Erään nuoren naisen tarina

Tällä kertaa ei ole kyseessä Metallisydämen oma tarina, ei edes Metallisydämen kirjoittama tarina, vaan tällä kertaa Metallisydämen blogissa äänessä on vieraileva kirjoittaja. Tekstin aihe on tärkeä ja aina ajankohtainen. Se sai minut ajattelemaan, toivottavasti myös teidät muut.

”Mä kerron teille pienen tarinan. Pitkään mietin tämän kirjoittamista, mutta päätin kirjoittaa.
Alla olevissa kuvissa on nuori tyttö. Ensimmäisessä kuvassa 15, toisessa 18, kolmannessa 19 ja neljännessä 20-vuotias.

Nuoren-Tyton-Tarina

Kuvien tytöllä on erittäin vääristynyt kehonkuva. Osaltaan huonon itsetunnon vuoksi ja osaltaan siksi, että tyttö sai kuulla ulkonäöstään kohtuutonta pilkkaa ikätovereiltaan. Rippileiri oli todella kiusallinen, sillä leirillä oli mukana sellaisia poikia, jotka ottivat asiakseen pitää tyttöä silmätikkuna. Pojat mm. tunkeutuivat tytön huoneeseen ja kiinni jäätyään he kertoivat syyksi sen, että halusivat tietää minkä kokoisia farkkuja tyttö käytti. Ruokalassa tyttö nolattiin mm. niin, että eräs poika sovitteli tytön huomaamatta hänen takanaan käsiään tytön tuoliin testaten, että mahtuuko tytön takapuoli muka tuolille. Kaikilla muilla oli hauskaa, tytöllä ei. Hän tosin nauroi myös. Niinkuin nauroi sillekin, kun tytöltä kysyttiin tietääkö hän mikä on halfpipe. No, ”täytyyhän sun tietää koska sä oot laskenut ne perseelläsi!” Tytöltä myös kysyttiin, että harrastaako hän pikaluistelua koska hänellä on niin paksut reidet. Näitähän riittää. Lopputulos oli se, että tyttö alkoi itsekin uskoa kaikkiin juttuihin. Hän oli lihava. Yksi lihavimpia tyttöjä koko koulussa. Ehkä koko planeetalla.

Viimeisessä kuvassa tyttö oli jo laihtunut liki 12kg. Ei kuitenkaan vielä fyysisesti heikossa tai huonossa kunnossa, mutta henkisesti erittäin sekaisin. Mieleltään tyttö oli erittäin syömishäiriöinen ja kehonkuvan vääristymä oli jo tosi paha. Ulkoapäin hänestä sitä ei kuitenkaan moni nähnyt. Tyttö oli ulospäin iloinen ja avoin. Harva tiesi mitä tapahtui pinnan alla. Vain lähimmät tiesivät kuinka pihalla tyttö itsensä kanssa oli. Tyttö urheili aika paljon, mutta söi todella vähän. Tytön tavoitteet olivat – no, sairaita.

Tuolloin viimeisen kuvan aikaan, 20-vuotiaana kohtalo kuljetti tytön hänen onnekseen Jyväskylään, jossa hän tapasi tulevan aviomiehensä. Tuore poikaystävä sai aika pian huomata, että kaikki ei olekaan niin hyvin kuin ensi näkemältä oli luullut. Eihän tyttö syönyt juuri mitään, vaikka vietti kokonaisia viikonloppuja pojan luona. Tytön omassa jääkaapissakaan ei ollut koskaan ruokaa. Poikaystävä opetti tytön hiljalleen syömään. Negatiivinen kierre katkesi tytön kohdalla luojan kiitos tosi nopeasti ja ajoissa.

Tuo tyttöhän olen siis minä. Ja mitä haluan tällä kertoa? Juju ei ole siinä, että haluaisin kertoa kuinka väärin tyttöä kohdeltiin vaikka hän ei edes ollut lihava. Täällä tallaa aika paljon sellaisia ihmisiä, joita kiusataan ja nimitellään täysin syyttä ja/tai mitä mitättömimmistä syistä. Kiusaajat löytävät syyn ihan mistä tahansa. Se ei siis ole pointti.

Juju tämän julkaisemiseen on omassa asenteessani. Miksi tuo kuvien tyttö joutui silmätikuksi, vaikka me kaikki voimme nähdä, että ei hän mitenkään paksu ollut? Koska se oli mahdollista. Minä annoin sen tapahtua. Omalla suhtautumisellani mahdollistin muiden pilkan ja vähättelyn. Annoin muille ihan itse esimerkkiä miten minua pitää kohdella. Vähättelin itseäni, nauroin kun minua pilkattiin enkä arvostanut itseäni tippaakaan. No, nyt voidaan toki miettiä johtuiko itsensä vähättely kuitenkin pilkan kohteena olemisesta… Mutta aika paljon sitä olen vuosien mittaan pohtinut. Enkä oikeasti usko, että itseni vähättely ja täydellinen epäkunnioitus tuli pelkästään kiusaamisesta. Toki se siitä paheni. Mutta kyllä pohja sille oli jo olemassa.

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta, kertoa tarinani julkisesti? Tässä olen kevään aikana pohtinut miten tukea 10-vuotiasta tytärtä, joka kertoi että joku luokan pojista oli sanonut hänelle että hänellä on koko luokan paksuimmat reidet. Tytär myös jossain vaiheessa lopetti syömisen (ainakin kotona). Nopeilla korjausliikkeillä tilanne saatiin luojan kiitos korjattua!

Jälleen haluan korostaa; pointti ei ole siinä oliko tuokaan pilkka aiheellinen vai ei. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Pointti on siinä, että saisin kasvatettua tyttärestäni itseään arvostavan, itseään kunnioittavasti kohtelevan ja hyvän itsetunnon omaavan nuoren naisen. Tytön, joka voisi kääntää pilkkaajille selkänsä ja jättää jutut omaan arvoonsa. Tytön, joka omalla toiminnallaan osoittaa kaikille pilkantekijöille, että häntä ei kohdella niin. Tytön, joka ei vähättele itseään ja kutista itseään pieneksi muiden rinnalla.

Miten ihmeessä onnistun tuossa, kun en osaa sitä edes itse? Niinpä… On siis aika, VIIMEISTÄÄN, antaa tytölle esimerkkiä miten itsensä kanssa voi elää itseään kunnioittaen, hyväksyen itsensä juuri sellaisena kuin on.

Vaikka omasta syömishäiriöstäni on jo vuosia aikaa, istuu se mörkö silti tiukasti olkapäällä mukana eri käänteissä. Sen kanssa on taisteltava edelleen päivittäin. Välillä enemmän, välillä vähemmän.

Jos edelleen mietit, että mitä hittoa, miksi kerroin tämän. Niin ota tää koppi; mieti tarkasti miten itse toimit ja miten itseesi suhtaudut – millaista viestiä muut saavat sinulta itseltäsi tavasta, jolla sinua tulee kohdella? Entä millaista viestiä välität lapsillesi?

Auttakaa lapsianne kasvamaan itseään arvostaviksi yksilöiksi! Se ei tarkoita sitä, että nöyryys pitäisi unohtaa ja jalkojen irrota maasta. Päinvastoin. Sitä terveemmin ihmisellä pysyy nöyryys mukanaan ja jalat maassa mitä enemmän hän uskoo itse itseensä ja arvostaa itseään.

Olkaa rohkeasti omia itsejänne ja näyttäkää koko maailmalle, että olette arvokkaita juuri sellaisina kuin olette!”

Metallisydän

3 vastausta artikkeliin “Erään nuoren naisen tarina”

  1. Hyvä kirjoitus! Tällainen on aika yleistä nykyään, valitettavasti. Itse olen oman teinityttäreni kanssa huomannut, että helposti kiusaamista tapahtuu, koulussa ja nykyään netti vielä tarjoaa verrattoman alustan kiusaajien harrastuksille. Hyvä itsetunto on se avain ja kyllä se lähtee kotoa, vanhemmilta. Jos vanhemmat huokailee selluliittejään peilistä tai isoa mahaansa lasten nähden niin ei hyvä. Hyvän itsetunnon rakentaminen lapselle on pitkä projekti ja takapakkeja tulee aina välillä eikä siihen ole oikein kunnon manuaalia olemassa. Muistakaa tukea lasta harrastuksissa, koulussa ja muistakaa etenkin myös ne positiiviset kommentit lapsille.
    Nyt kun tämäkin blogi keskittyy terveellisiin elämäntapoihin ja lähinnä kuntosaliharjoitteluun, niin pitää mainita yksi asia. Itsekin aloitin kuntosalihommat piiiiiitkän velttoilun jälkeen (niin, niin, tekosyitä ihmisellä riittää, perhe, lapset, työkiireet yms). Alussa itsetunto oli aika matalalla, kun pelkän tangon kanssa heilui salilla ja yritti taas saada harjoittelua kohdalleen. Sitä mukaa kun kehitystä tapahtuu, niin se rintakin on alkanut työntyä kävellessä eteen ja ryhti korjautua. Kyllä liikuntaharrastuksella on aivan selvä positiivinen vaikutus itsetuntoon, oli se laji mikä tahansa. Tsemppiä kaikille treeneihin!

  2. Erittäin hyvä kirjoitus, kiitos! Olen itsekin ollut erittäin epävarma teini ja sairastanut syömishäiriön. Mielestäni jokaiselle lapselle tulisi opettaa, että itsestään saa ja on hyvä olla ylpeä ja tyytyväinen, omat saavutuksensa saa sanoa ääneen. Suurin osa suomalaisista ah-niin-ihanista sanonnoista (itku pitkästä ilosta, joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa jne.) joutaisi mun mielestä romukoppaan. Eiköhän tässä maassa ole jo tarpeeksi ihmisiä, jotka pyytelevät anteeksi olemassaoloaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta