Treenaatko yksin vai yhdessä?

Lapsiperheen arki on aikatauluttamista ja menojen sovittamista. Millään ei tunnu olevan aika atehdä kaikkea, varsinkin jos molemmat on tällasia fitness-hurahtaneita ja treenaamaan pitäisi päästä ainakin viisi kertaa viikossa. Yleensä meidän treenit hoidetaan niin, että ensin käy toinen treenaamassa ja toinen touhuaa kotona Emilian kanssa. Sitten tehdään vaihto ja treeni ja touhuaminen jatkuu, roolit vaan vaihtuu. Meillä oli eilen Sarin kanssa harvinainen tilaisuus päästä treenaamaan yhdessä.

yhdessä

Jostain syystä eilen treeni kulki todella hyvin, tuntuma ja pumppi on erityisen hyvä treenattavissa lihaksissa ja tuntui kuin rautakin olisi ollut hiukan kevyempää kuin yleensä. Tästä jäinkin pohtimaan treeniseuran merkitystä.

Me ollaan kaikki erilaisia ja totuttu eri juttuihin. Jollekin on tärkeää saada treenata täysin omassa rauhassa, korvanapit syvällä päässä ja hupparin huppu silmillä. Itse taas olen enemmänkin sosiaalinen treenaaja. Saan parhaat treenitehot kaverin kanssa treenatessa. Siinä tulee sekä tahallaan että tarkoituksettomasti tsempattua toista, ja myös tehtyä itse hiukan enemmän, hiukan kovempaa, eikä ainakaan annettua periksi ihan helposti.

Treenikaverin kanssa treenatessa pystyy myös halutessaan hyödyntämään erikoistekniikoita, kuten pudotussarjoja ja pakotoistoja ihan eri tavalla kuin yksin treenatessa. Tosin meikäläinen ei arkaile kysyä tuntemattomammiltakaan kanssatreenaajilta varmistusapua. Tässä kohdassa on kuitenkin syytä kunnioittaa toisen treenirauhaa ja kysyä apua ennemmin sellaiselta jolla ei ole se huppu päässä ja korvanapit korvilla.

yhdessä

Itselleni treeni on osin myös sosiaalinen tapahtuma ja tykkään jutella treenin ohessa tuttujen kanssa, vaikka ei yhdessä samaa treeniä tehtäisikään. Se on tietyllä tavalla myös taitolaji, pystyä keskustelemaan niin, että juttu katkeaa aina toisen sarjan ajaksi ja jatkuu sen jälkeen kuin ei taukoa olisi ollutkaan. Amatööritreenijuttelijan tunnistaakin siitä, että lepotauot venyvät turhan pitkiksi, eikä oikeastaan ehdi tulla hikikään.

Millaisia treenaajia te olette? Onko huppu silmillä vai venyvätkä tauot rupattelun takia? Puskettekö yksin yli mukavuusrajojen tuoko treenikaveri treeniin lisätehoja?

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Treenaatko yksin vai yhdessä?”

  1. mua ahistaa treenata toisen kanssa. itekseen ku saa olla niin treeni kulkee 🙂

  2. Yksin, kiitos. Keskittyminen herpaantuu aivan liikaa jo siinä vaiheessa jos salille eksyy joku moikattava puolituttu 😀 Kerran otin kaverin salille tutustumaan ja kaveri oli sitä mieltä että oli paljon rennompaa treenata kaksistaan kun tuntuu ettei ”herätä niin paljon huomiota”. Voin sanoa että itseäni ei häiritse salilla niinkään ähkimiset, karjahdukset tai kolinat, mutta kahden ihmisen vuoropuhelu kyllä saa mun huomioni. Varsinkin jos soitin on jäänyt kotiin 🙂

  3. Mulle käy sekä että. Kaverin kanssa ehkä kivempi, jos kaveri on tuollanen sun kuvailema tyyppi, jonka kanssa pystyy jutella ja samalla treenata kovaa. Oon aikoinani kilpaurheillu ja siellä kun treeniporukan kanssa yhdessä käytiin salilla, tuli valmentajan silmien alla tehtyä kovaa ja jokainen vuorollaan. Tauolla pystyi kuitenkin tsempata toista ja jutella vaikka treenin ulkopuolisistakin asioista, omalla vuorolla taas uppoutua siihen tekemisen kuplaan. Eikä me mitään lähentäjäkoneita silloin vitkuteltu vaan mm. kovia kyykky/rive-sarjoja ja silti toimi hienosti noin. Varmaan siis tyyppikysymys, ja erityisesti riippuu seurasta 🙂

  4. Mä tykkään salilla tehdä yksin. Eikä kukaan kaveri sinne mun kans lähtiskään kun treenaan aikataulusyistä aamukuudelta haha 😀 Mutta siis en tykännyt silloinkaan kun tosissani pelasin lentopalloa niistä yhteisistä punteista. Vaikka joo kaikki tekee täysillä ja valmentaja on mukana mutta äääh ei vaan toimi mulle. Sit taas kovat loikka- yms. treenit teen mieluummin porukassa ja lajitreeni nyt ehkä haastavahkoa yksin 😀 Joku siellä punttisalilla on joka saa mut vetään sen hupun päähän.

  5. Puolison kanssa treenaaminen olisi varmasti ihan sujuvaa ja motivoivaa, meillä harmillisesti ei toinen osapuoli jaa minun sali-intoa (ainakaan vielä). Muuten yksin vai porukassa riippuu vähän lajista. Ihan peruspuntilla viihdyn just yksin, hupparia ei ole mutta korvakuulokkeet pauhaa musaa ja eristäydyn ulkomaailmasta tehokkaasti. Parasta tietysti jos sattuu vielä salille niin että siellä ei paljon muita näykään. Ah mikä vapaus ja rauha! Mutta sitten taas kun on kyse tankotanssista tai akrobatia/streetwork-tyyppisestä treenistä, on se porukassa ehdottomasti hauskinta ja motivoivinta. Siinä muiden tsemppi saa yrittämään vähän lisää ja yhdessä on kiva ideoida mitä seuraavaksi koittaisi. Että vähän riippuu siis 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta