Ei treeniä on joskus parempi kuin paska treeni

Te tiedätte sen fiiliksen kun treenaaminen ja salille lähteminen ei jaksa kiinnostaa, kun kotisohva huutaa sun nimeä ja jalat painaa kuin synti. Edellinen yö on ehkä tullut nukuttua huonosti tai oloa painaa tulossa oleva flunssa ja silti on pakko raahautua salille…

20140530_100652

Useimmiten sohvan kutsun torjuminen ja itsensä väkisin salille potkiminen on oikea ratkaisu. Kun saa itsensä pakotettua salille ja pääsee treenaamisen makuun, muodostuu treenistä todella hyvä, joskus jopa parempi kuin ns. normitreenistä. Tällöin on menty mukavuusrajan yli ja löydetty kadoksissa oleva treenimotivaatio.

20160127_113505

Aina ei kuitenkaan ole kyse pienestä väsymyksestä tai treenimotivaation puutteesta, vaan oikeasta uupumuksesta ja siitä, että keho tarvitsee lepoa. Tällöin oikea vaihtoehto on jäädä siihen sohvalle, ottaa ehkä päikkärit, levätä.

Kun keholle antaa lepoa silloin kun se sitä kaipaa, saattaa hyvinkin välttyä esimerkiksi sairastumiselta, flunssa keksiikin uhrikseen jonkun toisen, jonkun joka ei anna keholleen riittävästi lepoa ja jonka vastustuskyky tästä syystä laskee.

20160202_193020

Mistä sitten tietää, milloin on kyse normaalista väsymyksestä ja motivaation puutteesta ja milloin uupumuksesta? Milloin keho tarvitsee lepoa ja milloin se kannattaa pakottaa salille?

No eipä juuri mistään. Omaa kehoa kannattaa opetella kuuntelemaan, olotiloja tulkitsemaan. Jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa se, että joskus se keho sitä lepoakin tarvitsee. Jos sinä et sitä sille anna, se ottaa sen väkisin.

Metallisydän

3 vastausta artikkeliin “Ei treeniä on joskus parempi kuin paska treeni”

  1. Mä oon opetellut tätä kantapään kautta. Liian pitkään olin vaan että pyyyyyh laiskottaa ja sitten se keho todellakin otti sen mitä tarvitsi; ylikunto, järkyttävä flunssakierre ja 2kk tauko treenistä. Hups. Sitten tuli raskaus erinäisine komplikaatioineen ja yli 6kk tauko _kaikesta_. Nyt kun oon taas päässyt tolpilleni niin kummasti sitä on oppinut OIKEASTI lepäämään kun on tarve ja esim. vaihtamaan hirveän rääkin leppoisaan kävelylenkkiin. Ei enää teekään mieli kiskoa itseä äärirajoille kun on kerran menettänyt kropan toimintakyvyn… mutta tulipa opittua. Ja nyt maistuu treeni paremmalta kuin koskaan. 🙂

    Tsemit ja paranemista! Kyllä se siitä.

  2. Oon kans saman käynyt usein läpi, just toi sama fiilis tulee aina kun (yleisurheilu)kisat lähenee ja on tullut ite kaivettua tietä jonnekin ihan muualle ku ykköspallille…
    On muuten tullut mietittyä, että kun sattuu olemaan vauhtia hidastamassa pari persrasvakiloa, jotka pitäisi heivata sinne helvettiin kesään mennessä, että miten noin ammattilaisena vähentäisit ruokamääriä. Lähinnä sitä, että pitäisikö leikata tasaisesti joka ateriasta vai enemmän välipaloista vaiko sitten kunnon aterioista? Olis kiva kuulla mielipide sulta!

    • Hankala sanoa kun en tiedä millainen sun ruokavalio on, pitäisi hiukan tietää mitä syöt ja milloin, jotta voisi karsia järkevistä paikoista. Yleisellä tasolla sanoisin että ennemmin tasaisesti joka ateriasta kuin pelkästään välipaloista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta