Juhannuksen vieton eri ikävaiheet

Juhannus, keskikesän juhla. Juhla jota voi viettää hyvin monella tavalla…

juhannuksen

Muistan lapsuuden juhannukset, jotka vietettiin perheen kanssa mummun ja papan mökillä saunoen, uiden, syöden herkkuruokia ja aina joskus juhannuskokkoa ihaillen. Muistan (joskin ehkä hieman hämärästi) myös nuoruuden juhannukset, joita vietettiin ystäväporukassa yhden ystävän vanhempien mökillä saunoen, syöden kylmiä makkaroita ja lihapiirakoita ja juoden ilojuomaa, useimmiten enemmän kuin vähemmän… Omat vuoronsa juhannuksen vietossa ovat saaneet lapsuuden ja nuoruuden juhannusten jälkeen myös varhaisaikuisuuden festarijuhannukset ja viimeisimpinä työn merkeissä vietetyt juhannukset. Joka ikävaiheelle on tähän mennessä ollut omanlaisensa juhannukset, kaikissa omat hyvät juttunsa.

Nyt pari viimeisintä juhannusta on mennyt ihan uudessa ikävaiheessa, isinä. Tänä vuonna nautin juhannuksesta aivan uudella tavalla. Vaikka jo viime juhannuksena oltiin prinsessan kanssa vanhempieni mökillä, oli prinsessa sinnoin vielä niin pieni, ettei oikein tainnut ymmärtää juhannuksesta juuri mitään. Tänä juhannuksena nautin suunnattomasti päästessäni tarjoamaan pienelle prinsessalleni sellaisen juhannuksen, joista olin itse saanut nauttia lapsena – ja näytti nauttivan prinsessakin.

20160624_154607 20160624_160032
Vaikka jokaisen ikävaiheen juhannukset mahtavia ovatkin olleet, olen nauttinut niistä lapsuuden juhannuksista perheen kanssa mummun ja papan mökillä eniten, kunnes nyt pääsin nauttimaan niistä uudelleen oman lapseni kautta. On ihana seurata miten pieni lapsi nauttii läheisten kanssa touhuamisesta, saunomisesta ja mökkielämästä savusaunoineen kaikkineen. Toivon että vuosien varrella tästä minulle niin rakkaasta maisemasta muodostuu prinsessalle yhtä rakas ja mummun ja papan kesämökistä yhtä merkityksellinen paikka. Toivon, että joskus tulevaisuudessa, vietettyään juhannuksia niin kavereiden kanssa mökillä kuin festareillakin, tuo aikuinen prinsessani oman lapsensa nauttimaan juhannuksesta tutulle rakkaalle mökille, mummun ja papan kanssa, mikä olisi itselleni taas uusi ikävaihe juhannuksen vietossa.

20160625_202019

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta