Missä menee raja harrastuksen ja pakkomielteen välillä?

Fitness-lajeilla on nykyisin harrastajia enemmän kuin koskaan. Kuntosaleilla treenaa kisaajien ja salipeikkojen lisäksi uskomaton määrä fitnessistä innostuneita harrastajia, joiden omistautuminen treenaamiselle ja fitness-lifestylelle vaihtelee suuresti. Joillekin treenaaminen on puhdas harrastus, joillekin intohimo ja joillekin elämäntapa, jopa pakkomielle.

20160501_100953

Omalla kohdallani treenaaminen alkoi harrastuksesta ja on muodostunut vuosien varrella osaksi elämää kaikkine osa-alueineen. Jossain vaiheessa touhu taisi mennä hiukan pakkomielteenkin puolelle kun treenaaminen ja syömiset sun muut systeemit sanelivat ehdot muulle elämälle. Se oli silloin luontevaa ja tuntui oikealta, mutta luojan kiitos nykyisin elämässäni on tärkeämpiäkin asioita kuin päivittäinen riisin määrä tai välipalaprotskun hörppiminen minuutilleen suunniteltuun aikaan.

20160427_105427

Täytyy toki myöntää, että pakkomielle-vaiheessa kehitys oli myös kaikkein tehokkainta. Kun eli treenaamisen ehdoilla, se myös näkyi, ukko oli kunnossa. Nykyisin tulee syötyä ohi ruokavalion ihan liian usein ja se taas näkyy väistämättä myös vatsamakkaroiden määrässä. Se ei kuitenkaan ole minulle tällä hetkellä sen kummoisempi stressin aihe. Onko tämä ajatusmalli syynä yleistyneeseen dadpod-vartalomalliin?

20160211_100346

Vaikka syömisten suhteen otankin huomattavasti rennommin kuin aiemmin, ei riippuvuuteni treenaamiseen ole kadommut minnekään. Edelleen niin keho kuin pääkoppakin kaipaavat salille säännöllisesti. Jos en saa järjestettyä aikaa treenaamiselle riittävän usein, alkaa hermoa kiristää ja perheeni mukaan sen myös huomaa 😀 Salille on siis päästävä riittävän usein jotta kaikilla on mukavaa…

20160221_123028

Mikä on teidän suhteenne treenaamiseen, ruokavalioon tai fitness-lifestyleen yleensä?

Metallisydän

12 vastausta artikkeliin “Missä menee raja harrastuksen ja pakkomielteen välillä?”

  1. Hyvää tekstiä ja voisin veikata, että monella on sama tilanne.
    Itsellä treenaaminen on pysyny melko pitkälti harrastuksena, vaikkakin tiedostan että kehitys olisi maksimaalista jos siihen suhtautuisi elämäntapana. Tai no, miten voit vaan päättää yks päivä, että nyt tää on elämäntapa 😀 Riippuu paljon ihmisestä ja mitä haluaa. Tosin nyt kun natuna reenailee ja hakee hyvää perustaa ja voimaa, niin on huomannut että ajoittaa menonsa silleen, että pääsee tarttumaan salin kahvaan säännöllisin väliajoin. Itselle vaikein on ruokavalio. Pitäisi syödä puhtaammin ja pitäisi syödä enemmän, milloin vähemmän. Perseestä, sanon minä…toki tällä menttaliteetillä en tule koskaan näkemään itsellä tiukkaa vatsaa 😀 hyviä treenejä ja hyvää kesän jatkoa.

    • Ei sitä tiukkaa vatsaa tiukkapipoisesta kannatakaan metsästää, rennosti vaan niin jossain vaiheessa se into iskee sen verran kovaa että ennen kuin huomaatkaan, sulla on pyykkilauta 😀 Mukavaa kesää ja kovia treenejä sullekin!

  2. Itselläni on aina ollut ruokavalio vähän vinksahtaneen pakkomielteinen 😅 nyt kun alkanut salilla käydä niin vasta alkanut sallia niitä herkkupäiviä, koska tuntuu että nyt vasta ansaitsee niitä. Toinen osapuoli repii hiuksiaan päästä kunnen koske kastikkeisiin tai jälkiruokiin keskellä viikkoa, toivonkin ja uskon että opin tässäkin vähän enemmän hölläämään. Ja nuppi kyllä kiristyy jossei salille pääse. Aiemmin olin juhlijatyyppi ja sillä muka hölläsin päätä mutta kyllä sali toimii huomattavasti paremmin. 🙂

    • Älä huoli, kyllä se toinen osapuoli vielä oppii 😉

  3. Täällä yksi ”fitnessharrastelija”, kai sitä tuohon genreen uskaltanee itsensä asettaa. Taustalla painonpudotusta 18kg ja sen jälkeen aloitettu kehonmuokkaus, josta on tullut juurikin se intohimon kohde. Välillä menee jopa sinne pakon puolelle, mutta toisaalta, mulla on tällä hetkellä konkreettinen tavoite (ei kisat kuitenkaan) ja valmennus, niin ei kai sinne maaliin oikotietä ole. Sitten joskus, löysemmin rantein, kunhan liikunta nyt säilyy yhtenä osana elämää, koska niin ei ole aina ollut ja se näkyi olossa ja mielialassa silloin. Kahdessa vuodessa on ehtinyt riippuvuussuhde kehittyä. Jos arki menee hankalaksi, on varma että mieli karkaa salille koko ajan enemmän ja sinne on vaan päästävä. Treenin jälkeinen euforia on tosi koukuttavaa. Ja se että ylittää itsensä. Väittäisin, että on paskempiakin riippuvuuksia. =)

    • Mä olen samaa mieltä, ei hassumpi riippuvuus 🙂 Anna mennä vaan, just niinkuin itsestä parhaalta tuntuu 🙂

  4. Hyvistä aiheista kirjoitat. Kuinka monta kertaa viikossa treenaat? Kuinka jaksat pitää motivaation korkealla? 🙂

    • Kiitos 🙂

      Treenaisin kuutena päivänä viikossa jos se olisi mahdollista, tällä hetkellä ei anna arjen aikataulut myödän ihan siihen, joten treenit jää viiteen, joskus neljään kertaan viikossa. Motivaatio synty yksinkertaisesti siitä, että mä nautin tästä touhusta 🙂

  5. Itsellä alkoi salihommat runsas vuosi takaperin, kun kyllästyin 3 vuotta kestäneeseen syömishäiriööni. Aluksi (ekat 9 kk) painon nousu syömishäiriöni takia aiheutti päänvaivaa, mutta paino kuitenkin pikkuhiljaa nousi. Maaliskuun lopussa todettu sisäsyrjän luun murtuma oli oikeastaan onnenpotku. Sain ohjeet valmentajalta pitää kalorit korkealla ~3800 kcal (vilkas aineenvaihdunta), vaikka kulutus keppien ja tukisaappaan myötä putosi. Jalkojen kaikki treenaus kiellettiin ja on kävelyä lukuunottamatta edelleen tauolla. Nyt on paukutetgu ylälroppaa 3 jakoisella 6 kertaa viikossa ja 3 viikon kierrolla. Ja nyt olen viikon sisään kuullut neljältä toisistaan riippumattomalta taholta, että nythän sä alat näyttää siltä et oot joskus käyny salilla 🍾💪😃👌.
    Aiheeseen palatakseni, alussa en syönyt mitään ohi ruokavalion, mutta nyt kun olen saanut tautiin hieman etäisyyttä, noudatan 80/20 periaatetta. Nyt pääkoppa voi hyvin, mies voi hyvin, treeni kulkee ja hauis kasvaa. Ja kun sai vielä kuluneella viikolla diplomityön valmiiksi ei koulukaan enää stressaa😃. Fitneksestä ja treeneistä tullut elämäntapa ja intohimo, muttei pakkomielle. Nyt tavoitteena on saada räpylät siihen kondikseen, että kehtaa käyttää hihatonta salilla 😛.
    Ja tuosta syömishäiriöstä vielä, jos joku saisi tästä motivaatiota: huonoin tilanne 42,5 kg vuonna 2012, 3 vuotta tautia, 2015 tavoitteellisen treenin aloitus painosta 57 kg ja nyt vaa-assa lukema ~78 kg ja edelleen näkyy vatsapalikoista pari ylintä riviä. Olen siis 175 pitkä.
    Olen nyt siis 25 v. kundi.

    • Voisin vielä hieman jatkaa tarinaani:
      Suurin muutos, mikä on tapahtunut (painon nousun ja fyysisen olemuksen muutoksen lisäksi) on suhde vaakaan. Nyt se on enää numeroita, ja ainoa, mikä nyt merlitsee, on, että ne sopivalla syklillä tasaisesti kasvavat.
      Syömishäiriöni alkoi maratonille valmistautumisesta ja silloin ajatukseni oli, mitä kevyempi ja rasvattomampi, sitä parempi. Kuinka hakoteillä olinkaan!
      Onneksi ajat muuttuvat.
      Tsemppiä kaikille kyseisen taudin kanssa taisteleville. Ensimmäinen askel on aina se vaikein, mutta sen jälkeen kaikki on helpompaa. Itsekkään en kolmeen vuoteen uskonut, mutta kuopasta noustiin ja nyt olen päässyt jo näin pitkälle.
      Tähän loppuun voisi vielä todeta: Stay strong!

    • Terppa, tiesi treenaamiseen kuulostaa loistavalta! Toivottavasti olet päässyt pakkomielteestä laihuuteen ja urheilet terveellisyyden nimissä 🙂 Onnea jatkoon!

  6. Mulla salitaustaa kohta vuosi takana, aloitin projektin saadakseni parempaa oloa itselleni. Lisäksi saliharrastus on siitä hyvä, että saan sopimaan yhteen vuorotyön kanssa. Käyn salilla 1-2 krt viikossa, ja olen todennut että tämä riittää eikä aikaakaan ole enempää 😁 samalla voi kuitenkin ylpeästi sanoa, että kyllä jotain kehitystä fyysisessäkin kunnossa on tapahtunut näinkin vähällä treenaamisella! Ruokavaliotani en ole juuri muuttanut, mutta olen opetellut syömään enemmän ja tasaisin väliajoin. Luokittelen itseni harrastajaksi, mutta olen korjannut elämäntapaani parempaan suuntaan 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta