Metallisydämen lihashuolto-opas: Venyttely

Nyt se on täällä! Kauan odotettu, usein kyselty ja suuresti kaivattu Metallisydämen venyttelyopas! Monet eivät uskoneet sen koskaan valmistuvan, jotkut ehtivät jo vaipua epätoivoon ja suurin osa ei uskonut Metallisydämen edes venyttelevän koskaan. No mutta tässä se nyt on, olkaa hyvät!

venyttely

Kovaa trenaavalle lihashuolto on erittäin tärkeää. Säännöllisellä venyttelyllä säilytetään lihasten elastisuus, ehkäistään vammojen syntymistä ja nopeutetaan palautumista. Tärkein aika venyttelylle on 4 tuntia harjoituksen jälkeen. Silloin lihas on lyhyimmillään. Kun se silloin venytetään pitkäksi, hyötyvät palautuminen ja elastisuus eniten.

Venytysliikkeitä on lukemattomia, tällä kertaa niistä käydään läpi vain pieni osa, niin sanottu perusvenyttely, jonka jokainen ehtii tehdä vaikka illalla tellevisiota katsellessaan.

Lähdetään liikkeelle ylhäältä ja edetään alaspäin.

Olkapää

1 olkapää

Pidä käsi vaakatasossa suorana ja toisella kädellä auttaen vedä se rintaan kiinni. Tehosta venytystä painamalla olkapää alas.

Ojentaja

2 ojentaja

Nosta käsi koukussa suoraan ylöspäin ja ikään kuin kurkota alas selkään. Auta toisella kädellä vetämällä venytettävää kättä taaksepäin.

Hauis

3 hauis

Ojenna kädet taakse suoraksi lattiaa vasten. Hae venytys hauikselle etsien hyvä asento kämmeniä kääntämällä.

Rinta

4 rinta

Kumarra eteenpäin toinen käsi suorana eteen ja venytettävän puolen käsi sivulle. Käännä rintaa niin että venytys tuntuu rintalihaksessa.

Selkä

5 selkä

Istu lattialla jalat suorana. Koukista toinen jalka ja ota vastakkaisella kädellä jalkapohjasta kiinni. Työnnä samanaikaisesti jalkaa suoraksi ja vedä yläkroppaasi selällä taaksepäin.

Kylki

6 kylki

Nosta toinen käsi suoraksi ylöspäin ja lähde taivuttamaan yläkroppaasi suoraan vastakkaiselle sivulle päin.

Pakara

7 pakara

Nosta jalka koukussa toisen jalan yli ja vedä polvea rintaa kohti. Pidä selkä suorana.

Takareisi

8 takareisi

Istu lattialla venytettävä jalka suorana ja toinen jalka koukussa edessäsi. Nojaa venytettävän jalan päälle.

Etureisi

9 etureisi

Lattialla istuessasi koukista toinen jalka kuvan osoittamalla tavalla niin, että sääri on aivan reiden vieressä. Kallista yläkroppaasi taaksepäin, mutta älä makuulle asti.

Pohje

10 pohje

Asetu ns. karhukävely-asentoon, nosta toisen jalan nilkka toisen jalan nilkan päälle ja paina venytettävän jalan kantapäätä lattiaan.

Vatsa

11 vatsa

Makaa vatsallasi lattialla ja nosta käsillä yläkehoa kattoa kohden. Pidä kuitenkin koko ajan lantio tiukasti lattiassa.

Näin on keho käyty yksinkertaisilla venytyksillä läpi ja olo on varmasti huomattavasti parempi ja vetreämpi kuin ennen venyttelyä. Tee venyttelystä jokapäiväinen (tai edes jokaviikkoinen) rutiini ja huomaat että treeni lähtee kulkemaan ihan uudella tavalla ja palautuminen nopeutuu!

Seuraavalla kerralla tutustutaan putkirullauksen tuskallisen ihanaan maailmaan!

Metallisydän

5 vastausta artikkeliin “Metallisydämen lihashuolto-opas: Venyttely”

  1. Oi hitsi, tää on hyvä, kiitos postauksesta! Mä olenkin pitkään ihmetellyt että miten hauiksia saa venyteltyä. Mulla on nimittäin tosi hyvä treeniohjelma jonka lopussa lukee mm. venytä hauikset, mutta ei mitään hajua miten se tehdään ja sit monta päivää menee ihan juntturassa palautuessa. Mut ei voi tietää sitä mitä ei tiedä, nnih!

    • Hehe 🙂 Sähän voit rakennella sellaset tosta ite. Tai laitat kännykän netin kirjanmerkkeihin tän postauksen niin löydät aina venytellessä 🙂

  2. […] No niin, johan on huohotettu! Ei muuta kuin uutta kierrosta! Kolmekin kertaa kun vetäisee homman läpi, niin alkaa varmasti mokkisauna tai hotellin uima-allas kuulostaa aika houkuttelevalta… Todella kova jätkä tai mimmi vetää treenin jälkeen läpi vielä koko kehon venyttelyt Metallisydämen ohjeiden mukaan! […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta