Missä on delfiinien oikeudet!

Muistan elävästi, miten ihmeellistä oli lapsena katsella Tampereen Särkänniemen delfinaariossa delfiinien hyppyjä ja temppuja, hihkua kun vesi loiskui. Suosikki oli delfiini, joka potkutteli eteenpäin pystyasennossa melkein kokonaan vedenpinnan yläpuolella, ikäänkuin käveli veden päällä. Sama taika oli tallella myös pari vuotta sitten viimeksi käydessäni delfinaariossa, melkein tuli ääneen hihkuttua delfiinien temppuja katsellessa.

delfiinien

Delfiinien oloista on valitettu niin kauan kuin muistan. On ollut mielipidekirjoituksia, kansalaisaloitteita ja mielenosoituksia joissa Delfinaariota on vaadittu suljettavaksi. Ja tottahan se onkin, ei delfiinien kaltaisten eläinten kuulu olla pieniin altaisiin suljettuina, opetettuja temppuja ihmisille esittämässä, vaan vapaina luonnonvesissä nauttimassa elämästään. Kuitenkin tätä touhua olen ollut itsekin tukemassa kuulumalla yleisöön.

delfiinien

Nyt Delfinaario on suljettu, Delfiineille etsitty uusi paikka ja yleisö on tyytyväinen? No ei ole. Delfiinejä ei olisi saanut siirtää Kreikkaan, mutta ei pitää Tampereellakaan. Niitä ei myöskään olisi voinut päästää vapauteen, ne kun eivät olisi vankeudessa kasvaneina selvinneet vapaina kovinkaan pitkään. Lopettaako ne olisi pitänyt? Sekään tuskin olisi yleisöä ja eläintensuojelijoita miellyttänyt, miettikääpä mikä kohu olisi noussut mediaan vuotaneesta kuvasta verta vuotavasta delfiinistä…

Mitä Tampereen delfiineille sitten olisi pitänyt tehdä? Tähän ei riitä vastaukseksi, että Delfinaariota ei olisi alunperinkään pitänyt avata, sen ratkaisun tekeminen on jo auttamattomasti liian myöhäistä.

delfiinien

En pääse tämän kohun keskellä irti ajatuksesta, että mikä tekee Tampereen delfiineistä erityisiä? Miksei samanlaisia mielenilmauksia ole pidetty Helsingin Korkeasaaren sulkemisen puolesta? Suostuisiko Lauri Tähkä esiintymään Korkeasaaressa? Onko apinoiden ja tiikereiden sulkeminen häkkeihin ihmisten katseltavaksi jotenkin hyväksyttävämpää kuin delfiinien? Entä Ähtärin kotieläinpuiston eläimet? Tai monissa kodeissa olevat akvaariokalat? Kuka asettaa rajan sille, mitä eläimiä saa pitää vangittuina ihmisten viihdykkeiksi ja mitä ei?

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Missä on delfiinien oikeudet!”

  1. Spot on. Minäkään en käsitä tätä kohua. Olen eläinrakas ihminen ja aina eläinten puolella, mutta tosiaan, jos paskat on tullu 30v sitten housuun niin minkä sille enää voi. Nyt on mun mielestä toimittu niin hyvin kun on voitu ja piste. Ne aktivistit voi ihan itte perustaa eläinten eläkekodin, mihin voi kaikki maailman vangitut eläimet viedä turvaan kun alkaa hippejä liikaa ahistamaan.

  2. Paras ratkaisu olisi varmaan ollut se, että Särkänniemi olisi ylläpitänyt delfiinejä niin pitkään, että eläköityville delfiineille suunniteltu delfiinien ”vanhainkoti” olis valmistunut Italiaan. Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan tällaisia vaihtoehtoja oli selvitetty, mutta kuulema yksikään tuollainen vanhainkoti ei ollut sellaisessa vaiheessa, että mitään varmuutta valmistumisesta on. Itse olisin kuitenkin pitänyt tuota parempana vaihtoehtoja kun Kreikkaan siirtoa. Varsinkin kun Attican oloja on kritisoitu paljon.

    Mutta joo, toki ymmärrän myös sen että hiton kalliiksi ois tullut vuosia elättää delfiinejä Särkänniemessä. Tähänkin asiaan on varmaan yhtä monta kantaa kuin on suomalaisia, mutta ei toi nyt Särkänniemen osalta ihan putkeen kuitenkaan mennyt.

  3. Sellaisen pienen kommentin haluan pistää eläintarhojen ja delfinaarioiden eroista, lähdettäen siitä, ettei eläimiä olisi alunperinkään saanut metsästää näyttelyesineiksi, mutta siihen ei voi enää tehdä muutosta.

    Eläintarhoissa ei oikeastaan ole enää luonnosta pyydettyjä eläimiä ja niissä pystyy luomaan olosuhteet, joissa eläimet viihtyy ja kykenee lisääntymään ilman merkittävää poikaskuolleisuutta. Ne ovat myös paikkoja, joissa lajit säilyvät hengissä, kun ihminen tuhoaa niiden luontaiset habitaatit. Lisäksi eläintarhat saavat ”puhdasta verta” suorittamalla yksilönvaihtoja muiden tarhojen kanssa, jotta ei tulisi sukusiitosta.

    Merinisäkkäille ei taasen oikein saa niille ominaisia olosuhteita vankeudessa, mm. koska ne käyttää kaikuluotausta ja se kaikuu takaisin seinistä. Eläinten siis hyvin vaikea kommunikoida keskenään ja poikaskuolleisuus todella suurta verrattuna vapaana eläviin. Merinisäkkäiden pyydystäminen on myös erittäin brutaalia touhua ja sitä harrastetaan edelleen.

    Vankeushan on eläimille väärin, mutta se on monin tavoin huonompi tilanne merinisäkkäille. Eläintarhoihinkaan ei kannata mennä minne vaan, koska monissa paikoissa eläimiä kohdellaan huonosti mm. huumataan, jotta turistit voivat ottaa kuvia niiden kanssa. Siksi kannattaa suosia vaikka WAZAn jäsenten eläintarhoja, koska siten voi olla varmempi siitä, että eläimillä on paremmat oltavat.

    Terveisin
    Viherpiipertäjä 🙂

  4. Tuo on kyllä totta, että jos tässä asiassa aletaan halkomaan hiuksia niin samaan syssyyn olisi kiellettävä lemmikkien pito. Etenkin kissanomistajana olen monta kertaa miettinyt että ihminen on ollut itsekäs kesyttäessään sen. Siitä ei ole ulkona vapaana kuin huolta ja murhetta, valjaissa pitäminen rajoittaa kuten myös sisällä pitäminenkin. Näiden ristiriitojen vuoksi en ole varma tuleeko nykyisen mummokissamme tilalle enää toista, vaikka samalla mietin niitä kaikkia hylättyjä kissaparkoja ympäri maailman.

    Delfiinien kohdalla tunnen samalla tavalla kuin kissamme kohdalla. Vapaaksi niitä ei voi päästää, kurjimpiin oloihin en niitä haluaisi saatikka viedä terveitä eläimiä lopetettavaksi, joten ainoa vaihtoehto olisi pitää niistä nykyisellään niin hyvä huoli kuin pystytään. Säälittää tuo siirto vieraaseen paikkaan, koska mietin eläinparkojen hämmennystä kun paikka ykskaks vaihtuukin. Niiden älykkyys ei varmasti ainakaan vähennä hämmennystä.

  5. Eläinsuojelujärjestöt vastustavat tällä hetkellä pandojen tuomista Ähtäriin 🙂 Koska sillä ei ole mitään tekemistä pandojen suojelun kanssa vaan pandat olisivat vain vetonaula.

    Animalia on myös kehottanut jäseniään välttämään esimerkiksi eläintarhoissa käyntiä.

    Suosittelen tutustumaan asioihin kunnolla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta