Laihduttaminen – asia johon ei uskalla ottaa kantaa

Eilinen postaukseni ”Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet” aiheutti jonkin verran kohua puolesta ja vastaan. Ja myös mielipahaa – ihan syystäkin. En ollut ottanut asioista kunnolla selvää ja koko Älä laihduta -päivien alkuperä oli jäänyt minulta hämärän peittoon. Kyse oli syömishäiriöliiton tempauksesta ja provokatiivisuuteni aiheutti siksi mielipahaa. Pahoitteluni teille, joita asia koskettaa, tarkoitus ei ollut loukata syömishäiriöisiä tai heidän läheisiään. Edelleen kuitenkin seison tekstini sanoman takana, tai sen sanoman, jonka toivoin tekstistäni välittyvän.

11011210_10205522436933189_2882949741194060198_n

Avataanpa sitä vielä hieman… Aivan liian usein törmää tilanteeseen, jossa ns. normaalipainoisen (ja nyt ei puhuta syömishäiriöisistä) ihmisen laihduttamista kyseenalaistetaan. Usein koetaan toisen ihmisen laihduttavan turhaan, saatetaan myös kertoa ettei omasta mielestä toisen tarvitsisi laihduttaa. Sillä ei tarkoiteta pahaa, ehkä tarkoitus on kehua, mutta se saattaa kyseisen laihduttajan mielestä tuntua pahalta.

Myös ns. normaalipainoisen laihduttaminen tulisi olla sallittua ilman pelkoa toisten ihmisten väheksymisestä. Kyse ei välttämättä ole kuin muutamasta kilosta, mutta ne kilot saattavat olla hyvinkin merkityksellisiä. Vatsamakkaroiden, jotka eivät välttämätä edes muille näy, pieneneminen saattaa olla laihduttajalle suurempi saavutus kuin muut osaavat kuvitellakaan – ja tuo saavutus saatetaan mitätöidä hyväntahtoisella lausahduksella ”ei sun olis tarvinnut laihduttaa, sä olit hyvä just sellasena kuin olit”.

Tiedän omasta kokemuksesta miten viisikin ylimääräistä kiloa saattavat muuttaa sekä fyysistä että psyykkistä oloa. Niiden pois laihduttaminen parantaa oloa monin tavoin. Fyysinen olo tuon viisi kiloa kevyempänä on huomattavasti parempi, omakuvaan pudotetuilla kiloilla on varmasti positiivinen vaikutus, samoin itsetuntoon. Tuon päälle tulee vielä mielihyvä painon pudotuksen onnistumisesta. Vaikka tuo viisi kiloa ei ehkä näkyisi muille oikein millään tavalla, itselleni sillä voi olla suuri vaikutus.

Tätä hain tekstilläni takaa, peräänkuulutin antamaan kaikille mahdollisuuden onnistua, mahdollisuuden kehittyä, mahdollisuuden parempaan oloon ja minäkuvaan, riippumatta siitä onko sitä todellista tarvetta laihduttamiseen vai ei. Vaikka muiden mielestä tarvetta muutokseen ei olisi, omasta mielestä sitä saattaa olla – jokaiselle pitää antaa mahdollisuus muuttua, mahdollisuus onnistua.

11427236_10206156700309377_5904810573898223818_n

Metallisydän

14 vastausta artikkeliin “Laihduttaminen – asia johon ei uskalla ottaa kantaa”

  1. Juuri näin. Tuossa syksyllä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pääsin lievän ylipainon puolelta normaalipainoon. Itse olin tyytyväinen tuloksiin (-10kg), mutta ystävien mielestä näytin kuulemma hyvältä ennenkin ja pitivät laihdutustani jokseenkin turhana. Kun nykyään syön entistä vähemmän, tuttavani huomauttelevat siitä ja kyselevät välillä, että onko minulla mahdollisesti anoreksia. Ei siitä minun saavutuksestani tarvitse riemuita, mutta olisi mukava jos ei tultaisi heti moittimaan. Kiitos.

    • Juuri tätä ajan takaa. Miksi toiselle ei voida antaa mahdollisuutta onnistua, tai jopa kannusteta kaveria?

  2. En lukenut edellistä postausta, mutta niin totta mitä tässä kirjoitit! Kun normaalipainoinen kertoo haluavansa laihduttaa, sitä kummastellaan ja silmiä pyöritellään. Itselleni nykyisin oma olotila omassa kropassa kertoo sen, pitääkö tehdä tilanteelle jotain vai ei.

    Viime vuonna kun manasin paria lisäkiloa ja olotilaa mikä itsellä oli omassa kropassa, tuli hirveä hulabaloo ja kakkamyrsky :D. Jos elopainoa olisi viittä vaille v*tusti nii tsemppiviestejä olisi varmasti satanut notta morjens :D. Teki niin tai näin, aina mennee väärin päin.

    • Näinhän se on, jos minulla on parempi olo pari kiloa kevyempänä, miksi en saisi pudottaa tuota paria kiloa? Miksi se oikeuttaa muut ihmiset kritisoimaan laihduttamistani?

  3. Tammikuussa 2014 palkkasin itselleni pt:n. Olin ennen sitäkin käynyt lenkillä,jumpissa ja pelannu sählyä kerran vko:ssa. Tavoitteena ei ollu laihtua vaan parantaa lihaskuntoa,kiinteytyä ja ennenkaikkea oppia syömään säännöllisesti ja terveellisesti. Sain kyllästymiseen asti selitellä ihmisille miksi MINÄ normaali painoinen (164cm/58kg) tarviin pt:n. No edelleen painan about saman verran, mutta koen että sen puoli vuotisen aikana opin niin paljon uutta ja se mikä parasta kroppa näyttää eriltä ja minä voin paljon paremmin. Nyt aikomuksena kiristää pari kiloa painoa, jotta heinäkuussa on lomalla mukava pukea biksut päälle,paskat siitä mitä muut ovat mieltä mun painosta!! 🙂

  4. Joo, tuttu juttu. Laihduttamisen osalta ei tunnu olevan usein edes oikeutettu mielipiteisiin, kun ei ole itse ollut reippaasti ylipainoinen ja laihdutusprojektit yleensä niitä 5 kg oikaisuja. Pitäisi siis kaiketi olla se sankarilaihduttajan status taustalla. Vaikka ainoa ero hommassa on se (eli yhtälailla niitä kiloja on kertynyt, lapsenakin jo pikkaisen pyöreä), että on tehnyt korjausliikkeen viimeistään 10 kg:n, ei 40 kg:n kohdalla. Se sama 40 kg on siis takuulla pudotettuna silti ja siihen päälle toinen samanmoinen, jota ei ikinä vaan päästänyt pudotettavaksi asti. 🙂

  5. Jännä, että moni kokee tuon teema päivän niin negatiivisena.. Minut tämä älä laihduta-päivä ainakin sai miettimään joka vuotisen ”viimeiset 5 kiloa pois ennen kesää” pudottamisen suhteen, että entä jos sen sijaan että koittaisin aina muuttaa itseäni yrittäisin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen ja keskittyä vähän isompiin asioihin elämässä kuin oman takapuolen selluliittiin. 🙂 Luulempa vaan että tämä saattaa olla huomattavasti vaikeampaa kuin 5 kilon pudottaminen.

  6. Itsellani samanlaisia kokemuksia, ekaksi pudotin noin 10 kiloa salitreenin ja dieetin avulla. Nyt olen saanut lisaa muutaman kilon ja aion kiristaa taas alaspain. Heti aletaan kysella, miksi laihdutat, kun olet normaalipainoinen. Voihan se muutama lisakilo hairita normaalipainoistakin…

    Jokaisella on toki vapaus hyvaksya itsensa sellaisena kuin on eika siihen parane kenenkaan puuttua. Itse olen tasta syysta aika hissuksiin kiristysprojektista, koska en jaksa kuunnella ihmisten mielipiteita. Omaa kehoaan saa toki, terveen jarjen rajoissa, muokata, ja onhan salilla kayminenkin sita kehon muokkausta. Totta kai ulkonakokin ratkaisee monia asioita, vaikka ulkonako ei itselleni ole paasyy treenaamiseen, vaan se, etta pidan treenaamisesta ja hyvan olon tunteesta.

  7. Mulla särähtää näissä aina korvaan se ”pari kiloa”, ”viisi kiloa” ja ”muutama kilo”. Kilotko sen hyvän olon (mikä kuitenkin ilmeisesti sullakin on tavoitteena?) määrittelee? Tavallaan siis saan kiinni siitä ärsytyksestä/provosoitumisesta/”eihänsuntartte”-jankkaamisesta, koska se vaa’an numerohan on vain numero. Ja kun normaalipainoisella ei välttämättä se paino itsessään välttämättä edes tipu jos aloittaa vaikka salitreenin, vaikka ulkoista ja sisäistä muutosta noin muuten tulisikin. Sit ollaan ihan paineissa että buu ei paino tipu kaikki on turhaaaaa. Painokin voi varsinkin naisilla (en tiedä miehistä) vaihdella juuri siinä parin-kolmenkin kilon sisällä jatkuvasti. Vähän normia kovempi jalkatreeni alle ja siihen päälle vaikka vielä kuukautiset eikä edellispäivänä paskalla käymistä niin jo on sen kolme kiloa ”lihavampi” ja yllättäen, kun on palauduttu, hormonit normitasolla ja suoli toimii niin tadah, on ”laihduttu” kolme kiloa.

    Mulle älä laihduta-päivässä on ajatuksena se, että se loputon painon kyttääminen on vaan turhaa. Jos treeneissä on viime aikoina löysäilty, suuhun on pistetty vähän sitä ja tätä ja tuota ja olo on kokonaisvaltaisesti löllö ja huono, niin ryhtiliike ja paluu ns. normaaliarkeen on fine ja tietysti toivottavaakin. Mutta se, kannattaako onnistumista mitata kiloissa, on mun mielestä aika kakspiippuinen juttu. Ainakaan ne ei voi olla ainoa mittari eikä se vaa’an lukema saa määritellä sen päivän mielialaa (been there, done that – edellistä pienemmästä lukemasta hymy korviin ja samasta tai +-lukemasta buuuuuuuuuuooonhirveäsaamatonläski-olo riippumatta täysin siitä mitä on tehnyt, aivan sairasta).

    Mutta siis toki, jos normaalipainoinen käy salilla ja katsoo mitä syö niin se hänelle suotakoon. Mut älä laihduta-päivässä ei mun mielestä ole ollenkaan kyse siitä. 🙂

    • Mikä saa olettamaan, että kukaan muu ei ole tietoinen mainitsemistasi asioista? Saati että kaikille dieetti olisi stressaava buuu-juttu. Itse olen sitä kait harvalukuisehkoa porukkaa, joka itseasiassa tykkää olla dieetillä. Kevyt ja energinen olo, mieli kirkas, nälänsietokyky bulkkia parempi, ei ole pakko syödä koko ajan. Treenit toki välillä tekee tiukkaa ja ei se nyt ihan joka hetki juhlaa ole muutenkaan mutta mikä olisi :). Ja tässä projektin puolivälissä, parin kilon jälkeen niin kyllä, peilikuvakin miellyttää paljon enemmän.

      Se 5 kg nyt vaan on helppo, lyhyempi tapa ilmaista asia, vs. että alkaisi selittelemään että juu, tässä nyt pienennän rasvaprosenttia neljä pinnaa ja vyötäröltä pois 3-4 cm. Kiloissa tuo on ainakin itsellä se 4-5 kg.

      p.s. Viime jalkajumppa nosti painoa 0,8 kg. Kehityskaudella en painoa kyttää muuten kuin että tarkistan suunnan olevan nousujohteinen. Dieetillä en painoa kyttää muuten kuin että tarkistan painon olevan laskujohteinen. Tuon jalkajumpan tuoman painonlisäyksen tiedän, koska ihan erikseen teki mieli se selvittää.

    • No ainakin mun kokemuksen mukaan se paino on ainoa mittari onnistumiseen hämmentävän monella. Siis oon kuullut kommentteja tyylillä ”joo ihan jees olo, treenit kulkee ja ruoka maistuu mutta pitää vielä keventää koska painoa haluan pois vielä pari kiloa”.

      Mut siis hienoa jos sulla homma toimii 🙂 Varmasti monella toimiikin. Mut älä laihduta-kamppis ei koske heitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta