No nyt se on uudistunut, mitäs tykkäätte?

Mä taisin viimeks hiukan johtaa teitä harhaan… Tai miten sen nyt ottaa, kerroin että mun blogi tulee uudistumaan, mutta jätin kertomatta että samalla uudistuu koko FitFashion. No nyt se on uudistunut ja mä jouduin luopumaan mun mustasta teemasta, nyyh… Mutta kuten Sari mua lohdutti, ihan kivalta ja raikkaalta tää uus ulkoasu vaikuttaa.

uudistunut

Siinä en kuitenkaan harhauttanut, että kun sain tietää ulkoasun muuttuvan, päätin pienen ensikapinan jälkeen suhtautua muutokseen avoimesti ja otin sen mahdollisuutena päivittää myös blogin sisältöä. Sainkin teiltä rakkaat lukijat arvokkaita vinkkejä siitä, mistä aihealueista haluaisitte jatkossa lukea Metallisydämen kivasta ja raikkaasta blogista.

En edes tajunnut että mulla on noin monipuolinen blogi, valtavasti erilaisia aiheita ja ideoita. Tuo lista laitetaan tarkasti talteen ja pidän sitä ohjenuorana uusia juttuja suunnitellessani.

uudistunut

Emiliakin osallistui omalta osaltaan muistilistan tekemiseen, saa nähdä mitä kivaa Emilia tulee oman listansa pohjalta kirjoittelemaan…

uudistunut

Muutama juttu on jo varma, lajitestauksia tulen tekemään mahdollisuuksien mukaan lisää, esimerkiksi ilmajooga on jo pidemmän aikaa kiinnostanut… Dieetille on aikomus lähteä tuossa vuoden alkupäivinä, itseasiassa Sari aloittaa dieetin myös, olisiko teillä kiinnostusta seurata myös Sarin edistymistä?

Treeni- ruoka- ja lisäravinnejuttuja tulee luonnollisesti löytymään myös uudistuneesta, kivasta ja raikkaasta Metallisydämen blogista, onhan kaiken perustana kuitenkin treeniblogi. Treenijutuissa kolmen liikkeen treenit tekevät paluun, samoin rääkkitreenit. Myös aloittelijoille tulen laatimaan omia ohjeistuksiaan liikesuoritusten ja ohjelmien muodossa.

Lisäksi paljon paljon arkijuttua, perhejuttua ja sopivasti kaikenlaista muuta elokuva-arvosteluista tatuointitarinoihin sotkettuna mukaan.

Juuri saamani tiedon mukaan Metallisydän logon päivittäminen valkotaustaiseksi onnistuu ja huomenna hyppään junaan ja painelen A-Lehdille kuvattavaksi uutta promokuvaa varten. Ajattelin ehdottaa jotain tän tyylistä… Kyllä kohta kaikki on niin kivaa ja raikasta!

uudistunut

Käykääs tekin kertomassa mielipiteenne FitFashionin uudesta ilmeestä TÄÄLLÄ

Ai niin, Pipon, Tafferin griperit ja muutaman pussin Prezonea voitti nimimerkki ElisaKK, laitahan sähköpostia osoitteeseen [email protected] niin saadaan palkinto matkaan!

Metallisydän

10 vastausta artikkeliin “No nyt se on uudistunut, mitäs tykkäätte?”

  1. Ulkoasupäivityksen jälkeen fitfashion-portaalin valikko (jossa FF-logo sekä linkit kategorioihin: treeni, ruoka jne…) liikkuu vähän hassusti, ainakin käyttämälläni selaimella eli Firefoxilla. Sen sijaan, että valikkopalkki pysyisi sivun yläreunassa, se siirtyy pari senttiä yläreunan alapuolelle, jolloin itse blogitekstiä selatessa tekstiä löytyy sekä palkin yläpuolelta että alapuolelta. Sama homma tapahtui iPhonella, kun surffasin Safari-selaimella blogiasi. Tällöin tosin palkki jäi keskelle sivua, eikä ylälaitaan.

    Tämä ei varmastikaan ole henkilökohtaisesti sinun korjattavissa, mutta voit kenties laittaa vinkkiä eteenpäin 🙂 Ainakin kuvittelisin, että palkin ei ole tarkoitus jäädä häiritsevästi keskelle, vaan pysyä ylälaidassa….
    Lisäksi kommenttikentän laatikot erottuvat reunojen vaalean värin takia aika heikosti taustasta, ellei niiden kohdalle siirrä hiiren kursoria.

    Muuten näyttää pirteältä ja kivalta! Eiköhän tähän totu!

    • Mun mielestä mobiililuettavuus on ihan paska, johtuen nimenomaan tosta palkista joka on koko ajan tiellä.

      Laitan viestiä eteenpäin 🙂

    • Joo, en jaksanu mobiilisti edes jäädä lukemaan, juuri siitä palkista johtuen! Ja näin tietokoneenkin näytöllä palkki on sen verran rasittavassa kohdassa, että jää kyllä FitFashion-blogit lukematta niin kauan, kunnes asia on korjattu 😀 Kiitos reagoinnista!

    • Moikka, havaitsimme saman pian julkaisun jälkeen; pakollinen eväste-ilmoitus sotki navigaation toimintaa. Saimme ongelman juuri korjattua ja hienosäädämme ilmeneviä ongelmia edelleen. Parempia lukukokemuksia blogin seuraajille 🙂

  2. Mobiililla kommentteja lukiessa, sanat näkyvät yksitellen allekkain vain oikeassa laidassa… Huonompaa suuntaan muuttui 😐

    • Kehitystyötä tehdään koko ajan ja vikoja korjataan 🙂

  3. Halleluja, musta tausta on poissa. Nyt mielenkiintoisen otsikon osuessa silmään jutun uskaltaa käydä lukemassa ilman, että näkökyky lähtee.

    • Ja taas elämästä puuttuu hiukan enemmän jännitystä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta