Kolme liikettä, 30 sarjaa ja 150 toistoa… että sellanen kuntopiiri!

Meikäläisen treenit on pääasiassa sellaista bodailua, kohdelihaksella puhtaasti pumppailua. Aina silloin tällöin tekee mieli tehdä jotain muutakin, kuten nyt loppuvuodesta kun lähdin hakemaan rajojani maastavedossa. Se projekti jäi hieman kesken kun vuosi vaihtui ja dieetti alkoi. Maastaveto-projekti saa jatkoa joskus ensi syksynä, nyt ollaan dieetillä ja dieettiin kuuluu ihan erilaiset kokeilut, kuten esimerkiksi kuntopiiri… minun tavallani!

Otsikon mukaisesti kuntopiiri sisälsi kolme eri liikettä: kyykky, vinopenkki ja kulmasoutu.

kuntopiiri

kuntopiiri

kuntopiiri

Näitä kolmea ah niin ihanaa liikettä tein vuorotellen kiertäen, jokaista aina viisi toistoa ja vaihto seuraavaan, kymmenen kierrosta. Tauko liikkeiden välillä oli sen verran mitä nyt painojen vaihtamisessa kului aikaa. Yhteensä siis 30 sarjaa ja 150 toistoa.

Alkuun käytettävät painot olivat hieman isommat, eikä silti viiden toiston tekeminen tuntunut raskaalta. Kierrosten edetessä alkoi kuitenkin rauta painaa ja käytettävää painomäärää jouduin matkan varrella pienentämään pariinkin otteeseen ja silti viimeisillä kierroksillla sai laittaa kaiken peliin että tuo viisi toistoa tuli kasaan kussakin liikkeessä…

Kymmenen kierroksen ja 150 toiston jälkeen oli totaalisen puhki. Sykemittaria ei ollut, mutta väittäisin silti sykkeen nousseen suhteellisen korkeisiin lukemiin. Hikikin pääsi hiukan tulemaan… Treenin jälkeen oli koko päivän aika vetelä olo, ihan erilainen kuin minulle tutun bodailutreenin jälkeen ja sitähän tällä lähdin hakemaankin. Voisi ottaa joskus vaikka uusiksi!

Noin viikko sitten kirjoittelin tilaamistani uusista levypainoista. No perhana, ajatusvirhehän niiden kanssa tuli ja se piti korjata. Tilasin siis Kuntokaupasta vielä yhdet 5 kg ja 2,5 kg levypainot lisää settiä täydentämään. Nyt sarja on täydellinen ja omakin silmä lepää sitä katsellessa 🙂

20170202_223349
Ennen…
20170202_222330
Lisätilaus…
20170202_223448
Ja jälkeen, valmis kokonaisuus.

Tuon levypainojen tilailun yhteydessä sain neuvoteltua teille blogin lukijoille alekoodin, jolla saatte Kuntokaupan Treenikalenterin huimaan alennushintaan. Koodilla METALLI2017 irtoaa tuo kalenteri, jonka laatimisessa olen itsekin ollut osallisena, huimaan 5 € hintaan (norm. 17€).

20161201_204644-700x394

TÄSTÄ pääsee suoraan tilaamaan kalenterin ja alennus astuu voimaan kun kirjaatte alekoodin METALLI2017 ostoskorin yhteydessä olevaan alekoodilokeroon. Kaiken lisäksi tuo 5 € hinta sisältää postikulut!

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 4
Tykkää jutusta