Haaveet on tehty toteutettaviksi!

Meikäläisen haaveena on pitkään ollut oma kuntosali. Lottovoiton vielä puuttuessa pysyy laajamittainen ”oikea kuntosali” kuitenkin edelleen haaveena. Sen sijaan olen rakennellut autotalliin omaa pienoiskuntosalia, Metallisydän Gym:iä. Tarkoituksena on saada noin 10 neliön tilaan oikeasti toimiva ja monipuolinen treenipaikka ja varustaa se oikeasti laadukkailla välineillä. Tällä hetkellä Gymiltä löytyy kyykkyhäkki, levypainoja ja käsipainoja telineineen sekä kaikenlaista muuta tarviketta – ja nyt viimein myös tiukat kriteerini täyttävä säädettävä penkki.

20160430_131148

Gymin alkuvaiheessa ostin jostain halvan käytetyn säädettävän penkin – mikä osoittautui juuri sellaiseksi kuin voikuvitella, ei ollenkaan Metallisydän Gymin kriteerien mukaiseksi. Siitä lähtien olen haaveillut kunnollisesta, tukevasta ja oikeasti laadukkaasta penkistä. Ongelmaksi on muodostunut se, että edulliset penkit ovat olleet melkoisia rimpuloita ja kunnollisissa hinta on puolestaan kavunnut turhan korkeaksi. Kriteerieni mukaisen penkin löytyminen oli melkoisen haastavaa, kunnes löysin GoFitness verkkokaupasta törkeän hienon, laadukkaan ja tukevan Barbarian Warrior vino-tasapenkin, joka oli myös hinnaltaan sopivassa haarukassa.

20160428_204138

Paketti saapui kotiinkuljetuksella pari päivää sitten. Jo paketin paino (yli 50 kiloa) kertoi jotain penkin laadusta ja sitä kootessa asia varmistui, tässä on penkki, joka ei heilu eikä huoju, ei nitku eikä notku, vaan kestää kovemmankin treenin ja on vielä Gymin tyyliin sopivasti todella tyylikäs. Olen äärettömän ylpeä, Metallisydän Gym on saanut Barbarian Warriorista arvoisensa penkin.

20160428_204911 20160428_205051

Säätömahdollisuuksia penkistä löytyy selkänojalle kymmenen eri asentoa ja istuinosalle neljä. Varmasti siis löytyy sopiva asento joka lähtöön. Raskas penkki kun on kyseessä, liikuttelemista helpottaa renkaat takajaloissa ja kahva etujalassa ja kaiken kruunaa penkin viimeistelty ulkonäkö.

20160430_130940 20160430_131012 20160430_130949 20160430_13085620160428_210430

Olen penkkiin todella tyytyväinen ja uskallan suositella GoFitness-verkkokauppaa ja Barbarian Linen kuntosalilaitteita niin muille kotikuntosalin rakentajille kuin kaupallisillekin saleille.

Nyt alkaa Metallisydän Gym olla hyvässä mallissa, joskin nälkä kasvaa syödessä ja mielessä on jo monenlaista uutta juttua Gymille hankittavaksi… Saa nähdä joutuuko jossain vaiheessa laajentamaan toimitiloja 🙂

Metallisydän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta