Olipa hikinen urakka!

Tilasin jokin aika sitten rullallisen kumimattoa Metallisydän Gymin lattiaan ja eilen päätin asentaa sen paikalleen… Voin kertoa että oli melkoisen hikinen urakka!

Aiemmin Gymin lattiassa ollut marketeissa metritavarana myytävä kuramatto ajoi kyllä asiansa, mutta eihän se millään tavalla paras mahdollinen ollut. Se oli hieman riskialtis luistamaan kengän alla, eikä se vaimentanut juuri ollenkaan painojen kolahteluja betonilattiaan. Jo jonkin aikaa sitten päätin, että eihän se ole kuntosali eikä mikään, missä ei kunnon kuntosalimattoa lattiassa ole. Vertailun jälkeen päädyin tilaamaan mattorullan Very Black Storesta, mistä löytyi hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vaihtoehto Metallisydän Gymin lattiaan.

urakka

Hikinen urakka oli jo pelkän mattorullan liikuttelu, ei nimittäin ole ihan kevyttä tavaraa tuollainen täyskuminen matto… Mutta mitäpä ei mies tekisi oman kotikuntosalinsa eteen? Ei siis muuta kuin mattorulla ulos terassille ja tyhjentämään Gymiä.

Heti alkuun totesin, että täysin tyhjäksi Gymiä ei saa, kyykkyhäkki ja ylä/alatalja eivät kumpikaan mahdu purkamatta ulos Gymin ovista, päädyin siis roudaamaan ensin kaikki kamppeettoiselle puolelle Gymiä jotta saan tyhjään puoleen asennettua uuden maton ja sitten siirtämään kaikki roippeet toiselle puolelle ja asentaa loput. Kuulostaa helpolta, mutta voin kertoa että hiki virtasi yksin käsipainoja ja levypainoja siirrellessä ja erityisesti painopakallista taljaa edestakaisin kiskoessa. Mutta niin se vaan onnistui, ensimmäinen puoli oli tyhjänä, joten vanha matto pois ja hiukan imurilla roskia pois lattialta…

urakka urakka

Sitten mitta käteen ja tarkasti mittaamaan oikeanmittainen pala uudesta mattorullasta. Kumimaton leikkaaminen osoittautui helpommaksi kuin luulin, niinpä vetelin mattopuukolla komeat viillot myös terassipuihin muistoksi tästä projektista… Mutta sainpa ainakin leikattua sopivan kokoisen palasen 🙂

urakka urakka

Sitten taas se kivoin homma, eli kaikki kamppeet jo matotetulle puolelle Gymiä. Jos mahdollista, se saatanan talja painopakkoineen painoi jopa enemmän kuin hetki sitten, eikä se kyykkyhäkkikään yksinään mikään maailman helpoin ole siirtää… Mutta niin ne vaan omaksikin yllätyksekseni sain siirreltyä ja loppugyminkin matotettua.

urakka urakka

Olin vielä pirulauta laskenut ihan oikeinkin ja kumimattoa oli juuri tarvittava määrä. Enää oli edessä se viimeinen kamppeiden roudaaminen, tällä kertaa niille omille paikoilleen ja sitten projekti oli valmis. Hitto että tuli hyvä, vaikka hikinen urakka olikin!

urakka

Metallisydän

2 vastausta artikkeliin “Olipa hikinen urakka!”

  1. Mites ois vähän ferrarin punaista maalia johonkon seinään. Tulis hulppee…

    • Mä suunnittelin jossain vaihheessa yhtä mustaa seinää, mutta sitten päädyin siihen että tulis liian synkkä. Oon miettiny myös pyytää jonkun hampin tekemään yhteen seinään jonkun kivan graffitin, mutta jotenkin sekin ajatus on jäänyt. Toi punanen saattas kyllä olla hyvä idea… täytyy kehitellä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta