani.

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 34
Tykkää jutusta