Polvivammaisen jalkatreeni

Ootteko huomanneet, ei ole kesän aikana paljon jalkatreenijuttuja blogissa näkynyt eikä kyykkykuvia Instassa? Sihen on hyvin yksinkertainen syy, en ole treenannut jalkoja melkein koko kesänä. Vaikka ehkä helposti voisi luulla, että syynä jalkatreenien skippaamiseen olisi show-lihasten pitäminen kesän ajan jatkuvassa pumpissa, on valitettavasti jalkatreenirajoittuneisuuteen muukin syy, teloin nimittäin polveni kesäkuussa eikä se ole kestänyt jalkatreenejä koko kesän aikana… Nyt on kuitenkin tullut aika polkaista jalkatreenit käyntiin, polvivammaisen jalkatreeni, olkaa hyvät!

jalkatreeni

Lääkärissäkin kävin polveani esittelemässä sen telottuani, lääkäri aikansa väänteli ja tunnusteli ja kertoi omana mielipiteenään että takareiden pää olisi polven takaa revähtänyt. Sillä diagnoosilla siis mentiin, vaikka itse olin asiasta eri mieltä. Maastavetoa kun on pystynyt tekemään ihan hyvin, mutta kyykkyyn mennessä lähtee jalka alta viiltävän kivun takia.

Nyt on polvi alkanut hiljalleen kestää jopa pientä kyykistelyä, joskaan ei ääriasentoja. Nyt on siis aika aloittaa jalkatreenit ainakin jollakin tasolla ja saada polvi kuntoutumaan tai vaihtoehtoisesti ottaa kipu kunnolla esiin…

Tähän spektaakkelinomaiseen jalkatreenien uuteen tulemiseen varustauduin hyvissä ajoin mielikuvaharjoittelulla sekä tilaamalla itselleni ihan uudet treenikuteet Fit4You:sta. Koska jo ennestään olemattomat koipeni eivät varsinaisesti ole levon aikana kasvaneet, ei shortseja voinut uusiksi treenihousuiksi kuvitellakaan. Kuitenkin kun jalkatreeneissä pakkaa tulemaan hiki, ei paksut collarit ja huppari ehkä ole se oikea vaihtoehto. Siispä valitsin uusiksi treenikuteiksi tyylikkäät, hengittävät, mukavat (ja kampanja-tarjouksessa olleet) Gaspin Mesh-housut ja niihin sopivan rennon t-paidan. Näillä kuteilla lähtee jalkatreenit taas uuteen nousuun. Aloitetaan siis!

Osa 1: Tunnustelua

Ensin lähdin kokeilemaan polven kestävyyttä reiden ojennuksilla, pienillä painoilla ja varovasti. Polvi tuntui kestävän, varsinkin kun en päästänyt ala-asennossa jakoja ihan koukkuun, vaan jätin liikkeen hiukan alhaalta vajaaksi. Sillä tekniikalla tuntui polvi kestävän, joten ei muuta kuin lisää painoja.

jalkatreeni

Lopulta innostuin niin kesän/syksyn ensimmäisestä jalkatreenistä, että painoin menemään sarjan jos toisenkin ja parissa viimeisessä sarjassa velä pudotussarjojakin… Tunne reisissä sarjojen jälkeen oli mielenkiintoinen. Uskon sen muuttuvan parin päivän sisällä vielä mielenkiintoisemmaksi…

Olen aina tykännyt kyykkäämisestä, siis ainakin sen jälkeen kun sen touhun makuun joskus teinivuosien rinta-hauis-pelleilyn jälkeen pääsin. Seuraavaksi oli siis päästävä kyykkäämään.

Osa 2: Itsepäinen kyykkyfani

Koska ääri-asennot olivat sattuneet polveen reiden ojennuksissakin ja kyykkyyn meneminen oli sattunut muutaman kuukauden ajan, oli kyykkääminen tietynlainen ongelma. Ongelma joka oli ratkaistavissa tuomalla penkki Smithiin, jotta kyykyt pysyvät nolon korkeina, mutta polvelle kivuttomina.

jalkatreeni

Voin kertoa, että oli aika mahtavaa päästä kyykkäämään, vaikkakin puolittaisia höpöhöpökyykkyjä. Niitä tulikin sitten runtattua aika sopiva määrä, jopa niin sopiva, että polvi alkoi ilmoitella itsestään…

Osa 3: Iisisti nyt…

Päätin siirtyä kokeilemaan sitä takareiden kestämistä, siellä kun lääkäri epäili ongelman piilleen… Reiden koukistuksia siis ja taas ainakin alkuun hyvin maltillisilla painoilla.

jalkatreeni

Ja kyllä se niin vain oli, että liikettä ei pystynyt puristamaan likikään loppuun asti, toisin sanoen kantapäät piti jättää melkoisen paljon irti pakaroista liikkeen loppuvaiheessa. Ei siis auttanut muu kuin pumppailla tuntumalla vajaata liikerataa. No olihan se kivaa sekin kun ei kolmeen kuukauteen ollut jalkoja saanut treenattua.

Osa 4: Loppurunttaus

Kuten alussa kerroin, maastavetoa on pystynyt tekemään ihan suhteellisen normaalisti, ei sitä siis voinut tälläkään kertaa väliin jättää. Sillä oli oikein hyvä viimeistellä syksyn ensimmäinen jalkatreeni.

jalkatreeni

Saa nähdä miten käy kävelemisen alkuviikosta… saattaa näin tottumattomalle ottaa aika hyvin kipua noihin reisiin… Mutta hei, polvi kesti ja uudet treenikuteet toimi loistavasti!

unnamed

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta