Lihava, läski, pontso… hoh hoijaa!

Joka paikassa jauhetaan lihavuudesta ja läskeistä, eikä vähiten FitFashionin blogeissa. Ajattelin jättää tän aiheen väliin, mutta en malttanut.

lihavuusSSP_tr

Näyttäkää mulle ihminen, joka oikeesti haluaa olla lihava. Siis oikeesti lihava, ei muodokas tai pullea, vaan lihava. No ei kukaan, ei varmasti. Vaikka oma ulkomuoto ei hävettäisi ja olisi ns. sinut itsensä kanssa, ei olo varmasti ole erityisen hyvä. Uskallan väittää ihan suoraan ja ilman pelkoa paskamyrkystä, että lihavalla ihmisellä on tukalampi olo kuin laihemmalla ihmisellä, liikkuminen on hankalampaa, hengästyy helpommin ja vaikka mitä. Elämä on lihavana varmasti hankalampaa ja tukalampaa. Se ei ole syrjintää tai ilkeämielistä puhetta, vaan fakta.

Fat man on the beach

Miksi sitten kaikki lihavat ihmiset ei laihduta? Mikseivät kaikki ole timmejä fitnessmimmejä tai -kundeja? No sen takia että se ei ole ihan niin helppoa kuin kuvittelisi. Vaikka jätettäisiin asian ulkopuolelle esimerkiksi sairaudesta tai lääkityksestä johtuva lihominen, on monen elämässä paljon tärkeämpiä asioita kuin liikkuminen ja terveellinen ruokavalio. Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, että lapsiperheen arjessa saattaa joskus olla hankala ehtiä treenaamaan tai syömään säännöllisesti ja terveellisesti. Joskus saattaa suuhun livahtaa se suklaapala tai pussillinen karkkia kun ruokailujen välit venyvät ja nälkä yllättää. Hei hei rantakunto ja sikspäkki, tervetuloa jenkkakahvat ja vatsamakkarat!

Fat man holding a measurement tape against white background

Kaikkien kohdalla ei kyse ole kuitenkaan kyse mistään muusta kuin laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Ei viitsitä liikkua ja syödään mieluummin roskaruokaa ja herkkuja kuin terveellistä ruokaa, haetaan nautintoja herkuista ja sitten itketään kun ei laihduta. Se on jokaisen oma valinta, kunhan se on vain oma valinta eikä sitä laajenneta koskemaan esimerkiksi omia lapsia. Siinä vaiheessa kun näen Prisman kassalla ylilihavan perheenäidin ostoskärryissä pelkkiä eineksiä, hamppareita, pizzoja ja sipsipusseja ja kaksi läheisesti Michelin-ukkoa muistuttavaa lasta roikkumassa kärrynreunassa, tekee mieli mennä kertomaan tuolle äidille hiukan faktoja. Lapsi ei osaa tehdä itse valintaa terveellisen ja epäterveellisen elämäntavan välillä, vanhempien on tehtävä se lapsen puolesta.

Jos äiti laittaa lapsen lautaselle sen valmispizzan ja jälkkäriksi litran jäätelöä, lapsi syö ne. Jos vanhempi ei esittele erilaisia harrastusvaihtoehtoja, vaan kantaa lapsen eteen uusia pleikkaripelejä, lapsi pelaa niitä. Vanhemmilla on valtava vastuu lapsistaan ja se koskee myös elämäntapoja.

Metallisydän

30 vastausta artikkeliin “Lihava, läski, pontso… hoh hoijaa!”

  1. Tämä on todella hyvä kirjoitus ! Ja hienoa,että otat asian puheeksi. Minulla ei meinaa ymmärrys riittää siihen, miten laiskaksi se mukavuudenhalu ihmisen tekee. Sitten se paino nousee ja ollaan kiukkuisia kun paino ei putoa.
    Sinusta huomaa kuinka paljon isäksi tuleminen on vaikuttanut mielipiteisiisi ja tapaasi kirjoittaa, se on hienoa että mies huomioi tuollaiset asiat kuten perheen ruokakaupassa yms.
    Blogisi on huippu, pidemmän aikaan olen jo seuraillut treenailuasi :)! Hyvää kesää koko perheelle!

  2. Hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä ettei painon pudotus ole helppoa, silloin kun se vaatii kymmenien kilojen pudotuksen. Olen laihduttanut useampaan kertaan yli 10kg painostani ja voin kertoa ettei se helppoa ollut. Kun vauhtiin pääsee, niin sitten se sujuu, kunhan vaan päätöksessä pysyy. Mutta. Ensimmäiset kilot on vaikeimpia, kun näkee painon pudotuksen, on helpompi jatkaa.

  3. Katsoin yksi päivä tiededokumenttia – Ylipainoinen USA ja siinä tulikin esille yksi isoimmista ylipainon syistä (ainakin siellä): sipsipussi maksaa dollarin kun banaani maksaa kaksi. Ihmiset tienaavat vähemmän kuin koskaan joten pakko ostaa halvempaa ruokaa ja isompia annoskokoja. Eli sitä p*skaa. Kyllähän meillä täällä Suomessakin on oikeastaan halvempaa mennä Mäkkiin ja ostaa pari euron juustoa, kuin tehdä itse ruokaa melko hintavista raaka-aineista. Tai tämä on nyt oma mielipiteeni 😀 Enkä itse ole mikään läski, mutta kyllä välillä miettii, että säästäisi enemmän jos söisi jotain hiilarirasvasokeri-höttöä, varsinkin näin opiskelijana joka tekee siivoustyötä siinä ohella. Eihän se nälkää pidä, mutta eihän kaikki sitä osaa ajatella.

    • Itseasiassa ulkona syöminen on kyllä kalliimpaa, vaikkakin ajatus kalliista ruoasta pitää tavallaan paikkansa jos vertailee muiden maiden hintoja vs. Suomen hintoja. Esim. viisihenkisen perheen ruokailu mäkkärissä maksaa ~30€. Ja tässä vaan päivän yksi ateria… Tuolla 30€:llä saa viisihenkisellä perheelle kahdeksi päiväksi oikeaa ja ”puhdasta” ruokaa jos oikeasti valitsee fiksuja raaka-aineita esim. Jauhelihaa, peruna, riisi, pastat, kasvikset yms. yms.

      Lisäksi säästää pitkän pennin jos suunnittelee tulevien päivien ruokailut etukäteen ja tekee ruokaa aina niin, että samaa ruokaa voi syödä vaikkapa kahtena päivänä peräkkäin.

  4. Kiitos hyvästä mielipiteestä, olen täysin samaa mieltä! Sen lisäksi, että kyseessä on varmaan laiskuus ja mukavuudenhalu, myös tietämättömyys ja ymmärtämättömyys, mikä on terveellistä ja mikä ei. Tai ehkä senkin voi laskea myös laiskuudeksi, ei viitsitä ottaa selvää. Minusta jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, niin kauan kuin itse on tyytyväinen. Itse en ole fittness babe, mutta urheilen paljon ja olen hyvässä kunnossa. Syön terveellisesti, hyvin ja paljon ja sellaista mikä maistuu ja tuntuu kropassa hyvältä. Sen oppimiseen on mennyt aikaa, mutta enää ei tarvitse olla dieetillä. Joskus toki mieliteot ovat ristiriidassa kehon hyvinvoinnin kanssa minullakin ja nautitut herkut tai vähäisempi liikunta kiristää vaatteissa. Voin valita palaanko ruotuun vai jatkanko herkuttelua ja ahdistumista sohvalla… Valinta on päivänselvä, koska siihen ei varsinaisesti tarvita mitään ponnistuksia tai luopumista mistään.
    Mutta siis: vaikka jokainen saa olla sellainen kuin haluaa, meillä aikuisilla on vastuu lapsista, jotka eivät voi tietää, eivät osaa eivätkä voi valita itse mitä syövät. Miksi todellisen ylipainon kanssa kamppaileva aikuinen (Metallisydämen tavoin minä myös väitän, että suurin osa heistä haluaisi olla hoikempi ja terveempi, kun liikkuminen ja esim. vaatteiden ostaminen olisi helpompaa ) haluaa lapselleen saman? Olen työssä, jossa tapaan työikäisiä, jotka eivät saa itse puettua alushousuja ylipainon vuoksi. Se on järkyttävää.
    Väitän myös, että vaikka aloitus, liikkeelle lähteminen ja uuden opettelu voi olla työlästä ja hankalaa, laihtuminen ja normaalipainossa pyssyminen ei loppujen lopuksi vaadi poppakonsteja, hieman viitseliäisyyttä vain.
    Eräs kaverini sanoi joskus, että hänestä on hämmentävää, kun kovasti ylipainoinen ja siitä kärsivä sanoo, ettei ilkeä lähteä salille tai jumppiin ylipainon takia. Kaverini mielestä luulisi olevan paljon nolompaa, kun sama tyyppi lappaa ostoskärryyn pelkkää roskaruokaa ja herkkuja. Ehkä kärjistetysti sanottu, mutta samaa mieltä…
    Niille, jotka raivostuvat mielipiteestäni; minäkin olin lapsena pullero, kaikki dieetit olen kokeillut nuorena, perheessäni on ylipainoisia (mutta he ovat siihen nähden fyysisesti hyvässä kunnossa) ja miesystäväni on jojolaihduttaja. Käsittämättömän kovakuntoinen, mutta elämän muut nautinnot ja kiireinen työ näkyvät vyötäröllä aina säännöllisesti. Minulle jojoilu ei toimi, en kestäisi sitä ahdistusta 😉 enkä usko jojoilun olevan terveellistä, mutta jokainen tyylillään ja minua ei hänen ylimääräiset kilot häiritse. Minua ne alkavat häiritä siinä vaiheessa, kun ne ahdistavat häntä, se heijastuu käytökseen. Mutta sitten saankin jo taas lenkkiseuraa ♥

  5. Hei siis ihan mahtava kirjoitus! Ihanan objektiivinen näkemys!

    On tosiaan tilanteita ja aikoja jolloin oma hyvinvointi on täysin sivuseikka, koska elämä. On pikkulapsiarkea, on sairastavia läheisiä, ehkä itsellä on mielenterveys- tai muita sairauksia, on taloudellisia huolia, liikaa töitä. Mistä sitä kukaan ulkopuolinen toisen elämäntilannetta tai sitä mitä pään sisällä tapahtuu voi tietää? Silloin kun käydään läpi selviytymistaistelua päivittäisessä elämässä, ei elämäntapamuutos ole välttämättä siinä saumassa mahdollista tai edes järkevää. Elämäntapamuutokset vaativat tietynlaisen turvallisuuden ja pysyvyyden tunteen, sillä se on iso urakka. Loppuun stressattu ihminen ei siihen välttämättä pysty vaan menee sieltä missä aita on matalin, sillä itsekuri ja järkevät päätökset vaativat energiaa jota ei välttämättä ole. Mutta lihominen, SE ei kysele elämäntilannetta, ei matematiikkaa, ei erikoistekniikoita eikä erityistä motivaatiota, se kyllä onnistuu milloin tahansa!

    Minun painoni nousi ja kuntoni laski, kun lapsellani oli monivuotinen sairaudesta johtuva hätä. Näin äitinä sitä yrittää antaa itsestään lapsensa edestä kaikkensa, olla mahdollisimman paljon lähellä. Tinkii ruokailuista, nukkumisesta, omasta ajasta. Nyt kun tilanne on parempi, olen päässyt melkein kaikista kiloista eroon ja kunto kohenee. Hyvinvointi ja ruokavalio kohenee koko perheellä.

    Oma mieheni ei koskaan ole puuttunut minun lihomisiini, sillä hän tietää että minä kärsin siitä eniten, eikä halua puuttua naisten asioihin, kun ei tiedä millaista on olla nainen, saatikka synnyttänyt nainen. Fiksu mies, eikös? Minusta ihan paras! Mutta ystäväni ”nokkela” mies vissiin ajatteli etten itse ole asiaa ymmärtänyt, ja sanoi että minun pitäisi laihduttaa, että olen lihava. (Minun mieheni puolestaan hikeentyi hänelle: ”Hittoako kenenkään kilot sille kuuluu…”)

    Pointtini on se, että muiden ihmisten lihavuuteen voi suhtauta monella tapaa.
    Minun mieheni on innoissaan, kun pystymme käymään yhdessä juoksulenkeillä ja salilla treenaamassa, vaikka olenkin vielä vähän pyöreä. En siis millään mittapuulla täydellinen ja matkaa maaliin riittää vielä, mutta liikumme yhdessä ja se on hänelle selvästi tärkeää, pyöreyteni puolestaan sivuseikka. Tai ainakin hän ymmärtää olla puuttumatta siihen. Hän muistuttaa minua syömään hyvin ja säännöllisesti ja kannustaa lenkillä kun edistystä tapahtuu.
    Ystäväni puolestaan on laihduttanut itsensä mallin mittoihin tupakalla ja kahvilla, vaikka ei minun mielestäni ole missään vaiheessa ollut lihava, mutta . Energiansa hän saa sokerista. Hänen ihonsa on eloton ja huonokuntoinen, silmän aluset mustat. Hän näyttää minun mielestäni kamalan loppuun ajetulta ja kuihtuneelta ja miehensä käskee hänen kuulemma ryhtyä juoksemaan. Yllättäen mies ei kuulemma osallistu kotona lasten- tai kodinhoitoon, saatikka että lähtisi lenkille kaveriksi, niin että joopa joo… Mutta onneksi emäntä on laiha kuin vinttikoira.

  6. Moi!
    Ärsytti niin paljon tämä kirjoitus että nyt on pakko kommentoida!
    Ensinnäkin, sinä et voi tietää että ”kukaan lihava ei ole onnellinen” sä et voi vaan väittää tollasta jos sulla ei ole mitään faktaperäistä tietoa taikka kokemusta.
    Mä olen ylipainoinen,lihava,muodokas,läski miksikä nyt ikinä halutaan kutsua, ja voin kertoa että olen todellakin sinut itseni kanssa, enkä nyt heti kyllä keksi jotakin normiaskaretta missä tämä minun kokoni haittaisi. Koko asia on omasta asenteesta kiinni, ja jos se haittaa niin ne varmasti laihduttavat, koska kaikki siihen pystyvät jos vaan on halua tarpeeksi. Myöskin se oli todella vihastuttavaa tekstiä että kai nyt on lihava jos syö pelkkää roskaruokaa jne. Ihan niikuin ei voisi olla lihava ja terve? Kun olen käynyt lääkärissä ne ihan ihmettelee miten mun kaikki verenpaineet yms. On ihan täydelliset niinkuin ”normaalipainoisella” ihmisellä, no kai ne nyt on koska elän terveellisesti,liikun jne. Ei lihavuus tarkota aina että maataan sohvalla joka päivä ja syödään roskaruokaa! Ei kannata kirjoittaa asiasta mistä ei ole mitään faktaa eikä kokemusta, MITÄÄN asiaa ei voi yleistää,niikun sä juurikin teet tässä tekstissä. Toivottavsti tämä kommentti avartaa hieman sun mielipiteitä lihavista ihmisistä.

    • Tekstissä mainittiin sanat ”hankalampaa” ja ”tukalampaa”. Eli verrattuna normaalipainoon, johon ihmiskeho on tarkoitettu, olo ei ole yhtä hyvä. Lihavan olo voi olla hyvä, mutta voisi olla PAREMPI hoikkana. Et myöskään voi tietää, mitä vaivoja painosi voi tulevaisuudessa tuoda (esimerkiksi heitän nyt nivelvaivat).

      Hienoa toki että oot sinut kroppas kanssa ja oot terve. Mutta lue teksti rauhallisemmin läpi- jos oot sinut ittes kanssa, huomaat ettei tosta tekstistä oo syytä tulistua. Et selkeästi laiminlyö terveyttäsi, kun kerta liikut ja syöt kumminki hyvin.

  7. Tämä kirjoitus menee samaan kategoriaan kuin ”jokainen on oman onnensa seppä”, tämä on suorastaan vaarallista. Minä en itse enää ole lihava vaan bmi:ni mukaan ihannepainossa mutta näin ei ole aina ollut.
    Tarina lähtee lapsuuden yksinäisyydestä, jota helpotin syömällä karkkia. Se lohdutti, kun ei ollut ystävää lohduttamassa kun katsoin perhehelvettiä ja kun näin kuinka älystäni riippumattomien asioiden ohjaavan elämääni aivan toiseen suuntaan. Lopulta välitin vain siitä, että selviän helgissä pois kotoa. Aluksi olin kympin tyttö, jolla yliopisto haaveissa ja sitten minusta tuli ylipäinoinen näpistelijä, hyvä että sain amiksen loppuun masennuksineni. Halusin terveellisemmän paremman elämän mutta herkuilla oli niin suuri merkitys elämässäni, sinä lähestulkoon ainoana valona ja sairastuin bulimiaan laihduttaessani ja yrittäessäni päästä tästä eroon. Tein paljon töitä sen eteen. Tässä kohtaa varmaan huomaat, että kyse oli aiankin osittain riippuvuudesta ja monen asian summasta. Ja muita painon kanssa kamppailevia kuunnellessa, se kuulostaa samalta oli lähtökohdat yhtä rankat kuin itselläni tai ei. Se ei poista riippuvuuden eikä noidwn muiden palikoiden merkitystä.

    Nyt olen lähes 30-vuotias ja pari vuotta ollut normaalipainoinen, tasaisesti.

    Itse olen myös todellakin huomannut, että mitä vähemmän rahaa käytössä, sitä huonompaa ruokaa syön. Ei pelkästään hinnan vuoksi vaan itsessään rahattomuus ahdistaa ja silloin on erityisen vaikea vastustaa herkkuja. Keksipaketti maksaa esim. 1.5€ ja silla saattaa saada parsakaalin. Mutta keksipaketissa on energiaa n.800 kaloria, eli puolet päivän kaloreista, vähän vajaa. Tähän kun pitäisi saada terveelliset korvikkeet samalla hinnalla ja kalorimäärällä niin se onkin jo hankalaa. Lisäksi, kun sinua ahdistaa ja tiedät ahdistukseen olevan helpotuksen, jonka toki tiedät olevan sinulle huonoksi niin siinä ei järki voita. Ja jos stressiä (syy voi olla mikä tahansa muukin kuin rahattomuus) jatkuu vuosia, millaista jälkeä ajattelet sen tekevän? Tälläistä stressisyömistä on myös tutkittu mm.Suomessa ja se on ihan todellinen reaktio, ei vain laiskuuden ilmentymä. On tosiaankin vastuutonta väittää, että kyse on vain laiskuudesta aillä vain varmistetaan, että viedään se viimeinenkin itsekunnioituksen palanen.

    Ja kyllä varmasti löytyy joku joka nauttien laiskuudessaan hekumoiden hyllyy mutta sellainen ei todellakaan ole kokonaiskuva vaan poikkeus.

  8. Tämä kirjoitus menee samaan kategoriaan kuin ”jokainen on oman onnensa seppä”, tämä on suorastaan vaarallista. Minä en itse enää ole lihava vaan bmi:ni mukaan ihannepainossa mutta näin ei ole aina ollut.
    Tarina lähtee lapsuuden yksinäisyydestä, jota helpotin syömällä karkkia. Se lohdutti, kun ei ollut ystävää lohduttamassa kun katsoin perhehelvettiä ja kun näin kuinka älystäni riippumattomien asioiden ohjaavan elämääni aivan toiseen suuntaan. Lopulta välitin vain siitä, että selviän helgissä pois kotoa. Aluksi olin kympin tyttö, jolla yliopisto haaveissa ja sitten minusta tuli ylipäinoinen näpistelijä, hyvä että sain amiksen loppuun masennuksineni. Halusin terveellisemmän paremman elämän mutta herkuilla oli niin suuri merkitys elämässäni, sinä lähestulkoon ainoana valona ja sairastuin bulimiaan laihduttaessani ja yrittäessäni päästä tästä eroon. Tein paljon töitä sen eteen. Tässä kohtaa varmaan huomaat, että kyse oli aiankin osittain riippuvuudesta ja monen asian summasta. Ja muita painon kanssa kamppailevia kuunnellessa, se kuulostaa samalta oli lähtökohdat yhtä rankat kuin itselläni tai ei. Se ei poista riippuvuuden eikä noidwn muiden palikoiden merkitystä.

    Nyt olen lähes 30-vuotias ja pari vuotta ollut normaalipainoinen, tasaisesti.

    Itse olen myös todellakin huomannut, että mitä vähemmän rahaa käytössä, sitä huonompaa ruokaa syön. Ei pelkästään hinnan vuoksi vaan itsessään rahattomuus ahdistaa ja silloin on erityisen vaikea vastustaa herkkuja. Keksipaketti maksaa esim. 1.5€ ja silla saattaa saada parsakaalin. Mutta keksipaketissa on energiaa n.800 kaloria, eli puolet päivän kaloreista, vähän vajaa. Tähän kun pitäisi saada terveelliset korvikkeet samalla hinnalla ja kalorimäärällä niin se onkin jo hankalaa. Lisäksi, kun sinua ahdistaa ja tiedät ahdistukseen olevan helpotuksen, jonka toki tiedät olevan sinulle huonoksi niin siinä ei järki voita. Ja jos stressiä (syy voi olla mikä tahansa muukin kuin rahattomuus) jatkuu vuosia, millaista jälkeä ajattelet sen tekevän? Tälläistä stressisyömistä on myös tutkittu mm.Suomessa ja se on ihan todellinen reaktio, ei vain laiskuuden ilmentymä. On tosiaankin vastuutonta väittää, että kyse on vain laiskuudesta aillä vain varmistetaan, että viedään se viimeinenkin itsekunnioituksen palanen.

    Kyllä varmasti löytyy joku joka nauttien laiskuudessaan hekumoiden hyllyy mutta sellainen ei todellakaan ole kokonaiskuva vaan poikkeus.

  9. Mahtava teksti, rohkeaa mielipiteen julkituontia ja siihenhän meillä jokaisella on oikeus. Oon itse täysin samaa mieltä siitä, että jos on oikeasti lihava, siis kunnolla ylipainoinen niin voiko sitä olla ihan tyytyväinen itseensä ja jaksamiseensa? Ja ulkonäkö on mielestäni täysin sivuseikka…toki hienoa jos joku on tyytyväinen itseensä tuplakokousena. Vai onko sittenkään? Toisaalta itseäni ärsyttää se kun puhutaan kuinka vaikeaa on elää terveellisesti ja liikkua ja ylipainolle asetetaan kaikenlaisia tekosyitä. Ei se sen helpompaa ole tällaselle ns normipainoisellekaan. Itse kuulen usein että ”helppoahan sulla on kun voit syödä mitä vaan”. Hohhoijaa. Asiahan ei näin ole. Voin syödä sen suklaalevyn tai pussin karkkia mutta mä myöskin treenaan paljon ja lisäks liikun arjessa muutenkin. Nojoo. Asian vierestä ehkä. Ja toisaalta tää että hermostutaan heti aiheesta jos itse sattuu olemaan ylipainoinen. Tuntuu että kun on laiha niin mulle voi heittää mitä vaan. Syö tyttö hyvä jne. Mutta jos kerran on niin sinut itsensä ja kilojensa kanssa niin näitä keskusteluja ja kirjoituksia kannattaa lukea avoimin mielin.
    Eniten kolahti juuri tuo tosiseikka, että lapset ottavat mallia meistä. Meiltä ne oppii käytösmallit ja myöskin elämäntavat hyvin pitkälti. Itse elänyt nuoruusiän diabetestä sairastavien kanssa samassa perheessä ja oppinut hyvin terveen tavan elää suhteessa ruokaan ja liikuntaan. Se on jatkunut niin pitkälle että näin elävät minunkin lapseni. En käsitä e nkä ota vastaan mitä tekosyitä sille että omista lapsista ei välitetä sen vertaa että mietittäis pidemmälle heidänkin aikuisikään asti. Ja tänä on vaan mun mielipide. Vaikka olis kuinka sinut oman ylipainonsa kanssa niin mun mielestä kenenkään reilusti ylipainoisen on ihan turha tulla ainakaan mulle selittelemään, että on täysin terve eikä ylipaino vaikuta mihinkään. Ja nyt mut varmasti teilataan 😛

  10. Rakas Metallisydän, olen aina pitänyt blogistasi ja olet mielestäni vaikuttanut todella sydämelliseltä ihmiseltä. Erityisesti siksi oli ikävää lukea tällaista tekstiä. En tiedä, mikä motiivisi tällaisen postauksen kirjoittamiseen oli, mutta jos ajattelit, että tällä saisi ylipainoiset ihmiset ns. sisuuntumaan (”voi jumalauta, lähdenpä tästä salille näyttämään tolle fitness-pellelle, mistä tuulee”), niin vaikka tällaisiakin ihmisiä varmasti on, saattaa tällainen teksti olla monelle se viimeinen niitti, että ei ainakaan jaksa tehdä mitään elämänsä hyväksi. Mitä vaikeammin ylipainoinen ihminen on, sitä enemmän ympäröivä yhteiskunta hänet leimaa laiskaksi, saamattomaksi ja epäonnistujaksi. Kun on elänyt tällaisessa asenneympäristössä vuosia tai koko elämänsä ja kohtaa sen joka kerta, kun uskaltaa astua ovesta ulos tai mennä internettiin, niin siitä ei ole kovin pitkä matka siihen, että alkaa itsekin uskoa siihen. Tai vähintäänkin uskoa siihen, että en minä mitään tämän parempaa ansaitsekaan, joten turha yrittää.

    Fitness-bloggaajat ja me muut, joille liikuntaan ja ruokavalioon liittyvät asiat ovat kohtalaisen helppoja: CHECK YOUR PRIVILEGE! (http://knowyourmeme.com/memes/check-your-privilege) Jos me oikeasti haluamme, että kellä tahansa ihmisellä olisi pienempi kynnys lähteä salille tai syödä paremmin – kuten uskon sinunkin Metallisydän toivovan – niin yksi hyvä keino on lopettaa heidän haukkumisensa, niin internetissä kuin muuallakin. Jos lihavuuden stigma ja sen seuraukset (ja liitännäiset esim. köyhyyteen ja mielenterveysongelmiin) kiinnostavat, niin voin suositella kotimaista teosta ”Koolla on väliä!: lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli” (toim. Harjunen, Kyrölä), jossa mm. puretaan ”lihavat ovat laiskoja” -myyttejä. Lisäksi kehotan tutustumaan ilmiöihin fat shaming ja body shaming.

    Lisäksi haluaisin huomauttaa, että toisten ihmisten ostoskorien sisällön arvioiminen ja siitä suorien päätelmien vetäminen on todella vastenmielinen ilmiö. Syömishäiriötaustaisena olen käyttänyt kokonaisia kauppareissuja hokien itselleni, että osta nyt vain reippaasti sitä mitä oikeasti haluat, ei nyt kukaan terve aikuinen ihminen toisen ostoksia kyttää. No, näköjään olin väärässä. Huomautan, että tämä toimii toiseenkin suuntaan: Minäkin voisin kassalla tsekkailla jonkun fitness-misun ostoksia ja miettiä, että voi tuotakin ortorektikkoraukkaa, kun se ei pysty ostamaan muuta vaikka haluaisi. Mutta en tee näin, koska se on paitsi törkeää, niin tiedän myös, etten voi minulle tuntemattoman ihmisen elämästä, valinnoista ja rutiineista tietää yhtään mitään – ja osaan nähdä oman elämäni etuoikeudet (+sen, ettei niitä samoja ole kaikilla) ja olla kuljettamatta eteenpäin shaming-kulttuuria.

    Ymmärrän hyvin huolesi lapsista ja pointtisi vanhemman vastuusta. Vanhemmilla on kuitenkin vastuu myös lapsensa asennekasvatuksesta, joten toivon, että kun Metalliprinsessa on tarpeeksi vanha asian ymmärtämään, niin kerrot hänelle myös sen, ettei ihmisistä tule vetää johtopäätöksiä pelkästään heidän ulkonäköönsä perustuen. Sekä sen, etteivät kaikki tässä maailmassa ole ”samalla viivalla” eli yhtä etuoikeutettuja.

  11. Rakas Metallisydän, olen aina pitänyt blogistasi ja olet mielestäni vaikuttanut todella sydämelliseltä ihmiseltä. Erityisesti siksi oli ikävää lukea tällaista tekstiä. En tiedä, mikä motiivisi tällaisen postauksen kirjoittamiseen oli, mutta jos ajattelit, että tällä saisi ylipainoiset ihmiset ns. sisuuntumaan (”voi jumalauta, lähdenpä tästä salille näyttämään tolle fitness-pellelle, mistä tuulee”), niin vaikka tällaisiakin ihmisiä varmasti on, saattaa tällainen teksti olla monelle se viimeinen niitti, että ei ainakaan jaksa tehdä mitään elämänsä hyväksi. Mitä vaikeammin ylipainoinen ihminen on, sitä enemmän ympäröivä yhteiskunta hänet leimaa laiskaksi, saamattomaksi ja epäonnistujaksi. Kun on elänyt tällaisessa asenneympäristössä vuosia tai koko elämänsä ja kohtaa sen joka kerta, kun uskaltaa astua ovesta ulos tai mennä internettiin, niin siitä ei ole kovin pitkä matka siihen, että alkaa itsekin uskoa siihen. Tai vähintäänkin uskoa siihen, että en minä mitään tämän parempaa ansaitsekaan, joten turha yrittää.

    Fitness-bloggaajat ja me muut, joille liikuntaan ja ruokavalioon liittyvät asiat ovat kohtalaisen helppoja: CHECK YOUR PRIVILEGE! (http://knowyourmeme.com/memes/check-your-privilege) Jos me oikeasti haluamme, että kellä tahansa ihmisellä olisi pienempi kynnys lähteä salille tai syödä paremmin – kuten uskon sinunkin Metallisydän toivovan – niin yksi hyvä keino on lopettaa heidän haukkumisensa, niin internetissä kuin muuallakin. Jos lihavuuden stigma ja sen seuraukset (ja liitännäiset esim. köyhyyteen ja mielenterveysongelmiin) kiinnostavat, niin voin suositella kotimaista teosta ”Koolla on väliä!: lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli” (toim. Harjunen, Kyrölä), jossa mm. puretaan ”lihavat ovat laiskoja” -myyttejä. Lisäksi kehotan tutustumaan ilmiöihin fat shaming ja body shaming.

    Lisäksi haluaisin huomauttaa, että toisten ihmisten ostoskorien sisällön arvioiminen ja siitä suorien päätelmien vetäminen on todella vastenmielinen ilmiö. Syömishäiriötaustaisena olen käyttänyt kokonaisia kauppareissuja hokien itselleni, että osta nyt vain reippaasti sitä mitä oikeasti haluat, ei nyt kukaan terve aikuinen ihminen toisen ostoksia kyttää. No, näköjään olin väärässä. Huomautan, että tämä toimii toiseenkin suuntaan: Minäkin voisin kassalla tsekkailla jonkun fitness-misun ostoksia ja miettiä, että voi tuotakin ortorektikkoraukkaa, kun se ei pysty ostamaan muuta vaikka haluaisi. Mutta en tee näin, koska se on paitsi törkeää, niin tiedän myös, etten voi minulle tuntemattoman ihmisen elämästä, valinnoista ja rutiineista tietää yhtään mitään – ja osaan nähdä oman elämäni etuoikeudet (+sen, ettei niitä samoja ole kaikilla) ja olla kuljettamatta eteenpäin shaming-kulttuuria.

    Ymmärrän hyvin huolesi lapsista ja pointtisi vanhemman vastuusta. Vanhemmilla on kuitenkin vastuu myös lapsensa asennekasvatuksesta, joten toivon, että kun Metalliprinsessa on tarpeeksi vanha asian ymmärtämään, niin kerrot hänelle myös sen, ettei ihmisistä tule vetää johtopäätöksiä pelkästään heidän ulkonäköönsä perustuen. Sekä sen, etteivät kaikki tässä maailmassa ole ”samalla viivalla” eli yhtä etuoikeutettuja.

  12. Samaa mieltä. En ole vielä lähelläkään sitä painoa tai olotilaa mitä tavoittelen -mutta tässä sitä yritetään. Sitä vain, että kun mukavuuden ja kaikenlaisen helppouden vuoksi hankitaan pikaruokaa, limua ja herkkuja kotiin (joskus jopa sillä selityksellä, että lapset eivät muuten syö!) -niin se hurmio kestää vain sen hetken ja ihan kohta on joko uudelleen nälkä tai paha olo. Ja se on minusta inhottavin koukku, että sun olo sanoo jo ostaessa, että ei -ei tätä mössöä tänään (vatsakin on kipeä ja tiedät mistä se johtuu) -mutta aivot koukuttuneena odottavat vain sitä rasvan, sokerin ja suolan tuottamaa hetken kestävää huumaa. Olin tänään aikaisin aamulla liikkuessani lähellä nuoruuden ajoista tuttua flowta ja sillä tunteella haluaisin kumota mätön aiheuttaman hetkellisen ja turmiollisen fiiliksen. Olen ymmärtänyt, että kyse on addiktiosta -minä olen addikti, jotenkin aivoni addiktoituvat kaikelle -täytyy aina olla joku, millä korvata entinen. Jospa se nyt olisi vaikka liikunta tällä kertaa.

  13. Hyvä teksti jälleen kyllä! Etenkin kun tuntuu että tällä hetkellä jos sattuu sanomaan sanan ”läski” ääneen niin monien katse polttelee. Olen itsekkin miettinyt monta kertaakun ihmiset ostaa eineksiä paljon että silläkö ne oikeasti pärjää? Eihän se pidä edes nälkää ja maistuvat mausteille ja lisäksi myös hintaa tulee paljon, jos haluaa nälän pois kyseisillä tuotteilla. Itse olin vielä pari vuotta sitten paksu kuin mikäkin michelin mies. Mutta nyt asiat on toisin, nyt noin vuoden verran olen ollut ”normeissa” – 25kg kevyempänä. Tästä jos vertaan mitä olin ennen niin ei paljoa ole ikävä omaa pientä pelastusrengasta, joten olo on paljon parempi kaikin puolin. Vaikkei tuo painonpudotus mitään ruusuilla tanssimista olekkaan, niin on se myös palkitsevaa kun huomaa jaksavansa enemmän. Tästä myös sinänsä saan olla tyytyväine itseeni kun olen vasta 22 vuotias enkä jäänyt odottelemaan pidempään. Myös tuo vanhempien vastuu lapsiin on tärkeää, että lapselle tai nuorelle tuodaan tietoon muutakin kun se pelikonsoli ja hampurilainen.

    Ps. Hyvää kesän jatkoa! 🙂

  14. Tuo on kyllä minusta todella tyhmää, kun vanhemmat tuputtaa kaiken maailman eineksiä, ettei joudu itse näkemään vaivaa.. Ennen nykyistä ” parempaa ” bodilaiffia äiti saattoi sanoa, että jos nälkä heitä ranskalaiset uuniin. TOIVOTTAVASTI metallisydän on samaa mieltä 10 vuoden päästä, eikä heitä prinsessalle pizzarahoja vaan kouraan, vaan näkee vaivaa perus ruuan tekemisessä 🙂

    • Siis täh? No kai se nyt samalla lapsensa ruokkii kun syö itsekin, ihan niinkuin me kaikki muutkin tavalliset vanhemmat. Samalla vaivalla sen isomman satsin ihan tavallista ruokaa pyöräyttää kuin pienemmänkin, ei lapsille tarvitse mitään erikkoruokia tehdä tai pitsarahaa jakaa, samoilla eväillä ne lapset on ennenkin kasvaneet kuin mitä muukin perhe syö.

  15. Odotahan kun lapsesi astuu päiväkotiin. Ruokavalio koostuu eineksistä ja välipaloina on sokerihuttua. Aamupalapuuroon tungetaan sokeria, juotetaan mehukattia ja vaaleaa leipää joka väliin.

    Päiväkodissa kyllä liikutaan paljon, mutta se pöperö mitä syötetään… Aivan järkkyä. Koita siinä sitten opettaa hyviä ruokatapoja, kun kotona ruokaan panostetaan monipuolisesti mutta kunnallisen tarjoilut vetävät kehon täyteen ties mitä. Ilman makeaa välipalaa katos lapset eivät päivähoidon mukaan voi elää, mehusta tehty kiisseli leivällä antaa mukavan sokeripommin iltapäivään ja sitten ihmetellään kun lapsukaiset pomppii seinillä.

    En tiedä tajusitko pointtia. Ehkä yllä oli sellainen, ehkä ei. Hyvää viikonloppua sinne!

    • No kylläpä maailma on valmis. On hyvä ettei ole oikeita ongelmia, vaan on aikaa ja energiaa liioitella päiväkotiruuan merkitystä kasvavien lasten kokonaisruokavaliossa. Jos ruokavalio ja liikunta on kunnossa päiväkodin ulkopuolella, ei lasten ruokavalio pilalle päiväkotiruuasta vielä mene. Sillä lapsilla -toisin kuin aikuisilla- ei vielä ole kehittynyt ruokaan liittyviä fiksaatioita, vaan he syövät mitä annetaan ja sen verran kuin tarvitsee. Mutta jos aktiivisuus ja ruokavalio on retuperällä myös kotona , ei se päiväkoti voi lasta siltä pelastaa. Ei se ole mikään Fatcamp.

    • Äläpä yleistä, on nimittäin niitäkin päiväkoteja, joissa ruuat tehdään ihan itse ja ne ovat laadukkaita. Esim. oman lapseni päiväkodissa ruokalistat on selvästi näkyvillä ja myös käytetyt raaka-aineet saa selville sen kuin vaan kysyy. Mun tyttö on päiväkodissa, joka on osana luomuruokaan keskittyvää päiväkotiryhmittymää. On totta, että osassa päiväkodeista ruoka on ihan täyttä paskaa, mutta on myös ruokaan panostavia päiväkoteja.

      Suosittelen jokaista vanhempaa kysymään lapsensa päiväkodin ruuista. Miten tehdään ja miksi tehdään niin kuin tehdään?

    • Tuota, tuota… Saatat olla päivähoitoalan tai keittiöalan erikoisasiantuntija, joten kaltaiseni kasvatusalan ihmisen väitteet voivat mennä ihan metsään, mutta kuitenkin. Sekä oma jälkikasvu että myös oman alan kautta tutuiksi tulleet lapsukaiset ovat nauttineet hyvinkin pitkälle monipuolista ja terveellistä ravintoa sekä päivähoidossa että myöhemimin koulun puolella. Toki kuntien säästökurimuksessa jossain päin on saattanut mopo lähteä keulimaan oikein huolella, mutta ei nyt kuitenkaan kaikkialla valtakunnassa. Mainitaan vielä sen verran, että en puhu Suomen rikkaimmista ja idyllisimmistä kunnista, joista kokemukseni ovat. Aina ei voi voittaa.

  16. Mun mielestä objektiivisin teksti mitä aiheesta on ollut fitfashionissa. Mielestäni metallisydän ei hyökkää kenenkään kimppuun, vaan puhuu nimenomaan niistä ihan oikeasti lihavista ihmisistä, jotka eivät löydä vaatetta edes xxl-osastolta kaupassa. Eihän se olo voi tuntua mukavalta ihan fysiologisestikin jo ajatellen, sisäelimet joutuvat paahtamaan täysillä duunia pitääkseen laitoksen pystyssä ja nivelet ovat koetuksella ja vähän vähemmänkin ylipainoa omaavalla henkilöllä. Toki jos ei ole koskaan ollut edes lähellä normaalipainoa, ei voi tietää miltä tuntuu tuntea olonsa kevyemmäksi. Ei ihmistä ole luotu olemaan niin iso, että kävely tasaisella maalla tuottaa hikipisarat ohimoille.

  17. Kiitos Metallisydän, että mainitsit lapset! Lapset ensin. 🙂

  18. Tää lihavuuskeskustelu on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Sana vain, ja alkaa meteli puolesta ja vastaan, hyödyttämättä lopulta ketään. Joku pahoittaa mielensä tai loukkaantuu, joku tuntee ylemmyyttä, mutta ei silti mitään hyötyä kellekään. Paras olisi kun kaikki keskittyisi siihen tekemiseen oikeasti, söisi ja liikkuisi niinkuin itse omalle kohdalleen parhaaksi näkee. Ja Metallisydän, parasta mitä sä voit tehdä, on jatkaa valmentamista ja kirjoittamista. Sä motivoit ihmisiä ja olet siinä hyvä. Mutta voi, kun lapset ja äitiys jätettäisiin lihavuuskeskustelun ulkopuolelle! Äitiyteen liittyy niin paljon paineita, kilpailua, huolta, syyllistämistä ja arvostelua. Hyvinvoiva äiti kyllä pitää hyvää huolta lapsistaan, niin että jos panostettaisiin siihen.

    Hyvää kesää kaikille!

  19. Loistava kirjoitus!

    Ensinnäkin, turha syyttää påiväkotien koulujen tms. höttöruokaa, sillä jos se todella olisi niin epåterveellistä kuin väitetään niin sittenhän kaikki lapset olislihavia. Kyllä se mitä kotona syötetään merkitsee eniten.

    Toiseksi, syön päivässä 4000 kaloria eikä se todellakaan maksa paljoa. Proteiini on hintavinta, mutta kun osan ottaa lisöravinteista niin sillekään ei jää hirveästi hintaa. Riisi ~1,8 €/kg ja peruna 80snt/kg. RiiSikakut melkein ilmaisia. Halpaa ku saippua. Kun opiskelin niin silloinkaa ei ollut ongelmia terveellisesti syömisen kanssa. Ja kannattaa ostaa pakastevihanneksia koska ovat paljon halvempia ja kätevämpiä.

    Kolmanneksi, kukaan lihava ei voi väittää että on tyytyväisempi itseensä lihavana kuin jos olisi hoikempi. Se on fakta ettei kukaan lihava ajattele ”Nyt olen unelma mitoissa, kunpa en hoikistuisi tästä yhtään.” Piste. Sekin on muuten jännä, kun joku arvostelee läskejä, niin siitä nousee hirveä haloo ja ihmisestä tulee kunnon paholainen ku sanoo pahasti lihavista. Sit kuitenki hoikkia fitnesspimuja ja kehonrakenrajia saa haukkua ja se on ihan fine.

    Toivottavasti metallisydän käsittelee aihetta lisää, että saataisiin lisää keakustelua aiheesta. Tätä minun viestiä tuskin enää kukaan lukee kun tulee niin myöhässä.

  20. Lapset ovat kaikki kaikessa. Syyllistäminen ei auta, mutta jos joku tyrkkää lapsilleen aivan liian usein roskaa niin siitä on aivan turha syytä muita! Taisi osuta ja upota joihinkin, ongelmavanhempiin ei auta syyllistäminen oli sitten kyseessä alkoholisti-, roskansyöttäjä- tai narkkarivanhempi. Ei Metallisydän kauheasti syyllistänyt, mutta kannustaminen on parempi keino. Hyvä kirjoitus silti 9/10,

  21. Tärkeä ja hyvä juttu. Mulla myös kiehahtaa yli kun jos näen ylipainoisia lapsia koska minusta sen voisi luokitella eräänlaiseksi pahoinpitelyksi. Suorastaan v*tuttaa kun kuulee jonkun vanhemmat kertovan että ”kun tää meijän lapsi ei suostu syömään muuta kuin ranskalaisia ja nakkeja”. Kyllä se lapsi syö niitä kasviksiakin kun riittävä nälkä tulee, jos mun lapset sanois että ei suostu syömään muuta kuin niitä ranuja ja nakkeja niin antaisin olla nälässä, kyllä se mun tarjoama terveellisempi vaihtoehto varmaan jonkin ajan päästä alkaisi maistua. En tietenkään tarkoita että kaikesta on pidettävä ja kaikkea on syötävä mutta varmasti niistä terveellisistä vaihtoehdoista löytyy jokaiselle jotain. Mun vanhin poika ei esim. tykkää tomaatista, en pakota häntä ottamaan tomaattia koska kaikki muu kyllä kelpaa. On kyllä kamalaa miten vanhemmat sairastuttaa omia lapsiaan, itse koen että mun elämän tärkein tehtävä on huolehtia siitä että omat lapset saa parhaat mahdolliset eväät aikuisuuteen ja että niiden sapuskat tulee kasvua ja kehitystä.

  22. Olen lihava. Läski. Pontso. Ylipainoa on tällä hetkellä pituuteen nähden 40 kg. Saan kuulla edelleen sitä miksi en laihduta. Välillä ihmiset hokevat sumeilematta ”läski!”

    Mutta. Harva tietää että olen pudottanut painoa n. 30 kg. Ihan itse ilman sen kummempia kommervenkkejä. Syön terveellisesti, mutta välillä lapsiperheessä tulee herkuteltua.

    Minun puolesta ihmiset nimitelköön toisiaan miten haluaa, mutta joskus kannattaisi vähän miettiä miten sanansa asettaa. Se joka laihduttaa tietää ettei se ole helppoa ja läskeistä haluaa eroon terveyden ei ulkonäön vuoksi. Itse saan olla kiitollinen siitä että ympärillä on todellisia ihmisiä joille minä merkitsen paljon oli niitä kiloja 10 tai 100.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta