Onko se kisadieetti sittenkään niin kauheeta?

Aiempi kirjoitukseni kisadieetin kauheudesta, itsensä näännyttämisestä ja riutuneista kuntokuvista sai aikaan keskustelua puolesta ja vastaan. Nyt on ehkä aiheellista kurkata sinne toiselle puolelle, onnistuneeseen kisadieettiin ja jopa siitä nauttimiseen.

kisadieetti
Kuvan sain lainaksi Jukka Nyyssölän blogista. Jukka valmistautuu tällä hetkellä neljän viikon päästä pidettävään kehonrakennuksen SM-kisaan alle 80-kilon sarjassa.

Aiemmassa tekstissäni kuvasin, miten kisadieetillä hermot on kireällä, energiatasot matalalla ja elämä kaikin puolin hankalaa. Kyllä, se voi olla juuri sitä, jos hommat tehdään päin persettä. Mutta kisadieetti voi olla jotain ihan muutakin, oikein toteutettuna kisadieetti voi olla oikeasti sitä elämän parasta aikaa.

Mietitäänpä vaikka kilpakehonrakentajaa, joka on vuoden, mahdollisesti useammankin, treenannut kovaa ja syönyt paljon. Paino on korkealla, olo on tukkoinen ja valtavan työmäärän tulos hankalasti nähtävissä. Samalla kun kasvatetaan lihasmassaa, lisääntyy väkisinkin myös rasvamassa, jonka alle lihaserottuvuus hukkuu. Dieetillä kun aletaan kuoria tuota rasvamassaa pois lihasten päältä, heräävät monet eloon. Vuosien työn tuloksen konkretisoituminen lihasten alkaessa todenteolla erottua, on tunne josta saa uskomattoman määrän intoa ja motivaatiota. Samalla energisyys kasvaa ja olo paranee kun kehon paino laskee.

Nälkää ei dieetillä ole mikään pakko nähdä (kuin ehkä ihan loppuvaiheessa). Kun dieetti on suunniteltu ja toteutettu oikein, rasva palaa vaikka syödään reilusti. Kun dieetille lähtiessä kalorimäärä on korkea ja se saadaan puhtaista ja oikeista lähteistä, ei kalorimäärää tarvitse laskea nälkärajalle dieetilläkään. Dieettiruuan ei myöskään tarvitse olla mautonta, vaikka puhtaasti ja terveellisesti syödäänkin. Mauton kana kuivalla riisipedillä on stereotypia bodarin ruuasta yhtä lailla kuin pelkkä haudutettu parsakaali fitness-typyn ruokana. Niitäkin voi toki syödä päivästä toiseen jos niin haluaa, mutta mikään pakko se ei ole, myös dieettiruoka voi maistua hyvältä. Kun ruokaa syödään usein, säännöllisin väliajoin, pysyy verensokeri tasaisena ja olo kylläisenä vaikka syötäisiinkin vähemmän kuin kulutetaan.

Toki kaiken voi tehdä päin helvettiä, lähteä liikkeelle matalista kaloreista ja päätyä syömään alle 1000 kcal edestä mautonta kanaa ja parsakaalia ja päätyä aiemman tekstini mukaiseen tilaan. Kisadieetille ei kannatakaan lähteä heppoisin tiedoin ja taidoin, vaan hankkia asiansa osaavaa ja ammattitaitoista apua, mielellään jo reilusti ennen suunnitellun kisadieetin alkamista. Ei huippubodareillakaan ole valmentajat mukana hommassa ihan huvin vuoksi.

Ei se dieetti silti pelkkää nautintoakaan ole. Tottakai se välillä puuduttaa ja tuntuu raskaalta, niin sen kuuluukin. Kilpailemiseen keholajeissa tarvitaan tietynlaista luonnetta, vaikeuksien kautta voittoon-tyyppistä ajattelua, ainakin yhtä paljon kuin periksiantamatonta työtä, lahjakkuutta ja oikeanlaisia geenejä. Väitän, että se tärkein ominaisuus joka erottaa voittajat häviäjistä, ei ole se kuka nostaa eniten penkistä, ei se kuka tekee eniten aamuaerobisia tai syö eniten parsakaalia, vaan se, kuka nauttii niiden tekemisestä eniten.

 

Jos dieettifiilikset kiinnostaa enemmän, niistä kannattaa käydä lukemassa postauksen kuvassa olevan Jukka Nyyssölän blogista, missä kehonrakennuksen SM-kilpailuihin valmistautuva Jukka kertoo rehellisesti ja avoimesti kisadieetistään.

Saatan itsekin vielä palata asiaan haastattelujen merkeissä, olisihan se mielenkiintoista kuulla erilaisia kokemuksia kisadieeteistä, vai mitä?

Metallisydän

Yksi vastaus artikkeliin “Onko se kisadieetti sittenkään niin kauheeta?”

  1. Mistä tuota motivaatiota saa? Minun laihdutus kestää sen 9 päivää ja sitten tulee ”ihan sama” vaihe
    t.90kg/162cm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta