Metallisydän elämänsä kunnossa?

Oma treenihistoriani alkaa niinkin kaukaa kuin vuodesta 1995. 20 vuotta sitten teini-ikäinen Metallisydän eksyi ensimmäistä kertaa kuntosalille. Tuolloin treenaaminen painottui enimmäkseen penkkipunnerrukseen ja hauiskääntöihin. Pitkä matka on tultu tuolta kultaiselta 90-luvulta ja paljon on tarttunut tietoa ja taitoa mukaan matkan varrella, nykyisin treenataan jo muutakin kuin penaa ja haukkaa… Mutta miten on lihaksen laita, onko sitä tarttunut ollenkaan tuossa 20 vuodessa?

Treeniurani alussa en ollut mitenkään erityisen innokas ottamaan kuntokuvia ja ensimmäinen arkistoista suhteellisen helposti löytynyt kuva onkin vasta vuodelta 2003, jolloin treeniä oli takana jo useampia vuosia ja painoa noin 80 kiloa. Tuolloin takana oli jo ensimmäinen kuntosaliohaajakurssikin ja treeneissä jo hiukan jotain järkeäkin…

2003

Tuosta eteenpäin salitreeni muuttui harrastuksesta osaksi elämäntapaa, eikä paria viikkoa pidempää treenitaukoa ole sen koommin ollut. Monenlaista ruokavaliota ja dieettiä on sittemmin tullut kokeiltua ja ensimmäisen tiukemman dieetin vedin vuonna 2008. Sen tulos oli melkoisen ruipelo, noin 85 kiloinen Metallisydän, jolla housut roikkuivat päällä…

2008

Erilaisten ruokavaliokokeilujen ja dieettien myötä kokemusta tarttui ja oman kehon toiminta tuli tutuksi. Samalla intohimo salitreeniin kasvoi kasvamistaan. Vuoden 2012-2013 paikkeilla onkin ollut tähän mennessä mielestäni kovin kunto. Tuolloin panostin salitreeniin ja ruokavalioon täysillä, kaikki muu tehtiin niiden ehdoilla. Treenit tehtiin ensin ja vasta niiden jälkeen tuli muu elämä. Sama koski ruokailuja, ruokavalio oli tarkka ja ruuat syötiin ajallaan, oltiin sitten missä tahansa. Myös riittävästä yöunesta pidettiin tarkasti huolta. Painoa oli noin 92-93 kiloa ja kunto melko rapsakka.

311631_4063690523513_2114982413_n2013Sittemmin vuoden 2013 jälkeen elämässä on tapahtunut paljon muutoksia, mukaan on tullut treenaamista tärkeämpiä asioita, ruokavaliosta on lipsuttu ja yöunet on jääneet välillä hyvinkin vähäisiksi. Tällä hetkellä treenit ajoitetaan muun elämän mukaan, mutta väliin niitä ei jätetä kuin aniharvoin. Ruokavalio ei ole läheskään niin tiukka kuin aiemmin, joskin perusrunko on siinäkin kunnossa. Herkuteltua kyllä tulee melko usein ja se valitettavasti näkyy vyötäröllä. Tällä hetkellä en todellakaan ole tiukassa kunnossa.

2015

Samalla kuitenkin teitotaitoa on karttunut entistä enemmän, treenitekniikoita on tarkistettu ja vaikka salilla ei ehkä joka liikkeessä ennätyspainot liikukaan, on treeni puhdasta ja tehokasta. Painoa on tällä hetkellä noin 102-103 kiloa ja kunto on kaikkea muuta kuin kireä. Dieetti alkaa vuoden alusta ja kesään mennessä olisi tavoitteena saavuttaa tuo parin vuoden takainen kireystaso ja tsekata onko kehitystä tapahtunut…

Silloin nähdään onko Metallisydän elämänsä kunnossa…

Metallisydän

3 vastausta artikkeliin “Metallisydän elämänsä kunnossa?”

  1. Teetkö dieetillä aerobista vai luotatko sali treenin tuomaan energian kulutukseen ja säädät ruokavalion sen mukaan?
    Onko tulossa perinteinen hiilaridieetti eli lasket hiilarien määrää kun dieetti etenee?

    • Olen melko varma, että aika ei riitä aerobisiin salitreenin lisänä, joten kyllä dieetti menee kaloreiden kanssa leikkimiseksi 😀 Hiilarit pidetään mukana mahdollisimman pitkään.

  2. Eka kuva on ehdottomasti paras kun siinä on tuo kuvankaunis vavva matkassa 🙂
    t. Bullvistitäti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta