My life with Batman…

Batman on ollut suosikkini jo lapsuusvuosista, tai tarkemmin ensimmäisestä Tim Burtonin ohjaamasta Batman -leffasta lähtien. Tuo Burtonin synkkä elokuva teki noin 10-vuotiaaseen poikaan lähtemättömän vaikutuksen, Muistan vieläkin millaiset kylmänväreet aiheutti Batmanin ensimmäinen ilmaantuminen leffassa ja miten hullulta Jokeri vaikutti. Batman Paluu oli vielä ihan hyvä jatko, mutta siihen se sitten jäikin, loput tuon aikakauden Batman-leffoista oli melkoista kuraa. Tuon ensimmäisen näkemäni Batman-leffan juliste pysyi seinälläni vuodesta toiseen ja leffa yhtenä suosikeistani.

batman

Kun Batman Begins sai ensi-iltansa vuonna 2005, olin taivaassa. Uusi synkkä ja vakuuttava Batman oli syntynyt ja Yön Ritari ja erityisesti Heath Ledgerin Jokeri vei homman aivan uudelle tasolle ollen yksi ehdottomista suosikkielokuvistani ja tähän mennessä ainoa elokuva jonka olen käynyt elokuvateatterissa katsomassa kolmeen kertaan – ja todennäköisesti ainoaksi jääkin. Yön Ritarin paluu päätti Nolanin trilogian onnistuneesti, mutta ei noussut Yön Ritarin ylitse.

batman

Täytyy myöntää, että kuullessani uudesta Batman-elokuvasta Batman vs. Superman, tunteet olivat ristiriitaiset. Olin varma, että Nolanin trilogiaa ei voi ylittää, Superman samassa leffassa aiheutti osaltaan epäuskoisuutta, sillä en ole koskaan oikein pitänyt Supermanista. Batman sankarina on synkkä hahmo, jolla ei ole minkäänlaisia yliluonnollisia kykyjä, Batman on tavallinen ihminen. Superman taas on aivan kaikkea muuta, täynnä supervoimia ja käytännössä kuolematon. Tältä pohjalta odotukseni Batman vs. Supermania kohtaan eivät olleet kummoiset. Lopputulos oli kuitenkin yllättävän hyvä. Se ei luonnollisestikaan pärjännyt Nolanin trilogialle, mutta oli silti sopivan synkkä ja oikein viihdyttävä. Yllättävää kyllä Ben Affleck sopi oikein hyvin vanhan kyynistyneen Batmanin rooliin. Supermankaan ei ollut niin hymypoika kuin olisi voinut odottaa…

batman

Toinen erinomainen viimeaikojen supersankari- tai ehkä ennemminkin superantisankari-leffa oli Suicide Squad. Se oli täysin erilainen, ei niin synkkä, riittävän hullu ja täynnä mahtavia roolisuorituksia. Toki siinäkin omat ongelmansa oli (toisin kuin Nolanin Batmaneissa 😉 ), mutta kokonaisuutena se oli oikein onnistunut elokuva. Ja olihan Suicide Squadissa mukana paitsi Batman, myös Jokeri, vaikkakin koko shown varasti Jokerin tyttöystävä Harley Quinn. Hitto mikä hahmo!

batman

Hienoa on myös se, miten eri leffoja kursitaan samaan nippuun. Esimerkkinä vaikkapa Superman, jonka tarina alkoi omassa leffassaan muutama vuosi sitten, jatkui Batman vs. Supermanissa ja päättyi Suicide Squadin alussa olleisiin hautajaisiin (vai päättyikö?). Jännä nähdä mihin tässä vielä päästään, millaisen jengin Bruce Wayne kasaa kokoon, mikä on se ultimaattinen pahuus jota vastaan taistellaan ja kumpi lopulta voittaa, DC Batmaneineen ja Justice Leagueineen vai Marvel Ironmaneineen ja Avengerseineen? Meikäläisen suosikki taitaa olla selvillä…

batman

Metallisydän

6 vastausta artikkeliin “My life with Batman…”

  1. Menin katsomaan Suicide Squadia poikaystävän ”pakottamana”, hyvin ennakkoluuloisella asenteella. Mutta hitto, sehän oli hyvä! Ja Yön ritari on kyllä superhyvä leffa, Heath Ledgerin roolisuoritus on ihan mahtava!

    • Joo, Suocide Squad oli kyllä hyvä, erityisesti tykäsin niistä erilaisista hahmoista. Leton Jokeri oli hyvä ja hienosti puhetapa otettu Ledgerin Jokerilta. Harley Quinn oli loistava, eikä se Will Smithin tyyppikään huono ollut 🙂

      Tosin Yön Ritaria ja Ledgerin Jokeria ei voita mikään! 🙂

  2. Suicide Squad tuntui vanhasta DC fanista yllättävän sekavalta sekä huonosti käsikirjoitetulta, odotin niin paljon enemmän. Uusi Batman vs Superman taas oli parempi pidempänä versiona kuin leffa teatteri julkaisu.

    • Mä en mikään isompi sarjisten fano oo koskaan ollut, eikä mulla isoja odotuksia Suicide Squadia kohtaan ollutkaan, ehkä juuri siksi tykkäsin niin paljon.

      Batman vs. Supermanin olen nähnyt vain pidennettynä versiona Blu Raylta, en leffateatteriversiota lainkaan. Niin olen ymmärtänyt, että pidennetty on paljon sujuvampi kerronnaltaan…

  3. Uskaltaako tuon Batman vs. Superman katsoa? Ensin kakotuttaa Affleck. Kaikkien aiempien Battisten perään masennus melkein iski kun kuuli tuon. Sen lisäksi kaikki vs elokuvat on enemmän tai vähemmän järkyttäviä…

    Eka Batman oli tajunnan räjäyttävä. Michael Keaton ja kaikki se tummuus ja synkkyys. Olin myyty! Monta huonoa battisleffaa on ollut matkalla, liika työnnetty kaikkea sekaan mm. Iso-Arska… Uusimmat ovat paluuta alkuun ja toimivat kyllä makiasti.

    Täytyy kyllä sanoa, että superhemmot uppoaa mulle. Ehkä kuitenkin enemmän tavikset kuten Batman ja Iron Man. Tulee olo, että ehkä mäkin voisin joskus olla superhero. Edes teoriassa. 😉

    • Kyllä sen uskaltaa katsoa. Itseäni kauhistutti myös ajatus Affleckista Batmanina, mutta ihan hyvin se rooliin istui, juurikin tuollaisena vanhana ja kyynistyneenä Batmanina. Se Vs. juttu on juuri ehkä tuon leffan heikkous, hölmöä katella kun kaksi ”Supersankaria” mätkii toisiaan… Siitä huolimatta ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa, siinä on tietyllä tavalla tavoitettu myös hiukan sitä ekan Burtonin Batmanin synkkyyttä ainakin aika-ajoin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta