Oma kotisali – paras päätös ikinä!

Kun vuosi sitten päätin lähteä rakentelemaan omaa kotisalia, en ollut ollenkaan varma onko koko hommassa mitään järkeä. Vielä keväällä, projektin ollessa jo melko pitkällä, siitä parin kaverin kanssa puhuessa epäilin tuleeko koko kotisalia lopulta juurikaan käytettyä. Nyt voin tyytyväisenä todeta, että kyllä tulee. Kotisali on osoittautunut loistavaksi projektiksi, noin puolet viikon treeneistä tulee tehtyä Metallisydän Gymillä.

kotisali

Ratkaiseva merkitys asiaan on ollut sillä, että olen hankkinut Gymille kunnon laitteet. Yksi harha-askel tuli otettua ja ostettua puoli-ilmainen käytetty ylä-alatalja, joka osoittautui virheeksi. Talja tahmasi ja tökki, sillä treenaaminen oli hankalaa ja lopulta sen käyttöä alkoi vältellä. Yksi parhaita päätöksiäni olikin hankkiutua siitä eroon ja hankkia kunnollinen taljalaite tilalle. Olihan se sijoitus, mutta kannattava sellainen. Nyt selkätreeninkin tekee taas mielellään omalla Gymillä kun käytössä on Barbarianin talja, joka ei tahmaa eikä töki, treenistä oikein nauttii, kuten ilmeestä voi päätellä…

kotisali

Näin pienen lapsen isinä treeniaikaa on välillä hiukan hankala löytää, varsinkin kun molemmat tehdään vuorotyötä. Oma kotisali avaa kuitenkin reilusti lisää treenimahdollisuuksia. Salille voi esimerkiksi marssia itkuhäytin kainalossa Emilian ollessa päikkäreillä tai illalla pikkuisen mentyä yöunille.

kotisali

Entäs se rahapuoli? Paljonko projekti on imaissut rahaa? No onhan se, väkisinkin. Ja lisää tulee uppoamaan. Nytkin mielessä on jo pari täydennys/muutoshaavetta… Mutta tarkoitus onkin rakennella sellanen kokonaisuus, että omalla Gymillä on ilo treenata vielä vuosien päästäkin. Ja onhan meillä se seuraava intoa puhkuva treenaajasukupolvikin täällä kasvamassa…

kotisali

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta