Kuinka paljon on tarpeeksi?

Yksi kiehtovimmista asioista kuntosalitreenissä on mielestäni se, että koskaan ei ole valmista, koskaan ei ole todella tyytyväinen itseensä tai tuloksiinsa, vaan aina haluaa lisää. Jos olisin tyytyvyt siihen lihasmassaan tai treeniuloksiin, joista haaveilin 15-vuotiaana, olisi koko touhun voinut lopettaa jo vuosia sitten. Onneksi tavoitteet kasvavat sitä mukaan kun kehitystä tulee, mutta onko mikään koskaan tarpeeksi?

Loppuvuoden maastavetoprojektissani asetin tavoitteeksi 250 kilon nostamisen. Tavoite jäi saavuttamatta, 250 kiloa ei noussut kuin polviin ja ennätykseksi jäi 240 kiloa. Nyt projekti on tauolla ainakin dieetin ajan, mutta tulokseen en ole likimainkaan tyytyväinen, vaan lähden sitä taas tavoittelemaan suuremmaksi syksymmällä. Silloin ei tavoitteena kuitenkaan enää ole se 250 kiloa, sen tiedän tämän vuoden aikana nousevan jos ei sen kummempia loukkaantumisia satu. Tavoitteet on asetettava siten että niitä pitää ihan oikeasti tavoitella, siksi uusi tavoite tulee olemaan 260 kiloa…

tarpeeksi

Jotta treenaaminen tavoitetta kohden voisi jatkua täysipainoisesti myös omalla kotisalilla, tilasin Kuntokaupasta hieman täydennystä levypainovalikoimaan. Nyt alkaa levypainotelineet näyttää jo ihan mukavilta ja levypainot riittää varmasti meikäläisen maastavetoihinkin hamaan tulevaisuuteen asti…

20170126_194704

20170126_195141

20170126_195005

Tällä hetkellä ei kuitenkaan tavoitella uusia ennätyksiä, dieetillä kun ollaan. Nyt syödään tarkasti ja poltetaan sinnikkäästi ylimääräiset rasvat pois ja katsotaan sitten onko lihasmassan suhteen tullut kehitystä. Syksyllä sitten nostetaan taas ruokamääriä ja lähdetään hakemaan kehitystä muunmuassa siihen maastavetotulokseen…

Kivaa touhua tämä treenaaminen 🙂

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Kuinka paljon on tarpeeksi?”

  1. Hei, neuvoa jos saa kysyä maveihin liittyen…..olen siis 40-kymppinen, hyväkuntoinen nainen, treenannut salilla jo monta vuotta. Mavet oon kuitenki aina jättäny väliin kunnes nyt lihasmassan kasvettua tuntuu, että alan olla valmis treenaan raskasta mutta niin ihanaa mavea.
    Tavoitteeni ykkösmaksimiksi painoni perusteella luin jostain olevan 90 kg, pääsis nyt aluksi sinne.
    Oon edenny nyt 70 kiloon (aloitin 50 kg) ja toistoja neljän sarjassa menee 12-10-9-8. Käytän hanskoja, mut oon huomannu et kun alkaa hikoilla, ote lipsuu. Pitäiskö hankkia gripit et vois latoa lisää kiekkoja? Miten etenisin? 5kg/ vko?
    Treenaan aina yksin ja tuntuu et alkaa painomäärät hirvittää, vaikka tiedän ettei tarvis, nosteleehan ”tavisnaiset” paljon enemmänkin.
    Kiitos jos jaksat vastata!

  2. Kokeile ihmeessä joko gripsejä tai ihan tavallisia vetoremmejä, nekin on ihan helppoja käyttää kun käytön oppii 🙂

    Painomäärää kannattaa lisäillä maltillisesti ettei tekniikka kärsi, kiire näissä hommissa ei saa olla 🙂

    Ei muuta kuin tsemppiä treeniin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 2
Tykkää jutusta