Läski on ikuista – vai onko?

Olen aina pitänyt itseäni kurinalaisena ja voimakastahtoisena ihmisenä, ainakin mitä tulee painonhallintaan. Olen vetänyt itseni muutaman kerran suhteellisen tiukkaan kuntoon ja tiedän mitä se vaatii. Helppoa laihduttaminen ei ole, se vaatii itsekuria, panostamista ja pitkäjänteisyyttä, mutta niillä ainakin itse olen onnistunut – tähän asti.

läski

Kuvan kunto on tällä hetkellä vain kaukainen haave, taisin nimitäin ottaa pari vuotta sitten isimasu-buumin hiukan liian vakavasti, meikäläiselle kun on tässä kahden vuoden aikana kertynyt aika mukavanlainen isimasu… eikä se läski lähde saatana mihinkään!

Parikin kertaa olen jo aloitellut dieettiä, mutta molemmilla kerroilla homma on tyssännyt parin viikon jälkeen. Syynä ei ole liian raju aloitus tai vääränlainen ruokavalio, vaan ihan yksinkertaisesti motivaation puute, minua ei vaan kiinnosta, en halua sitä tarpeeksi.

Mikä on muuttunut?

Tässä vuosien varrella on moni asia muuttunut, fitness-kuplani on puhjennut. Minusta on tullut isä ja se on tuonut elämään valtavan paljon uutta sisältöä. Asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut, enää treenaaminen ja erityisesti puhtaasti syöminen ei ole se maailman tärkein asia, vaikka edelleen korkealla prioriteettilistallani ovatkin. Arki on kuitenkin paljon kiireisempää, enää ei ole aikaa treenata yhtä paljon kuin aiemmin ja yhä useammin Emilian kanssa leikkiminen ja touhuaminen menee treenaamisen edelle. En halua jäädä paitsi yhteisistä uimahallireissuista ja niiden tuomasta riemusta tai lähipuistossa keinumisesta tai muustakaan touhuamisesta.

Ruokailujen välit venyvät välillä väkisinkin liian pitkiksi, ei vaan ehdi syömään ajoissa. Kun tullaan reissusta kotiin, ei voi enää syöksyä ensimmäiseksi keittämään riisiä ja paistamaan kanaa, vaan ensin riisutaan ulkovaatteet, juostaan välillä kikattaen karkuun, pestään kädet ja roiskitaan vettä isin naamalle, laitetaan Emilialle ruokaa ja syöpötellään ja sitten kun muut jutut on hoidettu, tulee isin ruuan vuoro. Ja ei, aina ei vaan ole ruokaa valmiina mukana eväsrasioissa, enkä edes halua olevan. Kun jossain vaiheessa haluan tarpeeksi saada ne vatsapalikat taas esiin ja lähden taas tosissani dieetille, ei dieettini tule koskaan olemaan niin kovaa hommaa, että minun pitää ottaa eväsrasiat mukaan uimahalliin tai leikipuistoon.

läski

Vaikka fitness-kuplani onkin puhjennut, fitness ei ole kadonnut minusta mihinkään, ainoastaan suhtautumiseni siihen on muuttunut. En tykkää vatsamakkaroistani, tiedän että nauttisin olostani enemmän 10 kiloa laihempana. Nautin kuitenkin tällä hetkellä sitäkin enemmän stressittömästä, vapaammasta fitness-elämästä. Treenaan edelleen kovaa viisi kertaa viikossa ja ruokailujen perusrunko on kunnossa, mitä nyt repsahtelee suhteellisen usein herkuttelun puolelle… Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla suorittamista, minun ei tarvitse olla timmi ympäri vuoden. Otsikon kysymykseen vastauksena, läski ei ole ikuista, dieetin ja vatsapalikoiden aika tulee kyllä, mutta se ei ole nyt. Juuri nyt nautin täysillä yhteisistä hetkistä Emilian kanssa herkutteluineen kaikkineen.

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Läski on ikuista – vai onko?”

  1. Hahaa. Blogin kautta kävin katsomassa Dromen pöksyjä, joista nyt antaisin henkeni. Tai siis siitä, että ne sopisivat jalkaan. Päästin pienen itkun, kun kokotaulukkoa katsoessa tajusin, että se vuosi sitten liian iso xl ei menisi tällä hetkellä edes käsivarren ympäri. Tai siltä ainakin tuntuu. Esikoinen mahassa, loppupuolella menossa ja voi jesus nimismies kun on emäntä levennyt. Painoa tullut vain muutama kilo (no alta toistakymmentä kuitenkin..), mutta lantio on levennyt metrillä. No, mahtuupa poika ulos kärrynpyöriä heitellen, jos tässä jollain yrittää itseään lohduttaa. Ja vaikka nyt ajattelen, että isken aivan perkeleellisen dieetin käyntiin viimeistään imetyksen loputtua, niin mahtaa olla prioriteetit uusina silloin. Nyt jo on huomannut, että ne ennen elintärkeät asiat ja ”oma aika”, joiden takia koko vauvaprojektiin lähteminen tuntui arveluttavalta, tuntuvat nyt sellaisilta, joiden siirto väliaikaisesti tauolle on ihan luonnollista, jos tilanne sitä vaatii.

    Että jännä homma. Vaikka kuinka olisi kolmikymppiseksi asti vankkumaton oman elämänsä kuningatar ja Mrs. Oma Aika, niin kyllä se kääpiö mahassa kouluttaa turhan minäminäjaminunreeninidieettini-ajattelun pois.

  2. Täällä miettinyt samaa! Laihdutin kesällä n. 6-7 kg. Vedin puolimaratonennätykseni ja elämä oli hyvää. No, nyt kun on syksyn pimeys alkanut laskeutua niin samaa vauhtia herkut on löytäneet takaisin tien luokseni. Vielä en ole paljoa lihonut, mutta tätä menoa ollaan akaisin aloituspisteessä. Tuntuu kyllä uskomattoman tiukassa ne kilot olevan.. Kateellinen olen heille, joilla ei ole ruokahalua (!!en ymmärrä tätä :D!!), mitenkähän sellaisen saisi meikäläiseenkin istutettua kun haaveilen aina seuraavasta ateriasta :’D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta